Syvärentoutuneena synnytyksessä

Hypnosynnytyskurssi on herättänyt monissa uteliaisuutta. Hypnoosia pidetään vähän mystisenä juttuna, mutta oikeastaan siinä on kyse syvästä rentoutumisesta. Itse tai toisen henkilön tai musiikin avulla saavutetusta tietoisuuden tilasta, jossa keho ja mieli ovat rennot. Sitä voi verrata esimerkiksi hetkeen ennen nukahtamista, flow-tilaan ja meditaatioon.

”Mun synnytys kesti 32 tuntia eikä missään vaiheessa sattunut. Tehtiin niitä hypnoosiharjoituksia enkä tarvinnut kivunlievitystä.” Näin ystäväni kertoi synnytyksestään. Totesin, että sellaisia harjoituksia minäkin haluan oppia!

USA:ssa ja Briteissä hypnosynnytys (hypnobirthing) on iso juttu ja siellä tehdyt tutkimukset osoittavat rentoutuneena synnyttämisen mm. lyhentävän synnytyksen kestoa ja vähäntävän kipulääkkeiden käyttöä. Idea on yksinkertainen: edistetään rentoutumista ja sitä kautta synnytystä edistävien mielihyvähormonien tuotantoa ja kehon luonnollista toimintaa. Samalla ehkäistään pelkoa, jännitystä ja stressihormonien tuotantoa. Hypnosynnytyskurssilla käytiin läpi synnytyksen perusasioita positiivisessa hengessä, harjoiteltiin rentoutumis- ja hengitystekniikoita yhdessä kumppanin kanssa ja katsottiin hypnosynnytysvideoita. Ja höpistiin muiden kurssilaisten kanssa vauva-asioista.

 

6088464552_2571d7ccc1_n_1.jpg

 

Kurssin tuloksena ainakin mulla on positiivinen, luottavainen ja rauhallinen olo synnytyksestä. Musta kaikki perhe- ja synnytysvalmennus tulisi toteuttaa tässä hengessä. Kurssilla tehtiin paljon harjoituksia yhdessä kumppanin kanssa, jolloin molempien luottamus siihen, että osaa toimia synnytystilanteessa, kasvoi. Filosofiaan kuuluu myös selkeä yhteys kasvavaan vauvaan, sille jutellaan ja sen koetaan myös osallistuvan synnytykseen. Videot tosielämästä ovat hienoa vaihtelua Hollywood-synnytyskuville: rauhalliset, lähes nukkuvan näköiset naiset hengittelevät vauvan ulos iloisen seesteisissä tunnelmissa! Synnytyksen ei tarvitse olla itkua ja hammastenkiristystä – sen itse asiassa luonnostaan ajattelisi sujuvan rauhallisesti, niin jokapäiväinen tapahtuma se lopulta on.

Muutamia viikkoja ennen synnytystä hypnosynnyttäjät kuuntelevat päivittäin rentoutus-cd:tä ja synnytysaffirmaatioita, jotka vahvistavat uskoa siihen että synnytys etenee luonnollisesti ja hyvin. Välilihan hieronta, hengitysharjoitukset ja erilaiset rentoutumistekniikat kuuluvat myös repertuaariin. Vaikken kärsikään synnytyspelosta, valmistaudun innolla tällä tavoin, koska koen sen antavan paljon rauhaa ja luottamusta tulevaan.

Jos rivien välistä ei jo selvinnyt, olen valmistautunut synnyttämään luonnollisesti ilman kivunlievitystä. Hypnoosin lisäksi auttajiksi olen valinnut joogaa, äänenkäyttöä, lämmintä vettä, kaurapusseja, guasha-kampaa, hierontaa ja tietysti Miehen tukemaan. Äidin ja siskon synnytykset ovat sujuneet suht nopeasti ja kehotuntemukseni on hyvä, joten siksikin olen luottavainen. Aina on tietenkin mahdollisuus, että jotain yllättävää tapahtuu ja pitää antaa lääketieteen puuttua muuten luonnolliseen tapahtumaan. Mutta en usko, että niin käy. Ja kerron sitten miten meni!

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.