Vielä pyörivät ajatukset eilisessä kokemuksessa. Tšehovin Vanja-eno Kansallisteatterissa oli huikaiseva. Sopivasti menneen ajan ja nykyhetken välimaastossa, kumpaakin mukaan sekoittaen, syntyi raikkaan ajankohtainen kertomus ihmisen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Ympäristöstä ja omasta itsestä huolehtiminen ovat avainasemassa vuodesta (ja paikasta) riippumatta.

Päätin hankkia lipun juuri tähän tuotantoon heti keväällä kuultuani näyttelijät. Mukana ovat ikisuosikkini, ihana Seela Sella sekä Krista Kosonen, joka on nuorista näyttelijöistä ehdoton ykkönen minulle. Emmi Parviainen Sonjana on erinomainen. Miehet onnistuvat myös mainiosti. 

Lavasteet toimivat. Ovia on paljon, ajoittain ne paukkuvat tasaiseen tahtiin useassa kerroksessa näyttelijöiden kulkiessa kovalla tahdilla paikasta toiseen. Seinät tutisevat paukkeen lomassa, mutta uskon sen olevan tietoinen ratkaisu. Tottakai lavasteet saadaan tukeviksi tarvittaessa, tässä varmasti haettiin tutinallakin vielä yhtä lisäulottuvuutta ränsistyneeseen kartanoon. Yhtenä tärkeänä osana on vesi. Eturivissä sain siitä osani niin sateena kuin humalikkojen vesileikin erikoistehosteenakin.

Mene katsomaan. Et tule katumaan.

Kuvat: Kansallisteatteri