Just kiss the girl!

Minä ihan oikeasti luulin pääseeni yli ihastuksestani sen jälkeen kun näin Phantomin ravintolassa perheensä kanssa. Ihan oikeasti luulin.

Tulee ihan mieleen teiniaikojen ihastus, Tomi, jonka kanssa aina olimme samassa kaveriporukassa, mutta en koskaan uskaltanut paljastaa tunteitani häntä kohtaan. Sitä ihastusta kesti ainakin neljä vuotta.

Lauantaina tunsin olevani se sama teini kun istuimme iltaa sekalaisessa porukassa, eikä Phantom tällä kertaa kadonnutkaan ilman varoitusta, vaan poistui paikalta vasta kun minäkin.

Ja olen varma etten ole täysin yksin näiden tunteiden kanssa, sillä heti kun näimme hän sanoi että näytän hyvältä, ja huomautti useampaan otteeseen (ensin minulle, sitten muille) kuinka pitkä aika siitä on kun viimeksi olemme nähneet.

Ja sitten se syy miksi en vain epäile, vaan olen varma:

Pitkin iltaa näin sivusilmällä hänen katsovat suoraan minuun, aina kun ei jutellut jonkun muun kanssa. Ja niinä muutamana kertana kun uskalsin kääntää päätäni ja katsoa takaisin, hän ei katsonut pois vaan tuijotti suoraan silmiin ja hymyili niin että perhoset alkoivat lepattaa maksani tienoilla.

Päästyäni kotiin aloin kuumeisesti miettimään tilannetta.

Ehkä hän on eronnut lapsensa äidistä ihan vastikään. Tai ehkä he ovat eronneet jo kauan sitten, mutta viettävät yhteisen lapsen takia välillä aikaa perheenä.

Ehkä se nainen oli hänen siskonsa, tai lapsen kummitäti.

Ehkä hän ei uskalla pyytää puhelinnumeroani koska hänelle ikäeromme tuntuu liian suurelta.

Ehkä seuraavan kerran kun näen hänet, toivottavasti vielä tänä kesänä, kerron hänelle että hän on kamalan ihastunut minuun ja asialle pitäisi jo tehdä jotain.