Vanja-eno Kansallisteatterissa

15009800237_6370d713c3_b.jpg

Vielä pyörivät ajatukset eilisessä kokemuksessa. Tšehovin Vanja-eno Kansallisteatterissa oli huikaiseva. Sopivasti menneen ajan ja nykyhetken välimaastossa, kumpaakin mukaan sekoittaen, syntyi raikkaan ajankohtainen kertomus ihmisen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Ympäristöstä ja omasta itsestä huolehtiminen ovat avainasemassa vuodesta (ja paikasta) riippumatta.

Päätin hankkia lipun juuri tähän tuotantoon heti keväällä kuultuani näyttelijät. Mukana ovat ikisuosikkini, ihana Seela Sella sekä Krista Kosonen, joka on nuorista näyttelijöistä ehdoton ykkönen minulle. Emmi Parviainen Sonjana on erinomainen. Miehet onnistuvat myös mainiosti. 

15009814638_35488d03c1_b.jpg

Lavasteet toimivat. Ovia on paljon, ajoittain ne paukkuvat tasaiseen tahtiin useassa kerroksessa näyttelijöiden kulkiessa kovalla tahdilla paikasta toiseen. Seinät tutisevat paukkeen lomassa, mutta uskon sen olevan tietoinen ratkaisu. Tottakai lavasteet saadaan tukeviksi tarvittaessa, tässä varmasti haettiin tutinallakin vielä yhtä lisäulottuvuutta ränsistyneeseen kartanoon. Yhtenä tärkeänä osana on vesi. Eturivissä sain siitä osani niin sateena kuin humalikkojen vesileikin erikoistehosteenakin.

15009800968_de18a6ffeb_b.jpg

Mene katsomaan. Et tule katumaan.

15009815878_abf53839b9_b.jpg

Kuvat: Kansallisteatteri

Kulttuuri Suosittelen

Vilakkaa on!

Auton piuhoittaminen on onneksi jo rutiiniksi käynyt tässä viime päivinä. Tänään tuli jo ensimmäiset lumihiutaleetkin koettua, vai oliko se sittenkin räntää. Oli miten oli, kylmä oli liikahtaa matkat auton ja sisätilojen välillä! Huppari ja tuulta ja sadetta pitävä takki ei tunnu riittävän, joten tuulikaapissa täytyy tehdä päivitys lämpimämpään suuntaan. Eivätkä hanskat tai lapaset saa jatkossa unohtua kotiin…

Nämä välikaudet ovat aina olleet minulle vaikeita, on joko liian kylmä tai kuuma. Kerroksia kannattaa siis kasata muuttumatta kuitenkaan Michelin-ukoksi. Etenkin nyt jatkuva takkien edestakaisin veivaaminen tuntuu vaikealta, olkapää ei ole hellittänyt hillitöntä kipuaan, joka iskee erityisesti pukiessa ja riisuessa. Väljä ja lämmin takki on siis haussa, toivottavasti sellainen löytyy kotoa. Shoppailu – jajks.

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään