Kuumeinen oivallus

Olen viime päivät viettänyt kamalassa räkäkuumeessa, ja lähinnä katsonut Netflixiä ja juonut inkiväärivettä.

Tänään tajusin, että sairastelussani on jotain uutta. Nimittäin yleensä sairaana kaipaan sitä, että olisi joku ihminen hoivaamassa. Eksäni oli loistava näissä tilanteissa, hän teki aina kaikkensa tehdäkseen oloni mahdollisimman mukavaksi kun olin kiepeä, täytti jääkaapin inkiväärillä ja mustaherukkamehulla, kiikutti litroittain kuumaa juotavaa eteeni ja helli minkä kerkesin.

Se on asia mitä olen aina kaivannut kun tauti iskee päälle. Mutta ei tällä kertaa. En ole kertaakaan ajatellut, että voi kun olisi oma kulta jonka kainaloon nyt käpertyisin. En ole kertaakaan toivonut, että joku muu keittäisi minulle teetä ja kävisi ostamassa nenäliinoja. Kaiken olen tehnyt itse ilman mitään valitusta, ja kaiken kaipaamaani hellyyden olen saanut kissaltani.

Se jos mikä kertoo itsenäisyydestä.