Tasapainoilua univajeessa
Suunnittelmat muuttuvat tiuhaan vauvaperheessä. Kuvitelmat siitä, millaista on arki vauvan kanssa, muuttuvat myös. Toisista periaatteista joustetaan, toisia on helppo toteuttaa. Vauva ei viihdy kantoliinassa, mutta kestovaipat toimivat. Synnytys oli muuta kuin ajattelin, mutta imetys sujuu. Helppous ja mukavuus selittävät monta arkivalintaa.
Vaativampaa tämä on kuin olin ajatellut, sanoi Mies, kun Papu oli pari viikkoa. Minä olin siinä vaiheessa vielä sitä mieltä, että hyvinhän tätä jaksaa. Lääkkeet, hormonit, alkuhurmos. Nyt VÄSYTTÄÄ.
Olen aivan zombie. Törmäilen seiniin ja sanat menevät sekaisin suussa. Kaupassa kanssashoppailijat tuijottavat silmäpussejani. Pyörryttää. Päiväunet auttavat hetkeksi, mutta univelassa ollaan jo niin kroonisella tasolla, että täytyy vaan koittaa kestää ja ottaa varovasti tasapainoa tai keskittymistä vaativat asiat. Jos kännykkä tai muu herättää kesken unien, olen kuin takalistoon ammuttu karhu. Sitten taas rauhoitun.
Ruokamielitekoja on koko ajan, sillä elimistö ilmeisesti kuvittelee virkistyvänsä ruoasta.
Papu itkeskelee suht paljon iltaisin. Rintaraivareiden takia ei olla nyt annettu hirveästi pullosta maitoa, jottei imetyksen tulevaisuus vaarannu (jos oppii ottamaan ruoan sieltä mistä sen helpoiten saa). Kohta ehkä joustetaan tästäkin.
Toiset päivät ovat onneksi helpompia. Ja Papun kehityksen seuraaminen, yhteiset jutustelu- ja “jumppa”hetket auttamat kestämään haasteellisemmat ajat. Yöunet ovat silti yhtä vähäiset. Kavereita ja sukua on kiva nähdä, mutta seurustelu ja reissaaminenkin väsyttävät normaalia enemmän. Ja usein vieraat tulevat just kun Papu nukkuu ja itsekin voisi. Silti seuraelämä virkistää.
Omat tarpeensa unohtaa liian usein. Välillä syystä, välillä tarpeettomasti. Kummalliset suorituspaineet tupsahtelevat välillä sieltä täältä ja löydän itseni siivoamasta keittiötä, vaikka voisi levätä. Sotkun sietäminen (tai avun pyytäminen) on kumman vaikeaa välillä. Nyt olen parina päivänä käynyt tuulettumassa puolen tunnin pyörälenkillä. Kun tulen takaisin, olen melkein uusi ihminen. Ja Papu ja Mies ovat pärjänneet ihan hyvin. Arki on tasapainoilua – molempien pitää saada levätä ja omaa aikaa, molempien pitää myös vähän tehdä kotitöitä jotta meillä on puhtaita vaatteita ja astioita… Sitä haluaa tehdä miniretkiä kodin ulkopuolelle, ja toisaalta vaan maata sängyssä koko perhe.
Ekoemo ei taida jaksaa postailla kovinkaan syvällisiä ja pitkiä juttuja lähiaikoina. Odotusaikana luin jopa jotain kirjoja..mutta se oli silloin se. Kertoilen kuulumisiani ja ajatuksiani silloin kun jaksan ja ehdin. Hyvinvoinnin metsästys ja jaksaminen lienevät usein aiheina, eko- ja vauva-arjen oivallukset ehkä myös. Tai sitten vaan laiskottelen. Tässä äitikarusellissa olen sen ansainnut.