Sitkeys palkitaan, myös kantoliinailussa

Pieniä onnistumisia vauva-arjessa: Papu on alkanut viihtyä kantoliinassa ja Manducassa. (Ja teki neljän päivän tauon jälkeen kakan.) 🙂

Raskausaikana suunnittelin kovasti, että meillä sitten kannetaan lasta liinassa tai Manducassa. No, kuten moni muukaan asia vauvan kanssa, se ei lähtenyt aivan suunnitellusti. Sektiohaava esti kantamisen aluksi ja sittemmin lapsi ei viihtynyt. Sekä trikooliina että Manduca saivat aikaan huudon. Tiiviys, kuumuus tai joku muu ahdisti. Pieneksi hetkeksi saattoi nukahtaa, mutta sitten halusi äkkiä pois. Ajattelin, että tämä on nyt sitten niitä lapsia, jotka eivät viihdy kantovälineissä. Ärsytti, sillä vauvan itkuisuuteen ja miltei mihin tahansa vaivaan neuvottiin joka paikassa kantamaan lasta liinassa. Periaatteessa hyvä, mutta käytännössä ei toiminut.

Mutten luovuttanut, annoin ajan kulua ja kokeilin silloin tällöin. Vaihdoin trikoisen kudottuun liinaan. Säädin Manducaa. Ja pikku hiljaa kantoajat ovat pidentyneet. Lapsi kasvaa ja oppii. Väkisin en yritä sellaista mikä on vauvalle epämukavaa, mutta tämä on selvästi mukavaa totuttelun jälkeen.

Papu ei edelleenkään viihdy tuntikausia kannettavana enkä uskalla lähteä kauas kotoa ilman vaunuja. Vääntelehtiminen alkaa useimmiten märästä vaipasta mutta toisinaan myös syistä, joita en tiedä. Mutta olen todella iloinen onnistumisista. Metsälenkistä Kuusamossa, kauppareissusta, iltakävelystä.. Lapsi turvallisesti lähellä, raitista ilmaa nuuhkimassa, ja mulla kädet vapaina ja hartiat rentoina (vaunujenkaan kanssa hartiat eivät saa hirveästi liikettä).

Ilo tulee osittain siitä, että pystyy tekemään jotain, mitä on suunnitellut. Ja toisaalta siitä, että vaunuttomuus vapauttaa kulkemaan kivempia pikkupolkuja. Ja siitä, että Papu tuntuu nyt viihtyvän näin liki (syli on aina kelvannut). Ja hartioiden levosta – päänsärky on nimittäin ollut säännöllinen riesani viime aikoina. Jumppaaminen ja hieronta auttavat, mutta silloin kun niitä ei ole tarpeeksi, hedari iskee. Lisäksi iloitsen siitä, minne kaikkialle ehdimmekään vielä kantoliinoinemme! Paljon iloa siis. 

Mitä opimme tästä? Ei kannata luovuttaa ihan helpolla. Luulen nimittäin, että aika moni on hankkinut liinan tai Manducan ja parin kokeilun jälkeen todennut liian hankalaksi. Itselläkin kävi lähellä. Mutta jos vain viitsii silloin tällöin kokeilla, teilläkin vauva saattaa oppia viihtymään kannettuna. Kävely ja pepun taputtelu voi helpottaa viihtymistä. Meillä paras sidonta on toistaiseksi ollut tuplaristi, sillä sen voi tehdä valmiiksi eikä Papun tarvitse kärsimättömänä odotella liinan kieputusta. Vinkkejä olen etsinyt myös Kantoliinayhdistykseltä (ja jos joku miettii, miksi kantaa, tuolta löytyy infoa siitäkin) ja kantovälineitä Facebookin kantovälinekirppikseltä.

Onko täällä kantamisen konkareita? Onko vinkkejä, miten parantaa lapsen viihtyvyyttä liinassa tai Manducassa? Ja mihin pakkailla hoitokamppeet jos uskaltaa jättää vaunut kotiin? Milloin olet erityisesti iloinnut kantamisesta?

—

Niin ja se toinen onnistuminen (kakka-aihevaroitus)… Papu aloitti porkkasoseen maistelun neljä päivää sitten. Ja samalla loppui siihen asti päivittäinen kakkaaminen. Hieronta ja jumppa eivät auttaneet. Asia alkoi pientä ahdistaa tänään toden teolla ja päätimme kokeilla ”vanhan kansan” kuumemittari-temppua (ihan vaan kuumemittarin pään pyöräyttäminen peräaukossa). Toisella yrittämällä hana aukesi, ja helpottunut hymy levisi lapsen kasvoille. Kiva kun voi olla avuksi.