Perhe on…

Sinkkublogin hurmaava maryjane kirjoitti jälleen ihanaan vittuuntuneen sävyynsä postauksen suvustaan ja sen odotuksista maryjanen lastenhankinnan suhteen.

Olen monesti maryjanen tekstejä lukiessani ihmetellyt eroja sukulaistemme suhtautumisessa parisuhdestatukseen, ja tämä sai kamelinselän katkeamaan.

Tuntuu todella vieraalta lukea kuinka oman ikäistäni NUORTA naista painostetaan asettumaan aloilleen ja perustamaan perhe, kun oma kokemukseni on niin erilainen.

Toinen puoli sukuani on niin iso, että lapsia ja lapsenlapsia ja niidenkin lapsia löytyy vaikka kuinka. Ikähaarukat sisarusten välillä ovat niin isoja, että aina on joku vauva valmiina silloin kun se ”pienin” tulee viimeistään murrosikään.

Joten siltä puolelta ei koskaan ole tullut mitään paineita, lähinnä muistellaan sitä kuinka minä olin aikoinaan pitkäänkin se suvun nuorin. (Ja sitten tuli se serkun lapsi joka vei kaikki söpöysvalttini!)

Läheisempi puolisko taas on niin pullollaan epäonnistuneita avioliittoja ja ikisinkkuja, että olen suorastaan suvun ylpeys kun olen näin nuorena tajunnut, ettei kannata pyrkiä parisuhteeseen ellei ole täysin vakuuttunut siitä, että haluaa siinä pysyä.

Tämän puoliskon silmissä olin musta lammas kun menin nuorena kihloihin ensirakkauteni kanssa, mutta silti juhlittiin kihlajaiset, annettiin lahjat ja mies yritettiin ottaa osaksi perhettä niin hyvin kuin vain ”kyynisiltä akoilta” käy. Ja kun ero tuli, kaikki tukivat täydestä sydämestä ilman halaistua sanaa siitä, että liian nopeasti aloin sitoutumaan. Vasta nyt, muutama vuosi eron jälkeen ovat varovasti kertoneet mistä kukin näki, että ero ei ole kaukana. Ja silloin äiti hyökkää emoleijonana väliin ilmoittamaan, että he eivät tienneet mitä parisuhteessamme tapahtui, vaikka omasta mielestäni sukulaiseni puhuisivatkin täyttä asiaa.

Mitä vauvahaaveisiin tulee, toiveet elävät. Tottakai äiti odottaa lapsenlapsia ja mummo lapsenlapsenlapsia, mutta ei vielä. Heidän silmissään olen vielä lapsi, niinkuin omasta mielestäni olenkin. En se pienin, en se söpöin, mutta en vielä tarpeeksi aikuinen ottaakseni vastuulleni ihan uutta ihmistä, joka ei tiedä vielä maailmasta mitään. Vastahan itsekin opettelen hoitamaan virastoasioita sun muita vaikeita soittamatta äidiltä apuja.