Sunnuntain suunnitelmia

Kun päivä on edennyt jo yli puoleen, voinee huoletta jättää pyjaman päälle loppupäiväksi. Tänään otan rauhallisesti kotona ja teen mahdollisimman vähän. Toistaiseksi puuhat ovat rajoittuneet heräämiseen, nousemiseen ja aamupalaan.

Eilen bongasin varastosta pitkään käyttämättä olleet denimtennarit. Kokeilen niihin uusia suosikkijoukkueeni punaisia nauhoja. Pujottelu muodostanee päivän aivojen suurimman rasituksen. Tekstin pitää mennä oikeinpäin ja asettua keskelle. Siinähän sitä jo onkin.

Aivojen rasitteeksi saattaa muodostua myös Kodin Ykkösen nettikaupan selailu. Yllättäen kokeilussa on nyt ensimmäistä kertaa -40%-kupongin tuplakäyttö, ensin kaupassa ja sitten vielä netissä. Kaupassa hyödynsin sen pellavapussilakanaan. Katsotaan, löydänkö tänään jotain muuta ”tarpeellista ja välttämätöntä”. Mitäänhän en tarvitse mutta kummasti tuo alennusprosentti laittaa miettimään.

Ruokaa laitan laiskasti mutta nyt ajattelin tehdä jotain kasvisgratiinin tyyppistä evästä. Energiaa kuluu lähinnä uuniin, itse ihminen pääsee helpolla.

Puuhailua rajoittaa vapaan sunnuntain ohella myös vielä kipeä olkapää. Huomenna varmaankin soitettava aika uudelle kortisonipiikille.

 

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Yksikätinen rosvo

Paita päälle – ai! Takki päälle – aijaijai!!!

Olkapään merkityksen ymmärtää täysin vasta sitten, kun siinä on jotain vikaa. Vika tuntuu olkavarressakin sivulle kättä kääntäessä (silmät kivusta sumeana). Hommat eivät luista, kantaminen on tuskaista ja autolla ajokin alkaa puuduttaa sitä tervettä kättä. Kotikonsteina olleet Voltaren Forte ja Panadol 1 g eivät auttaneet, joten diagnoosia ja apua piti lähteä hakemaan. Ehkä liiankin pitkään kärvistelin. Koska lääkäri, muoti-ilmausta käyttääkseni.

Olkapään jänteet ärtyneet/tulehtuneet. Kenties ahtautta. Piikillä kortisonia suoraan rikospaikalle. Ihan uudenlaista kamalaa kipua, mutta onneksi erittäin lyhytkestoista. Piikki uusiksi tarvittaessa ensi viikolla. Ja seuraavalla. Kotona samat tutut tropit jatkokäyttöön. Kylmäpakkaus ja kylmägeeli lisänä. Töissä työkaverit ystävällisesti roudaavat tavaroitani tilasta toiseen. Uskookohan kukaan kuinka kiitollinen heille olen?

 

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys