Alkusanat tälle ”blogille”
Hei! Kirjoitan ekaa kertaa blogia, jonka tekemistä olen haaveillut ja ajatellut pitkään. Pelaan TopModelia, pleikkaripelejä esim.LittleBigPlanet,PlayStationHome ja Twitteria ja Facebookkia. Arvostan suuresti, jos joku edes katsoo prölölöötäni. Nimeni on Edit ja olen n. 14 vuotias. Olen ystävystynyt hyvin sekä itseni ikäisten sekä minua nuorempieni kanssa, varsinkin kun kaikki sanovat että tunnun 9-11 vuotiaalta. Minulla on oma Android, kannettava ja Samsung Galaxy 210. Asun Oulussa ja siellä on mukavaa,vaikka se onkin lähellä Lapin olemattomuutta. Siellä on paljon tegnologiaa. Minun perheeni ei puhu Oulun murteita. Käytämme normaalia kieltämme. Koulussa en tahdo että olen erilainen, joten siksi puhun siellä murretta ja olen tottunut siihen. En keksi hirveästi muuta. Ai juu! Mielen kiintoni koskee nykyaikaisia asioita, tyylejä ja kaupungilla hengailua. Usein pidän yökyläilyjä kamupiirissä ja ostan salaa karkkia kesätyö rahoilla ja viikkorahoilla. Minulla on kaksi koiraa, josta en onnistunut saamaan kuvia blogiini. Ne kaverukset. Nimet ovat Tupsu ja Säihky. Tupsu on poika ja Säihky on tyttö. Olen antanut niille lempinimet: Turpitsa ja Sähikäinen. Lempivärini on Turkoosi,vihreä ja Liila (party) xD . Asun kivassa kerros talo järjestelmässä. Parveke on tarpeeksiiso ja tarpeeksi pieni. Muutenkin se on kohtuullisen kokoinen perheeseen, johon kuuluu Isä,Äiti,Teinityttö ja alaastelainen poika. Sekä Tupsu ja Säihky. En jaksa tähän hätään kirjoittaa enepää.