Mandy 14v

Olin lauantaina kahvilla ystäväni kanssa Kampissa, kun katseeni kohdistui läheisessä pöydässä istuvaan mieheen. Tuntui kuin olisin mennyt ajassa 12 vuotta taaksepäin, vuoteen 2004, kun olin mukana kouluni tukioppilastoiminnassa.

Hän näytti täysin samalta kuin silloin, paitsi vanhemmalta ja miehekkäämmältä. Hiukset olivat lyhyemmät ja eikä sänkiparrassa ollut enää kaljuja kohtia.

Hän huomasi minut ja yllätyin, kun kasvot kääntyivät hymyyn ja hän nousi pöydästä. Seurasin liikettä ja kävelimme toisiamme vastaan. Halasimme nauraen ja tunsin sykkeeni nopeutuvan.

Yllätyin uudestaan kun hän muisti nimeni ja muisteli ääneen mitä hauskaa olin jossain kokouksessa sanonut. 

Tunsin olevani taas se 14-vuotias joka on toivottoman ihastunut kaksi vuotta vanhempaan poikaan jolle luulee olevansa näkymätön. Ilmeisesti en ollut, ilmeisesti hän ei unohtanutkaan minua heti mennessään lukioon.

Vaihdoimme kuulumiset puhuen nopeasti, nauraen ja sekavasti. Hänen piti lähteä, enkä minä sekavassa tilassani tajunnut pyytää numeroa. No, vaikka olisin ollut kuinka skarppina, en olisi varmaan uskaltanut.

Vaikka en enää koskaan törmäisi häneen, sentään ei ollut ”ruma tyhmä läski”-päivä (tai jotain sinne päin), vaan koin näyttäväni erityisen söpöltä. Ensimmäinen kerta kun törmään vanhaan ihastukseen kun on itsevarma olo!