elämäni, jos vain…

Tapasin ikäiseni naisen, joka pian menossa naimisiin. Kävi ilmi, että ovat samana päivänä, jona minun itsenikin oli tarkoitus astua alttarille entisen sulhaseni kanssa. Tämä sai minut pohtimaan, jossittelemaan.
Vuoden vaihteessa tajusin, että tämä on tosiaan se vuosi, kun minun piti mennä naimisiin. Häälehdet saivat kyyneleet silmiini, vaikka olinkin jo päässyt erostani yli.

Jos asiat olisivat menneet toisin, ehkä minä olisin nyt kuin tuo toinen nainen. Ehkä minä olisin se, joka luulin tässä iässä olevani.

Olisin morsian.

Olisin harrastanut seksiä vain yhden miehen kanssa.

Olisin menossa naimisiin ensirakkauteni kanssa.

Olisin menossa naimisiin miehen kanssa, jolla on huolestuttavan läheinen suhde tungettelevaan äitiinsä.

Olisin menossa naimisiin läheisriippuvaisen ihmisen kanssa, joka ei voi mennä yksin nukkumaan.

Olisin menossa naimisiin miehen kanssa, joka syyllistää siitä että haluan viettää iltaa tyttökavereideni kanssa. Ellen siis tule kotiin viimeistään yhdeltätoista.

Olisin menossa naimisiin miehen kanssa, joka kuittaa kaikki riidat jo ennen kuin ne puhkeavat sanomalla: ”unohdetaan koko juttu, mä en haluu riidellä. ”

Olisin menossa naimisiin miehen kanssa, jonka mielestä minun täytyy unohtaa tulevaisuuden suunnitelmat jotka vaativat muuttoa pidemmälle, mutta joka valittaa etten mene elämässäni eteenpäin.

Olisin menossa naimisiin ennen kuin todella tiedän kuka olen, mitä haluan elämältäni, ja mitä haluan parisuhteeltani.

Joitain asioita kaipaan, kaipaan todella, mutta loppujen lopuksi olen onnellinen, että vaadin pitkää kihlausta ja ehdimme erota ennen kuin avoliitto muuttui avioliitoksi.