Vuosi äitinä

Viimeinen vuosi on ollut aikamoinen. Vuosi äitinä. Papun ensimmäinen vuosi.

Ensimmäinen hymy. Ensimmäinen lumisade. Ensimmäiset askeleet. Ensimmäinen ilmapallo. Ensimmäinen kaikki. 

Myös ensimmäinen (ja toinen) vatsatauti, nuha, mustelma, eroahdistus, allergiatesti.

Kaikki on ollut niin kovin erilaista kuin etukäteen ajattelin. Ja kliseistä tai ei, mikään aiemmassa elämässäni ei ole muuttanut minua ja ajatustapojani näin paljon. Olen ehkä vähemmän eko – tai ainakin vähemmän ehdoton. Olen ymmärtäväisempi – eritoten laajaa kansanryhmää nimeltä ”perheelliset” kohtaan. Aiemminkin luulin olevani, mutta nyt umpitunneliväsymyksen kokeneena osaan samaistua paremmin esimerkiksi itkupotkuraivarilapsen vanhemman tilanteeseen.

On ollut ihanaa seurata kun lapsi kasvaa. Papu kävelee jo aika reippaasti ja osaa muutamia sanoja: äiti, papa, lamppu, drr (auto). Hänellä on loistava huumorintaju.

Aika menee toki nopeasti, mutta kun on läsnä hetkessä ja näkee elämän rakentuvan hetki hetkeltä, aika on ajaton ja aina tässä ja nyt.  Iloista vappua!