Olin ajatellut pitää nettitaukoa loman ajan. Ai mikä loma? No ”loma” vanhempainloman keskellä, reilu viikko pois kotoa. Huomasin kuitenkin, että bloggaaminen on tullut tavaksi, on kiva käydä läpi tapahtumia ja ajatuksia näin. Pidän siis turhan surffailun minimissä mutta tämän tekstin ainakin teen…

Kuten keväällä matkakuumeilin, olemme nyt Kuusamossa mökkilomalla. Kyllä, Kuusamossa. Tulimme tänne autolla 3,5 kk ikäisen Papun kanssa. Reilu 800 kilometriä! Yöjuna Ouluun ja autoilu sieltä olisi varmasti ollut helpompi vaihtoehto, mutta aivan käsittämättömän kallis sellainen. Enkä tiedä miten Papu olisi lopulta junassa nukkunut. Lähempänä mökkeily olisi vaihtoehto ollut sekin. Mutta tällainen mökki nyt satuttiin helposti saamaan mulle entuudestaan tutuista maisemista. Varaus tehtiin jo raskausaikana ajatuksena, että perutaan sitten jos tuntuu, ettei jaksa lähteä. Ja olen iloinen, että lähdettiin.  

kuva: Flickr/CC/Leo-setä

Huomasin odottavani reissua jo kesäkuussa kovasti. Samalla kyllä mietin kauhunsekaisin tuntein automatkaa ja etäisyyttä. Yritimme saada jonkun Papun luottohoitajista mukaan, jotta meille jäisi myös kahdenkeskistä aikaa, mutta kaikki ovat tähän aikaan jo töissä. Päätimme silti lähteä. Yhdessä päivässä ei tuntunut missään mielessä järkevältä matkaa taittaa, päätimme yöpyä puolivälissä tuttavien luona – ja tarvittaessa myös toisen yön. Lähdimme reissuun ajatuksella, että menemme vauvan ehdoilla. Pidämme tauon aina kun tarvitsee, käännymme takaisin jos tarvitsee, olemme lyhyemmän aikaa jos tarvitsee.

Papu on viihtynyt autossa lyhyillä matkoilla hyvin, joten sekin puolsi lähtemistä. Ensimmäisenä aamuna starttasimme heti aamiaisen jälkeen. Papu otti tunnin unet heti kärkeen, sitten pysähdyimme teelle ABC-asemalle (kloonattujen steriilien asemien ketju on vauvan kanssa matkustavalle kuitenkin se kätevin ja viihtyisin). Vauvan leikitystä leikkinurkan lattialla, vaipanvaihto jne. Sitten taas tunnin unet ja ajo, jonka jälkeen vuorossa oli lounas ja pidempi tauko vauvan liikkumista ja leikittelyä varten. Turvakaukalossa kököttäminen kun ei ole kauhean hyvä motoriselle kehitykselle…

Samalla kaavalla sujui myös toisen päivän aamupäivä. Mutta iltapäivät olivat molempina ajopäivinä haasteellisempia. Autossa nukkuminen ei enää Papulle maittanut, suututti, itketti ja piti pysähdellä usein.. Ymmärsin hyvin, että Papua ketutti paikallaan olo (on todella liikkuvainen ja energinen vauva) ja reissaaminen. Tunsin syyllisyyttä siitä, että lähdimme näin pitkälle reissulle. Jäljellä oli päivän etapista enää murto-osa, joten emme kuitenkaan halunneet yöpyä muualla kuin suunniteltu. Viimeinen tunti oli kakofoniaa: tuttu piano-cd soi autossa, minä lauloin ja hyssyttelin ja heiluttelin milloin mitäkin hämäysobjektia vauvan edessä ja Papu itki täyttä huutoa kunnes auto pysähtyi (tai hämääntyi esimerkiksi minituulettimesta, joka oli hankittu potentiaalisesti kuumaa autoreissua varten). Tuntui älyttömältä koko juttu.

Perille päästiin kuitenkin, ja loppujen lopuksi matkat menivät kokonaisuudessaan hyvin. Pientä stressiä pitkät ajopäivät ja pysähtymiset vieraissa paikoissa selvästi kuitenkin Papulle aiheuttivat, eikä ihme. Kaikelta maailman stressiltä lasta ei voi varjella, mutta tämä oli niin selvästi meidän aiheuttamaamme, että morkkishan siitä tuli. Päätimme rauhoittaa ensimmäiset Kuusamo-päivät turhalta autoilulta ja ottaa ihan iisisti. Ja vaikka uudet paikat selvästi oudoksuttavat, pientä on varmaan ihan terveellistä totuttaa muihinkin kuin kotiseiniin. Vanhemmat kuitenkin kun kulkevat mukana.

Yöt matkalla ovat ainakin tähän asti sujuneet hyvin – siis Papun ensimmäiset yöt muualla kuin omassa kodissa – mutta illat ovat olleet tosi itkuisia. Tiedä sitten mistä johtuu: matkastressistä, pitkästä kaukalossa istumisesta, äidin syömistä oudoista reissuruuista vai jostain ihan muusta. Totesimme silti Miehen kanssa, että tämä on meille virkistävää vaihtelua – olla väsyneenä itkuisen lapsen kanssa Kuusamossa kotiolkkarin sijaan!

Ja kyllä sielu ja kroppa saavat tarvitsemaansa lomaa ja ravintoa. Maisemat ovat ihanat, ilma selvästi puhtaampaa, rinteet täynnä mustikoita (ja puolukoita ja variksenmarjoja). Jo parisataa kilometriä ennen määränpäätä mäennyppylältä avautui ihana vaaramaisema, jonka Mies näki ensi kertaa ja minäkin muutaman vuoden tauon jälkeen. 

Olemme pistäneet tietoisesti lomamoodin päälle. Teemme arjesta poikkeavia juttuja, rennolla asenteella. Syömme karkkia. Makoilemme sohvalla. Saunomme. Käymme ravintolassa. Teemme pieniä patikkaretkiä Papu vaunuissa tai Manducassa. Molemmille on luvassa vähän myös omaa aikaa, Mies aikoo kalastaa ja minä menen kylpylään tai melomaan. Ja Papu saa ihmetellä viileämpää ja raikkaampaa ilmaa, hiljaisuutta sekä tähänastista suosikkiaan: näkymiä hoitopöydältä pihametsikköön. Kotona hoitopöydän vieressä on vain seinä.