Vanhakin oppii

 

..uusia temppuja. Sanonta tuli mieleen kun Miehen kanssa soitimme pari iltaa sitten yhdessä ensi kertaa – minä pianoa ja hän kitaraa. Monta biisiä! Mies on kitararvirtuoosi ja hänelle haasteellisinta oli lähinnä soittaa riittävän hitaasti, mutta mulle setti oli saavutus.

Olen aloittanut (ja lopettanut) pianonsoiton elämäni aikana noin 4 kertaa. Muut jutut kiinnostivat enemmän, olin niissä lahjakkaampi ja jaksoin harjoitella niitä, pianonsoittoa en. Ja ne lyhyet pikkusormet.

Kuva: Moyan Brenn

Kaiken maailman musiikki (lue: mitä oudompi, sitä parempi..) on kuitenkin kiehtonut aina ja lyömäsoitinten ohella piano tuntunut tutuimmalta.  Ilmoittauduin sitten taas ex-tempore tammikuussa työväenopiston pianosäestyskurssille. Edellytyksenä oli pianonsoiton alkeiden hallitseminen. Laskin hallitsevani, neljän ”aloitan alusta”-kokemuksen jälkeen, vaikka piti taas miettiä että missäs se G sijaitsikaan nuottiviivastolla…

Kurssilla on hauskan heterogeeninen porukka, miehiä ja naisia ikähaitarilla 20-60. Kaikki olivat ujoja ja pessimistisiä ekalla kerralla (”saa nähdä mitä tästä tulee”), mutta pikku hiljaa itseluottamus on kasvanut ja muiden kuunnellessa soittaminen alkaa olla piece of cake.

Mun asenne oli alusta lähtien jo lähestyvän äitiyslomankin takia ”ei mitään tavoitteita, mutta kaikki on plussaa”. Näköjään se johtaa parhaisiin tuloksiin, meininki on ihan erilainen kuin aiemmilla kerroilla. Parin kuukauden jälkeen osaan soittaa erilaisilla säestystekniikoilla jo yli kymmenen biisiä ja uuden riittävän helpon biisin tullessa vastaan, voin alkaa soittaa sitä suoraan nuoteista. Pari ”eikua” tulee aina mukaan, mutta miten ihanan helpolta aiemmin mahdoton asia nyt tuntuukaan!

Syntikkakin on vaihtunut oikeaan pianoon. Enolla oli ylimääräinen ja pakkohan se oli kannatuttaa tänne kerrostaloon. Sori vaan naapurit, mutta altistutte taiteelle! Ja parastahan tässä on se, että mahassa potkiva Papu kuulee soiton ja innostuu varsinkin pedaalin käytöstä. Kaksivuotias kummipoikanikin soitti vierailulla haltioissaan, ja voin helposti kuvitella oman poikani samaan hommaan vuoden päästä.

Pianossa on onneksi demppauspedaali, joten lapset saavat räiskiä voimalla eikä ääni silti särje yleisön korvia :)

Suosittelen miettimään, mitä taitoa sinä haluaisit huviksesi verestää tai opetella ihan alusta – vailla paineita ja aikatauluja?

—

Ps. Ihan asiasta viidenteen (mun on vaikea tehdä yhden asian postauksia) – olen kirjoitellut tännekin läsnäolosta, affirmaatioista ja meditaatiosta. Joillekin saattaa tulla olo, että kaikki yritetään väkisin kääntää positiiviseksi. Siksi haluan linkata tosi hyvän tänään lukemani tekstin, joka käsittelee vaikeiden asioiden kohtaamista positiivisuushypen keskelläkin.