Ei enää yksiäkään häitä, kiitos.
Olin viikonloppuna häissä, ensimmäistä kertaa aikuisena. Odotin päivää innolla, sillä mikäs sen ihanampaa kuin juhlia rakkautta, tutustua uusiin ihmisiin ja päästä käyttämään juhlavaatteita. Lapsena oli ihanaa olla häävieraana, joten oli jännittävää kokea se kerrankin aikuisen silmin.
Mutta mitäs voikaan odottaa kun sinkkuna pääsee osalliseksi rakkauden juhlaan?
Kokonainen juhlasali täynnä pariskuntia.
Yritin kovasti säästyä seinäruusun osalta ja nauttia ajastani, mutta on jotenkin vaikea yhtyä keskusteluun siitä mitä Matti ja Sirpa sekä Roni ja Kaisa aikovat tehdä yhteisellä pariskuntalomallaan, tai millaista remonttia Anna ja Johannes suunnittelevat omakotitaloonsa, kun omassa elämässä suunnittelee lähinnä sitä, mitä aikoo syödä seuraavana päivänä aamiaiseksi.
Myös keskustelut perheen perustamisesta jättivät ulkopuolisen olon, ja auta armias kun yritin vääntää small talkia naisen kanssa jonka mies kävi hakemassa heille lasintäydennystä.
”Niin anteeks, mistä sä tunnet mun miehen?” ”Öö siis en mä tunnetaan, tunnen hääparin. Mä oon siis Mandy, me tutustuttiin morsiamen kanssa kun–” ”Aa okei. Me ollaan mun miehen kanssa seurusteltu nyt about siitä asti kun se tutustu tohon sulhasen.”
Nainen kääntyi juttelemaan toisessa päässä olevan pariskunnan kanssa enkä loppuiltana vaihtanut sanaakaan hänen (tai miehensä) kanssa.
Ihmeellisesti onnistuin pariskuntaviidakosta löytämään erään sinkkumiehen, jonka kanssa tartuimme toisiimme kuin pelastusrenkaisiin.
Viihdytimme toisiamme vertailemalla Tinder-kokemuksia ja keskustelimme sosiaalisen median vaikutuksesta deittailuun. Minulla oli todella hauskaa, ei sillä tavalla että olisin ollut kiinnostunut hänestä romanttisessa mielessä, mutta hän ehdottomasti pelasti iltani.
Kunnes lopulta koitti se hetki, kun muutkin vieraat tajusivat meidän olevan juhlien ainoat sinkut.
Ensin ystäväni kuiskasi minulle silmää isien ”Ei mutta tossahan olis sulle hyvä mies.”
Ei mennyt aikaakaan, kun morsiamen serkun kummitäti ja sulhasen naapurin koiranulkoiluttaja sun muut omassa elämässäni merkittävät henkilöt alkoivat leikkiä amoria meille molemmille, lähes tulkoon työntäen minut miehen syliin istumaan.
Ikävintä tässä oli se, että mies taisi kuvitella minun olevan osallisena parituksessa, ja vältteli seuraani loppuillan.
Että kiitos vaan kaikki te jotka kuvittelitte tekevänne palveluksen, päädyin istumaan yksin pöydässä hääkakun jämiä mussuttaen siihen asti että muutkin kimppakyytini jäsenet olivat valmiita lähtemään kotiin. Ja se oli myöhään.