Piiperrystä kerrakseen!

Pietarin suhteellisen uusi koko valtavan Venäjän pienoiskokoon muuttanut Grand Maket Rossija on nyt käyty katsomassa. Etenkin lapset näkyivät olevan niin innoissaan, että hyvä kun pöksyissään pysyivät! Eipä sillä, kyllä aikuisetkin innolla tuotosta tutkivat. Niin minä itsekin. Sen verran väsynyt olin aivan liian aikaisesta herätyksestä, että ihan niin tarkkaan en jaksanut siinä väenpaljoudessa kaikkea tutkia kuin olisin halunnut.

Nämä kuvat on kännykkäotoksia. Mukana oli myös kamera, mutta en enää osaa kuvata ns. idioottivarmalla kameralla. Jatkossa on järkkäri mukaan otettava, vaikka kuinka yrittäisi vähentää olkapään kuormaa.

10712712_10152617252314270_2149293979203425378_n.jpg

Maa oli rakennettu nostamalla esiin kunkin alueen erityispiirteitä sekä lisäämällä kaikkialle myös humoristisia juttuja. Kuten alla mööpeleitä kannetaan sisään mutta Ladamiehellä on renkaanvaihto käynnissä.

10698519_10152617251879270_4647408935573747305_n.jpg

Vartin välein iso sali pimeni aikavyöhykkeiden mukaisesti. Yhden ”yön” aikana saatiin vielä ukkonenkin!

10665152_10152617251409270_7147346400145465526_n.jpg

Sochia tämän täytyy olla, eteläistä Venäjää esitti. Pari askelta vasempaan, ja edessäsi on hiekkaranta. Sochi mikä Sochi. (Tähän hätään en keksi kaupungin kotimaista kirjoitusasua, venäjäksi ja englanniksi muistan… Hmmm.)

1926830_10152617251034270_346028100414280539_n.jpg

 

Kulttuuri Matkat

Kun silmälaseista pumppu petti

Laitoin aamulla lasit pöydälle ja nostin hetken päästä laittaakseni ne takaisin päähän. Toinen sanka jäi pöydälle. ”Missä se ruuvi on?”, alkoi mielessä pyöriä samalla toivoen sen olevan ihan sentin päässä, on ne niin kokoa kirppu. No, ruuvi löytyi. Nätisti oli kiinni siinä missä pitikin. Jotain on siis hajonnut. Pitääkö tässä uudet rillitkin hommata, värvätä makutuomareita ja mitä kaikkea. Kotivakuutus kuulemma auttaa asiassa. 

Noilla ajatuksilla kohden silmälasikauppaa, sanka teipattuna. Nopeasti sain diagnoosiin: pumppu hajonnut. Pumppu? Silmälaseissa?? Asia selvä, siis pumppu sökö. Onneksi ei asiakkaan oma sentään. Asiakastiedoista selvisi, että takuu on voimassa ja pumppu vaihdetaan sen myötä. Aikataulu: pari päivää, jos Suomesta löytyy, muuten puolitoista viikkoa.

Siihen asti vaihtoehtoina teipattuna käyttäminen tai vanhat lasit esiin. Valitsen jälkimmäisen, ei arvoissa niin suurta eroa onneksi ole. Mutta että pumppu….

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään