Kun maanantaina neuvolasta laitettiin lähete Kätilöopiston äitipolille, olin varma, että Papu ehtii syntyä ennen käyntiä siellä. Ja useamman päivän pyöriskelin taas mielenrauhan ja täydellisen kärsimättömän turhautuneisuuden aallokossa. Innostuen parillisina päivinä ripeistä kävelyistä ja siivoamisesta, parittomina vetäen peittoa korvan yli, itkien ”miksei se jo tule?”

Tänään sitten oli lääkäriaika Kätilöopistolla ja kaikki oli hyvin. Ehdin taas hermoilla lapsen kasvaneen liian isoksi, ja pelätä kauhean epäluonnollista käynnistystä, ja tietysti kaikkea mahdollista muuta mitä voisi olla ”vialla”. No, kuten sisimmässäni tiesinkin, kaikki on hienosti, Papu on ihan normaalikokoinen eikä häntä tarvitse hoputtaa mahasta ulos. Katsotaan rauhassa. Kaksi edellistä kohdun mittausta neuvolassa ovat olleet supistuksen aikana, ja sepä on vaikuttanut mittaustulokseen. Mutta neuvoloilla on HUS:n ohjeet milloin lähetetään tsekattavaksi. Ja hyvä niin, parempi varman päälle.

Samalla tulin tarkastaneeksi asenteitani: Vaikka mulla on isot toiveet ja suunnitelmat siitä, miten synnytys sujuu, olen nyt valmiimpi hyväksymään käynnistykset ja muut puuttumiset jos tarpeen tulee. Ensimmäistä kertaa tukea löytyi myös keskustelupalstoilta – pikavilkaisu jonnekin Kaksplus-syövereihin osoitti, että moni on oikeasti synnyttänyt esikoisensa vasta 42. viikolla ja monella käynnistyksestä huolimatta synnytys on ollut nopea ja helppo. Tarvitsin tämän epätilastollisen vertaistiedon. Ja sanomattakin on selvää, vaikka lapsi olisikin isokokoinen, se olisi todella ihana ja tervetullut.

Huojentava käynti lääkärissä oli alkua muutenkin virkistävälle päivälle. Päätimme vaihtaa maisemaa (olen majaillut kotikulmilla liian pitkään) ja kävimme kirjastossa (tämän annista lisää alla), ulkona syömässä ties kuinka monen viikon tauon jälkeen, maalla ihailemassa mökin pihassa nousevia krookuksia ja sokerina pohjalla katsomassa suloisia rakkaan siskoni viikon vanhoja kaksospoikia! Yritin selitellä Papulle, että täällä ne serkut odottavat leikkikaveria, voisit sinäkin tulla jo…

Autolla ajelu ympäri Uuttamaata tuotti jonkinlaista edistystä: Supistukset olivat illalla säännöllisimpiä ja ”tehokkaimpia” tähän mennessä. Tilanne rauhoittui taas enkä usko, että tästäkään vielä synnyttämään lähdetään, mutta pian, pian..

Ja sitten kirja-asiaa: Käpylän kirjastossa oli suorastaan tyrkyllä mammalomalaiselle luettavaa. Yhden ehdin jo hotkaista iltalukemisena: Cyril Pedrosan omaelämänkerrallisen sarjakuva-albumin Ekoloogiset (josta kuvia ja tekstiä mm. täällä). Nauroin ääneen joka toisella sivulla! Niin osuvaa tarinointia ekologista elämää tavoittelevan perheen toilailuista! Kaikki ei aina mene putkeen ja ”oikeat valinnat” ovat joskus vaikeita ja surkuhupaisia.

Pedrosan tarinoista löytyi Miehelle ja mulle runsaasti samaistumiskohteita. Esimerkkinä strippi, jossa vaimo ehdottaa nukkumaan mennessä, että olisi kiva rakentaa ekotalo vaikka oljista. Seuraavassa ruudussa mies hiipii viemään kaikki vaimon talolehdet yön pimeyden turvin paperiroskikseen. Meilläkin olisi runsaasti sensuroitavaa, jotta idearunsauteni ei aivan tulvisi yli. Lainasinhan sieltä kirjastosta myös puutalon kunnostusoppaan 🙂

Virkistävää viikonloppua kaikille!