Neuvojen antamisesta ja vastaanottamisesta

Neuvominen on alkanut. Aiemmin se on pysynyt kohtuullisen rajoissa, mutta alan saada aavistuksia siitä, millaista ohjeistamista on lapsen synnyttyä luvassa. Muutamalta iäkkäämmältä osalliselta on jo tullut ”muistattehan sitten tehdä niin ja näin”-tyyppisiä neuvoja melko irrelevanteista asioista. Kun taas hehkutin naamakirjassa äitiyslomani alkamista (ensimmäinen ja mahdollisesti ainoa raskauteen liittyvä päivitykseni siellä), kaukainen lukiokaveri listasi kommentissa neljä kasvatusopasta, jotka mun tulisi aikailematta lukea. Neuvo oli  varmasti hyvää tarkoittava enkä epäile, etteivätkö kirjat olisi kiinnostavia  (yhden niistä olen itse asiassa oma-aloitteisesti lukenutkin)  mutta huomasin sisälläni nousevan vastustuksen. Hyvästä tarkoitusperästä huolimatta en sietäisi kuunnella muiden neuvoja.

 

Olen siinä raskauden vaiheessa, että laskeudun ja rauhoitun kohti lapsen syntymää ja välttelen aktiivisesti kaikkea ”sun pitäisi” ja ”tee tämä” -tyyppistä. Välttelen myös hypnosynnytysideologian mukaisesti muiden synnytys- ja imetyskokemuksia, sillä kaipaan vain positiivisia esimerkkejä, ja olen huomannut useimpien haluavan jakaa juuri negatiivisia. Kasvatuskin on kiehtova aihealue, ja ensimmäiset viisi-kuusi raskauskuukautta luinkin paljon kiinnostavia kirjoja, joista osa oli ystävien vinkkaamia. Valitsin kuitenkin fiilispohjalta tarkkaan ne, mitkä mua kiinnostivat, mitkä jätin kesken, ja mitkä ostin lopulta omaksi.

Lapsia, vanhempia ja kasvatustyylejä on juuri niin monta kuin meitä ihmisiä. Ymmärrän, että joillekin vanhemmille kolahtaa vahvasti tietty suuntaus ja sen oppaat. Mutta se, että muidenkin pitäisi omaksua tämä sama kasvatuskäsitys tai ainakin ehdottomasti vakavasti tutustua siihen, herättää mussa vastustusta. Uskon, että ainakin omalla kohdallani se tieto ja tuki mitä vanhempana tarvitsee, löytyy tuputtamatta – etsin nimittäin tietoa aktiivisesti itse ja lähipiirissäni on hyviä esimerkkejä, joilta kysyä neuvoa. Neuvolassakin parhaat vinkit ovat mielestäni tulleet silloin kun olen itse esittänyt kysymyksen tai pyytänyt lisätietoa jostain.

kuva: Flickr/CC/taylorpad212

 

Mutta neuvonpa minäkin. Kun koen jotain itselle hyödylliseksi, haluan jakaa sitä muille. Etenkin jos ystävä on haasteellisessa elämäntilanteessa tai kaipaa apua ja tukea. Monesti neuvot koetaan hyödyllisinä. Toisinaan taas ei. Välillä on vaikea tajuta ja hyväksyä, että muut eivät koe kyseessä olevaa vaikkapa buddhalaista viisautta yhtä avartavana kuin minä :) Yritänkin nykyään herkemmin kuulostella, kaipaako tilanne mitään vinkkejä vai vain kuuntelua ja läsnäoloa.

Osin kyse on tietysti myös siitä, että neuvojen vastaanottaminen ei ole mulle helppoa. Olen aina pitänyt siitä, että saan tehdä asiat ”my way.” Muiden neuvojen ärsyttävyys katoaa musta kuitenkin heti kun aloittaa lauseen sanoilla ”mulle toimi tälläinen..” tai ”mä koin tärkeäksi..”. Se kuulostaa paljon neutraalimmalta kuin ”sun kannattais” tai ”sun pitäis”. Samankaltainehann on terapeuttien kultainen neuvo riitelyyn taipuvaisille: Kerro aina itsestäsi (”musta tuntuu”, ”mä toivon, että” jne), älä siitä mitä toinen tekee (tai tulisi tehdä) tai mitä kuvittelet toisen ajattelevan.

Terveisiä siis mummoille, kanssaäideille, ventovieraille kaupassa ja julkisissa välineissä: Älkää neuvoko vaan kertokaa omista kokemuksistanne – jos tilanne vaikuttaa sellaista oikeasti kaipaavan. Herkkyys kritiikille ja muiden negatiivisille kokemuksille varmasti jatkuu raskausajasta vauva-aikaan, joten olisi myös kiva jos ihmiset miettisivät, millaisia juttuja toiset haluavat kuulla. Ja itselleni ja muille, joille tarjoillaan luettavaa tai kauhutarinoita: On ihan ok sanoa, että ”kiitos, mutta en haluaisi keskustella tästä aiheesta juuri nyt” tai ”kiitos vinkistä, en koe tuota juuri nyt minulle tarpeelliseksi”. Ja lopulta, jos ei voi vaikuttaa siihen mitä muut puhuvat, voi vaikuttaa omaan suhtautumiseensa – pysyä rauhallisena ja pitää oman päänsä.

Neuvoja voi antaa ja kokemuksia jakaa pienellä profiililla ja kannustavasti. Kenenkään negatiivisia kokemuksia ei ole velvollisuus kuunnella jos sillä hetkellä tuntuu, ettei ole voimavaroja siihen. Hyväksi vanhemmaksi lapselleen voi tulla lukematta yhtään kirjaa, käymättä yhtään synnytysvalmennusta, kuuntelematta isovanhempia.  Kun toimii omasta halusta eikä pelkästään muiden odotusten tai suositusten mukaan, säästyy energiaa, intuitio toimii paremmin ja on tyytyväisempi päätöksiinsä. 

Ps. Äitien välisestä ”solidaarisuudesta” on hunajaluu kirjoittanut hyvin.