kolmaskin lensi pois
Olen nyt viime aikoina ollut jonkinlaisessa blogikoomassa: käyn päivittäin lukemassa muiden blogeja, ja itselläni olisi paljon asioita joista haluaisin kirjoittaa, mutta jotenkin en vain pysty. Yrittää puhua, mutta ääni ei tule kuuluville. Jonkinlaista itsesensuuria kenties; jos julkisesti (anonyymisti) tilitän elämäni epäkohdista, ne voivat tuntua vaan pahemmilta. Tai sitten olo helpottaa? Aloitetaan karvapallojen oksentaminen nyt jostain:
En ollut nähnyt Erikoista miestä yli kahteen viikkoon, ja oli jo ikävä. Kun vihdoin saimme sovittua molemmille sopivan ajankohdan, suunnittelin meille oikein romanttisen illan. Odotukset olivat korkealla, mutta todellisuus petti. Kahden viikon aikana alkuihastus oli ehtinyt laimeta, eikä jäljelle jäänyt mitään.
Tuntui vaikealta löytää yhteisiä puheenaiheita, ja miehen puolelta sain lähinnä lässytystä kun yritin käydä kypsää keskustelua. Koko illan olin hämmentynyt ja kiusaantunut. Miehessä on kaksi puolta, joista pidän vain toisesta, eikä se puoli näyttäytynyt koko illan aikana.
Aikaisemmin päivällä olin vakaasti päättänyt ottaa oppia Cougar Womanin esimerkistä ja konkreettisesti neuvoa miestä suutelemisen jalossa taidossa, mutta eihän se ihan niin mennytkään. Kun mies laski minut alas sängylle ja tuli päälleni suutelemaan, ensiksi se oli paljon hitaampaa kuin aiemmin, joskin yhä hänen huulensa elivät jossain eri maailmassa kuin omani. Mutta nyt pääsin edes jotenkin hänen rytmiinsä, ja päättäväisesti yritin liikkeilläni ohjailla häntä.
Mutta kun hänen viiksensä tunkeutuivat sieraimiini ja hänen sylkeään lorahti suuhuni, lamaannuin järkytyksestä. Mies ei pysähtynyt, vaan alkoi innoissaan näykkiä paikoilleen jähmettynyttä alahuultani. Koko loppusuudelman ajan mietin lannistuneena, että tässä tämä nyt oli. En voi enää jatkaa hänen tapailuaan. Ei riitä, että pitää puolikkaasta miehestä.
Tuntuu, etten tule koskaan tapaamaan toista miestä, joka päällisin puolin on yhtä paljon ”luotu minulle”, mutta päivän päätteeksi haluan miehen, jota haluan myös fyysisesti (vaikka aluksi kemiaa todella oli, ensisuudelman jälkeen se on vain laskenut), ja myös mies ansaitsee jonkun, joka haluaa hänet kokonaisena, ei pelkästään puolikkaana.
Mies itse ei ottanut tätä uutista kovin hyvillään, sillä hän oli jo valmis sitoutumaan ja puhuikin jo yhteisistä matkoista ja muusta pariskunnille tyypillisestä toiminnasta, mutta ei sentään Koomikon tavoin draamaillut ja haukkunut. Tosin ehkä sekin olisi parempi, silloin ei olisi näin huono omatunto.
En enää koskaan palaa Tinderiin.
Paitsi ehkä pikkutunneilla humalaisen itsesäälin kourissa.