En tiedä seurataanko täällä tv:n tanssiohjelmia. Mulle tanssi on ollut älyttömän tärkeä osa elämää lapsesta asti, joten on aivan pakko kommentoida parilla sanalla tän päiväistä Pakko tanssia-ohjelman ensimmäistä livelähetystä. Ja samalla tanssiesityksen syvintä olemusta 😉 

Ohjelmassa haetaan Suomen parasta tanssiesitystä. Sami Saikkosen mukaan sellaisen kriteeri on: ”esiintyjän on pakko tanssia ja katsojan on pakko katsoa”. Lavalla pitäisi tapahtua jotain niin ihmeellistä, ettei saa silmiään pois sieltä. Olen nähnyt paljon tanssiesityksiä, en varmastikaan yhtä paljon kuin Saikkonen, mutta silti sen verran, että mulla on mielipide siitä millainen on loistava tanssiesitys. Tekniikan ja hyvän koreografian lisäksi tarvitaan tunnetta ja maagisuutta, sekä olennaisimpana jotain, mihin palaan kohta.

Pakko tanssia -karsinnoissa näkyi huikea kirjo tosi taitavaa porukkaa ja älyttömän hienoja koreografioita. On mahtavaa, että mukana oli lajeja tanhusta bollywoodiin ja ikähaitari 3-80 vee. Suomessa oikeasti tanssitaan tosi paljon! Karsintapaikka oli pieni ja intiimi, ja siellä moni hurmasi. Semifinaaleissa areenana on iso lava valoefekteineen (ja mun mielestä turhine videoprojisointeineen, tanssi riittäisi). Tuomarit jäivät parinkin esityksen kohdalla tänään pohtimaan, että mikseivät ne kantaneet yleisöön asti. Esityksen pitäisi ottaa haltuun tuhatpäinen liveyleisö ja fiiliksen kantaa kameroiden kautta myös kotisohville. Miten se tehdään?

Ennen kuin kerron ajatukseni siitä, sallittakoon pieni aasinsilta: Tarkkaavaisimmat ovat huomanneet, että blogini teemat liikkuvat aika laajalla alueella ekoilusta hypnoosiin ja neuvolakäynneistä sähkösäteilyyn.. En oikeen osaa mennä lokeroon. Mutta en voi muuta kuin kirjoittaa siitä mikä kiinnostaa, välillä odotus/äitiysnäkökulmasta mutta useimmiten laajemmastakin vinkkelistä. Yleensä tekstit kuitenkin liittyvät hyvinvointiin. Tanssi ja kulttuuri eri muodoissa voi mun mielestä olla iso osa henkistä ja fyysistäkin hyvinvointia eikä niistä ole pitkä matka matka meditaatioon ja henkisiin kokemuksiin. Ja niissä taas on kyse läsnäolosta. Tässä hetkessä, nyt, valehtelematta, omana itsenään.

Yleisöön asti kantava esitys tehdään mun mielestä siis läsnöololla. Ja väittäisin, että tämä pätee tanssin lisäksi moneen muuhunkin esittävään taiteeseen. Tarina voi olla fiktiivinen, mutta tunnelmaan ja musiikkiin eläytyminen syntyy siinä hetkessä ja siinä hetkessä on teeskentelemättä oltava sataprosenttisen läsnä ja rehellinen. Silloin esitys kantaa vaikka minne. Totta kai tanssin teknisen puolen pitää sujua ja koreografian oltava riittävän vivahteikas ja mielenkiintoinen, mutta lopullisen wow-efektin tekee vahva ja aito läsnäolo. Sitä oli tänään mun mielestä ainakin Swing busterseilla, Sibirillä ja Systematicilla. Tsekatkaapa Yle-areenasta kun jakso ilmestyy sinne ja kertokaa, mistä esityksestä tykkäsitte!

Pieni hyvinvointivinkkini on siis: Jos ette vielä katso tanssiohjelmia, kokeilkaa 😀 Ja jos ette vielä tanssi, kokeilkaa! Olohuoneessa/hississä/suihkussa/missä vaan hyvän musan tahtiin. Tai ihan tanssitunneilla: Kaikki oppivat kyllä kunhan löytyy suosikkilaji ja hyvä opettaja. Loistava vaihtoehto (ja lisä) on myös nauttia toisten esityksistä. Varsinkin näin odotuksen ”valtava maha” -vaiheessa on kiva nauttia toisten osaamisesta sohvannurkasta käsin. Ja välillä tanssittaa mahaa – ja pian vauvaa. On se vaan huippua tuo tanssiminen!