Stressistä ja runo
Siellä se oli. Uimahallin porealtaassa, kun poreet loppuivat ja kaikki muut lillujat poistuivat toisiin altaisiin. Kelluin selälläni lämpimässä vedessä ja tuijottelin katon tähtikuvioita hämärässä nurkkauksessa. Stressittömyys. Rentous. Kehon keveys. Näitä olin kaivannut. Ja kaipaan nyt kun uimahallikäynnistä on jo kolmisen viikkoa.
kuva: Flickr/CC/Yorick_R
Stressi ja sen helpottaminen ovat pyörineet mielessäni viime viikot. Sama teema tuntuu toistuvan monella bloggaajalla (mm. täällä). Elämää ilman stressiä ei taida olla. Mutta stressiä on positiivista ja negatiivista, ensimmäinen auttaa saamaan aikaiseksi, jälkimmäinen haittaa kaikkea mahdollista ja pistää elimistön ylikierroksille.
Meillä ei niinkään stressaa synnytys tai elämänmuutos. Tai niin ajateltiin. Mies kärsi helmikuussa lihastulehduksesta johtuvasta huimauksesta. Huimaus jatkui tulehduksen loputtua, koska tilanne stressasi häntä niin paljon (”lapsi tulossa, en saa sairastua”). Alkuperäinen syy huimauksellekin selvisi vasta neljännellä viikolla, neljännellä lääkärikäynnillä. Sitä ennen ehti murehtia kaikenlaista ja saada lopputulokseksi pitkittyyneen ahdistuksen…
Huimaus, lihasten puutuminen, pulssin kohoaminen, sydämentykytykset, hikoilu, vatsaoireet, laihtuminen… Kaikki voivat johtua stressaamisesta – mielen toiminnasta, joka johtaa stressihormonien erittymiseen ja sympaattisen hermoston aktivoitumiseen. Elimistö on turhaan hälytystilassa (se kuuluisa ”taistele/pakene-reaktio”). Samaa todisti sydändiagnoosin saanut ystävä. Ongelma näkyi nimittäin vain käyrässä, mutta aiheutti stressin kautta kaikki kuviteltavissa olevat oireet. Keho ja mieli kun kuuluvat yhteen, kuten aiemminkin totesin.
Meillä Miehen rentoutumista ja paranemista on tuettu musisoimalla, aromaterapialla, hieronnalla, osteopatialla ja itsehypnoosi- ja meditaatiohetkillä. Parhaita rentouttajia ovat toisaalta olleet asiantuntijat ja keskustelukumppanit (kuten korvalääkäri, joka teki kaikki mahdolliset testit ja totesi, ettei ole mitään syytä epäillä mitään vakavampaa, ”Stressiä se vaan on, ja muutkin esikoistaan odottavat isät ovat vastaanotolla vierailleet!”) – ja toisaalta ihan muualle huomion vievät zombileffat ja nikkaroinnit… Mies on superluotettava ja vastuuntuntoinen, ja nyt onkin kaikkien hänen lähellään ollut aika todeta, ettei kukaan ole supermies. Eikä tarvitse olla.
Itse olen tietysti ollut huolissani Miehestä ja vähän stresssaantunut äitiysloman hupenemisesta huolehtimiseen. Kakkua kruunasivat odotukseen kuuluvat ministressit, masennuksesta (onneksi) toipumassa oleva sukulainen, suvun mökin asioista riitely..jne. Huh! Oli pakko kertailla miten saisi stressihormonit alas hypnosynnytystäkin ajatellen. Miten sitä parasympaattista hermostoa aktivoitiinkaan?
Mulle toimivat meditaatio, liikunta, aromaattiset tuoksut, säännöllinen syöminen, nukkuminen, musiikki, tanssiminen ja itsehypnoosiharjoitukset. Huomasin myös harrastavani useammin piiiitkiä lämpimiä suihkuja. Toki välillä turhautunut itkukohtaus on ollut ainoa vaihtoehto ja helpottanut sekin! Hömppäosastoa ovat edustaneet puutarhalehdet (voi suunnitella parvekeviljelyä, jota ei ehkä ehdi tehdä – mutta suunnitteluhan on paras vaihe) ja MasterChefin ja Selviytyjien töllöttäminen.
Tärkeää on ollut todeta kuinka hyvin kaikki muut asiat ovat. Ja ne jutut, missä ollaan pohjalla, sieltähän on vain yksi tie ulos – ylöspäin. Tähän lopuksi Rumin runo, joka muistuttaa, että vastoinkäymisilläkin taitaa olla tarkoituksensa:
The Guest House
This being human is a guest house.
Every morning a new arrival.
A joy, a depression, a meanness,
some momentary awareness comes
as an unexpected visitor.
Welcome and entertain them all!
Even if they’re a crowd of sorrows,
who violently sweep your house
empty of its furniture,
still, treat each guest honorably.
He may be clearing you out
for some new delight.
The dark thought, the shame, the malice,
meet them at the door laughing,
and invite them in.
Be grateful for whoever comes,
because each has been sent
as a guide from beyond.
(lähde: www.panhala.net)