Synnytyskertomus ja laulu
Nyt on aika purkaa kokemusta. Papun syntymää. Lyhyesti: Olipa urakka – ja kaikki sen arvoista!
Synnytys meni toisin kuin odotin. Ja toisaalta just niin kuin piti. Kokemus oli rankka ja voimaannuttava yhtä aikaa.
Teille, jotka olette vasta menossa esikoistanne synnyttämään, muistakaa tätäkin lukiessa, että jokainen synnytys on erilainen ja vaikka mulla suunnitelmat eivät aivan toteutuneet, teillä ne silti voivat toteutua. Ja vaikka tulisikin mutkia matkaan, kokemus voi silti olla positiivinen.
Mutta asiaan (tässä siis pitkä synnytyskertomus kiinnostuneille):
kuva: Flickr/CC/SashaW
04:00 Rentoutumispäivän iltana aloin epäillä lapsiveden menoa. Yöllä neljältä sitten heräsin vatsakramppiin ja vessassa hulahti melkoinen määrä nestettä pönttöön eikä epäilystä enää ollut. Siispä innostuneen hermostunut soitto kättärille ja Miestä herättämään. Kun kätilö kehotti ottamaan Panadolia ensi hätään, kerroin kohteliaasti, etten näe sitä tarpeelliseksi. Yritin vielä torkkua ja rentoutua, mutta aika vaikealta tuntui, sillä olin jo niin innoissani tapahtumista.
08:00 Säännölliset supistukset ja synnytyksen alku ajoittui noin aamukahdeksaan. Supistuksia tuli 3-5 minuutin välein 30-90 sek mittaisia. Soitin Kättärille tilannetiedotusta ja toivoin pääsyä ammeeseen kun tulen. Sanoivat, että on siellä on rauhallista, amme järjestyy ja kehottivat suihkuun ja pysyttelemään kotona niin kauan kuin jaksaa.
Suihkussa vajosin aika pian lattiatasoon ja aloin tosissaan laulaa jokaista supistusta läpi. AAA. OOO. UUU. MMM. Joogahengittelyistä ja äänestä tuntui olevan enemmän apua, mutta myös hypnosynnytyksen hidashengitys oli käytössä ja rentoutti kohtua. Mies tarjoili mehua ja appelsiinia suihkuhuoneeseen. Suoli tyhjentyi jossain välissä ja lapsivettä hulahteli suihkun lattialle. Paine ja kivut kasvoivat pikku hiljaa.
11:00 alkoi tuntua, etten kestä enää kotona. Mies tilasi taksin ja jotenkin sain vaatteet päälle. Mies kantoi kassit hissiin. Taksimatka tuntui pitkältä. Kuski oli kohteliaasti hiljaa. Olin toivonut Haikaranpesään pääsyä, kun siellä käytiin tutustumassakin, mutta meidät otettiin vastaan 4. kerroksessa ja siellä mukava kätilö tutki tilanteen. Supistuksia tuli reippaasti, vauvan sydänäänet hyvät, MUTTA olin auki vasta sentin. Sentin. Tuo oli pienoinen yllätys, mutta kuvastaa synnytyksen kulkua hyvin. Oltiin aina kauempana H-hetkestä kuin ajattelin. Lähisuvun nopeat synnytykset antoivat odottaa jotain muuta kuin 24 h synnytystä. Kätilökin kummasteli aukeamisen ja supistusten suhdetta eikä lähettänyt meitä kotiin. Akvarakkuloita laitettin alaselkään. Auttoivat vähän, mutta kirvely oli sellaista, etten antanut laittaa alavatsaan tai lisää.
13-15 Ja sitten tutustuin synnytyshuoneen suihkun lattiaan. Sama UUAA-meininki jatkui 1. kätilön vuoron loppuun asti. Toinen yhtä ihana ja kannustava tuli ja alkoi täyttää mulle puhallettavaa ammetta. Mukana oli Bebesistä siihen hankittu pressu.
15-17 Ammeessa vierähti muutama tunti. Aika pian veden ja lämmön apu alkoi tuntua riittämättömältä ja voimat vähäisiltä, joten pyysin sitä 1. ”ei-luonnollista” (mutta vauvalle suht harmitonta) helpotusta eli ilokaasua. Sehän sujahti päähän mukavasti ja pian jo naukkailin sitä lähes joka supistuksella. Se auttoi kestämään tiedon, että olin vasta 4 cm auki. Synnytyksen alusta oli tässä vaiheessa kulunut jo 8 tuntia. Minulle laitettiin myös akupunktioneuloja. Guashaakin Mies kokeili selkääni, mutten yllättäen pitänyt siitä, toisin kuin raskausaikana. Akupunktio rentoutti hieman.
17:25 Ammeesta piti nousta Papun sydänäänten kiihdyttyä liikaa. Sairaalan synnytyskertomuksessa lukee tässä kohtaa ”kivut edelleen voimistuneet, tuntee itsensä uupuneeksi”. Kymmenen tuntia oli takana ja liikkumisellakin alkoi olla tosi vaikea helpottaa oloa. Oloni oli tuskainen, eteneminen hidasta ja kysyin, mikä olisi seuraava vaihtoehto helpottaa ja nopeuttaa tätä prosessia.
Koko ajan oli sisäisesti tyyni olo, mutta etenin vaistojeni mukaan. Tuntui, etteivät hypnomenetelmä, jooga, vesi jne enää edistäneet synnytystä. Sisäistä rauhaa ehkä, muttei Papun ulos saamista. Sainkin sitten ensin Oxanest-kipulääkkeen. Sillä mentiin jonkun aikaa ja kuuntelin rentoutusnauhaa. Lämpöpussi selällä auttoi myös. Lisäakupunktio tuli 19.00. mutten huomannut tehoa. Olen siinä kohtaa saanut myös Pamolia (ei mitään muistikuvaa).
19:30. on keskusteltu oksitosiinitipasta, joka voisi edistää synnytystä mutta edellyttäisi myös epiduraalia sillä kivut olivat jo niin sietämättömät. Aloin olla valmis mihin vaan helpotukseen. Oksitosiini aloitettiin 20.30, samoin spinaalipuudutus, ja antibiootit (koska lapsiveden menosta 18h). ”Synnyttäjällä huomattavasti helpompi olla, kohdunsuun tilanne ennallaan (4 cm).” Jatkoin ilokaasun kera ja lopulta lääkäari laittoi epiduraalin 22.54. Samaan aikaan alettiin epäillä avonaista tarjontaa.
Sain siis suurin piirtein kaikki lääkkeet ja puudutukset joita olin ajatellut välttää luomusynnytyksessäni. Mutta ne edistivät rentoutumista, supistuksia ja siten avautumista 7 senttiin (3 h epiduraalin jälkeen). Pelkäämästäni poiketen nämä eivät lisänneet komplikaatioita, imemisvaikeuksia tai lapsen väsymystä.
Seitsemään senttiin valitettavasti jäätiin. Mutta yritystä ei puuttunut. Ikimuistoisempia hetkiä on 03:00 yödisko Miehen kanssa. Olin lääkepöllyssä ja liikkuminen taas mahdollista. Tippa- ja katetriletkun kanssa tanssin iPodistani hittejä Feelgood-soittolistaltani. Fiilis oli hyvä, tanssittiin Miehen kanssa yksi hidaskin. Lantio keinui, ja tämä jos mikä olisi edistänyt laskeutumista. Kolmas kätilö kehui huumorintajuani. Osa menee kyllä lääkkeiden piikkiin. En muista jutuistani paljoa, mutta Miehen mukaan aloin jossain vaiheessa puhua pelkällä savon murteella :)
04:00. Lapsiveden menosta oli kulunut vuorokausi ja lääkäri tutki tilanteen. ”Äiti ihmeissään kun synnytys ei etene. Sikiön tarjonta voi vaikuttaa edistymiseen”. Lääkäri totesi, että vauvan pää on todennäköisesti sivuttain, mutta ehtisi vielä kääntyä. Supistukset mitattiin riittäviksi. Sain lisää epiduraalia. Etunoja ja konttausasento otettiin tehokäyttöön, siirryin niihin kivusta huolimatta aamuviiden kuuden aikaan, sen olisi pitänyt avittaa aukeamista. Mutta ei.
05:00 ”Keskustellaan lyhyesti sektiosta synnytystapana”.
Loppuun asti yritin keinutella Papua kääntymään. Ajattelin, että perhana en luovuta! Tässä vaiheessa kivuliaita säännöllisiä supistuksia oli ollut yli vuorokauden. Kätilöt hämmästelivät mun reippautta ja sitkeyttä. Todennäköisesti olisin jatkanut pidempäänkin. Mutta sitten oli luotettava ammattilaisiin ja todettava, että rajansa kaikella.
07.30 Lääkäri totesi synnytyksen pysähtyneen, viisi tuntia oli pysytty 7 sentissä. Papun sydänäänet olivat hyvät, mutta ei näyttänyt todennäköiseltä että hän tulisi alakautta ulos. Kätilö arveli myöhemmin, että luonto ehkä pysäytti prosessin koska pää olisi mahtunut ulos, mutta hartiat eivät. Ja sitä lopputulosta ei kukaan olisi halunnut nähdä! Lapsen kokoa on kuulemma vaikea arvioida ultrallakaan. Edellisenä päivänä kokenut lääkäri oli arvioinut painon 3,9 kiloksi – syntyessään Papu painoi 4,5!
Konsultoituaan kollegaansa, lääkäri teki sektiopäätöksen. Minulta kysyttiin, miltä se tuntuu. Kurjaltahan se… Itkin vähän ja olin pettynyt, etten ”pystynyt” synnyttämään alateitse. Mutta samalla tiesin, että näin sen kuuluu mennä ja pysyin yllättävän rauhallisena. Valmius muutoksiin on varmasti osittain hypnorentoutumisen ansiota vaikka niiden affirmaatiot eivät kaikki toteutuneet. Miehen piti toki vakuuttaa minulle, että kaikki menee hyvin.
Minut valmisteltiin leikkaukseen ja Mies vaihtoi leikkaussalivaatteet. Kaikki tapahtui tosi nopeasti. Henkilökunta oli huomaavaista. Oli outoa olla hereillä kun omaa kehoa leikeltiin, mutta lopputulos oli kaiken arvoinen:
08.07 Papun ihana itku heti kun hän oli ulkona mahasta. Tiesin että kaikki on hyvin kun kuulin äänen, ja pian näin kasvot. Isi pääsi katsomaan Papua aika pian (vaikkei halunnut leikata napanuoraa) ja hetkeksi sain hänet rinnalle. Oi kulta, siinä sä olet. Ihana kulta. Äiti tässä. Kyyneleet tulee silmiin nytkin, kun ajattelen ensikohtaamista. (Ja tekee mieli kiiruhtaa viereiseen huoneeseen katsomaan Miehen vieressä nukkuvaa Papua). Odotus oli ohi.
Hypnokurssista oli apua raskausaikana rentoutumiseen ja luottavaisesti synnytykseen suhtautumiseen. Edistin kurssin oppien mukaisesti luonnollisen oksitosiinin eritystä ja pyrin olemaan mahdollisimman rento. En tiedä millainen kokemus olisi ollut, jos en olisi tehnyt näitä asioita. Vaikken päässyt tilastoon ilman kivunlievitystä pärjänneistä hypnosynnyttäjistä, olen iloinen, että kävin kurssin.
Studio Manipuran mammajoogan ääni- ja hengitysharjoitukset auttoivat paljon. En uskonut, että minusta lähtee niin kovaa ja niin matalaa ääntä (jopa ilman äänen käheytymistä) ennen kuin käytin sitä kivun hallintaan. Olen iloinen, etteivät synteettiset oksitosiinit, kipulääkkeet ja puudutukset vaikuttaneet pelotelluilla tavoilla. Papu oli virkeä, on imenyt koko ajan hyvin, eikä minulle tullut komplikaatoita.
Olen valtavan kiitollinen Kättärin henkilökunnalle: kaikki tehtiin toiveideni mukaan ja ammattitaitoisesti. Kun sairaalassa oli vietetty kolme päivää synnytyksen jälkeen, annoin synnytysarvosanaksi itseänikin yllättäen yhdeksikön. Koen, että toiveitani kuunneltiin ja sain koko ajan sen avun ja tuen mitä tarvitsin – sekä Mieheltä, kätiölöiltä, lääkäreiltä ja hoitajilta. Lisäksi se, että jaksoin avautumisvaihetta niin pitkään, edisti mm. maidonnousua ja palautumista synnytyksestä. Olen synnyttänyt nainen ja olihan se voimaannuttava kokemus vaikken saanutkaan ponnistaa. Olen ylpeä itsestäni ja äärimmäisen onnellinen lopputuloksesta!
Ps. Yödiskossa soi tämäkin kappale, joka kuvaa tunteitani sekä Papua että Miestä (mun omaa perhettä!) kohtaan synnytyksen aikana ja jälkeen: