Nettikaverit
Aika ajoin annan itseni nautiskella ja katson Youtubesta Catfish TosiTV-ohjelmaa, joka on saanut alkunsa Catfish-nimisestä dokkarista. Dokumentti kannattaa muuten katsoa, mieluiten ennen kuin alkaa katsoa sarjaa, katsoin sen itse aikoinaan Jenkki Netflixin kautta, mutta kotimaisesta versioista sitä ei löydy.
Sarja perustuu siihen, että joku random tyyppi ottaa yhteyttä Catfish-tiimiin ja kertoo kuinka on netin kautta tutustunut tyyppiin, jonka kanssa on ollut niin pitkään yhteyksissä, että on rakastunut. Tyyppi ei koskaan ole syystä tai toisesta suostunut ”face time”-keskusteluun Skypen tms välityksellä, eikä ole tavannut livenä, joten yhteydenottaja haluaa selvittää onko kyseessä oikea ihminen vai onko häntä kusetettu.
Tänään nautiskelin taas parilla jaksolla ja tulin muistelleekseni nuoruuttani. Teininä minulla oli paljonkin nettituttavuuksia. Tunsin ihmisiä ympäri maailmaa, ja paljon tuttuja oli Suomessa, sellaisia, joita en koskaan tavannut.
Silloin Windows Messenger oli se kanava jossa tapahtui WhatsAppin korvaama ilmainen viestittely. Oli ryhmächatit ja oli yksityisviestit. Joku random tyyppi saattoi lähettää keskustelupyynnön, ja sitten sen kanssa chattailtiin useampi vuosi, ja oltiin kavereita, vaikkei koskaan tavattu. (Nykyään jos joku random eri puolelta maailmaa laittaa FB-kaveripyynnön, ajattelen sen olevan hullu.)
Koulun seinillä oli Netiketti-julisteita, joissa opetettiin, miten käyttäytyä netissä ja nettikavereiden kanssa. Että jos nettikaveria ei näe web-kameran edessä livenä, hän ei välttämättä ole se joka väittää olevansa. Jos tapaa nettikaverin livenä, valitse kahvila tai muu julkinen paikka. Jos joku sanoo olevansa 15-vuotias poika Savosta, voi hän olla 53-vuotias pedofiili paikkakunnaltasi.
Mutta se oli yli kymmenen vuotta sitten. Nykyään on some, on älypuhelimet. Miten johonkuhun voi mennä läpi ”ei ole web-kameraa, ei onnistu face time”? Kuitenkin tämän Catfishin instagram täynnä kuvia. Älypuhelimella voi ottaa viedeoitakin hei haloo, on snapchat ja kaikki! Voi ihan puhua puhelimessa niin että se toisen pärstä näkyy.
Ja tätä olen ihmetellyt jo ennen älypuhelimia: jos ei pysty tarjoamaan livekuvaa, mutta IM (Instant Messenger) toimii, niin miksei vaan pyydä todistamaan itseään kuvin? ”Lähetä mulle kuva jossa jossa laitat sormen sieraimeen.” ”Lähetä mulle kuva jossa pidät oikean jalan kenkää kädessä pohja kameraan päin.” Lähetä mulle kuva jossa pitelet tämän päivän sanomalehteä.”
Onko se muka niin vaikeaa? Vai onko vain niin, että some on nykyään niin jokapäiväinen juttu, ettei koeta tarvetta opettaa ihmisiä sen vaaroista ja niiden ehkäisemisestä?
