Harmaa kesä

Kesäloma on alkanut ahdistuneissa fiiliksissä. Mikään yksittäinen asia ei ahdista, vaan lähinnä se ettei ole mitään.

Ei ole koulua, ei töitä, ei rahaa. Aamulla herääminen tuntuu todella raskaalta ja nukunkin joka päivä pitkälle iltapäivään. Kun lopulta pääsen ylös, istun koko illan yksin kotona enkä saa itsestäni mitään irti.

Tuntuu ettei ole energiaa mihinkään, vaikka en sitä edes kuluta.

Mukava Mies on ollut uskomattoman ymmärtäväinen kun olen hylännyt jokaisen ehdotuksen tapaamisista. Kun vihdoin sain kutsuttua hänet luokseni (koska en jaksa poistua asunnostani) häntä ei haitannut vaikka jaksoin vain maata sängyllä hänen kainalossaan.

Hän on hellä ja huomaavainen, enkä ymmärrä miksi vieläkin epäilen sen kaiken olevan pelkkää kulissia. Jokaisella teollaan ja lausellaan hän antaa ymmärtää että haluaa pitää minusta huolta.

Minua myös pelottaa juuri se: hän haluaa pitää minusta huolta. Minä pidän itsestäni huolta. En pidä ollenkaan siitä ajatuksesta, että luovuttaisin kontrollin. Antaisin toisen ihmisen vaikuttaa hyvinvointiini. Vaikka se voisi olla aluksi hyvä asia, en luota siihen ettei se joskus kääntyisi itseäni vastaan.

Ja vaikka tahtoisin päästää jonkun lähelle, en ole varma haluaisinko sen olevan MM.