Mandy 14v

Olin lauantaina kahvilla ystäväni kanssa Kampissa, kun katseeni kohdistui läheisessä pöydässä istuvaan mieheen. Tuntui kuin olisin mennyt ajassa 12 vuotta taaksepäin, vuoteen 2004, kun olin mukana kouluni tukioppilastoiminnassa.

Hän näytti täysin samalta kuin silloin, paitsi vanhemmalta ja miehekkäämmältä. Hiukset olivat lyhyemmät ja eikä sänkiparrassa ollut enää kaljuja kohtia.

Hän huomasi minut ja yllätyin, kun kasvot kääntyivät hymyyn ja hän nousi pöydästä. Seurasin liikettä ja kävelimme toisiamme vastaan. Halasimme nauraen ja tunsin sykkeeni nopeutuvan.

Yllätyin uudestaan kun hän muisti nimeni ja muisteli ääneen mitä hauskaa olin jossain kokouksessa sanonut. 

Tunsin olevani taas se 14-vuotias joka on toivottoman ihastunut kaksi vuotta vanhempaan poikaan jolle luulee olevansa näkymätön. Ilmeisesti en ollut, ilmeisesti hän ei unohtanutkaan minua heti mennessään lukioon.

Vaihdoimme kuulumiset puhuen nopeasti, nauraen ja sekavasti. Hänen piti lähteä, enkä minä sekavassa tilassani tajunnut pyytää numeroa. No, vaikka olisin ollut kuinka skarppina, en olisi varmaan uskaltanut.

Vaikka en enää koskaan törmäisi häneen, sentään ei ollut ”ruma tyhmä läski”-päivä (tai jotain sinne päin), vaan koin näyttäväni erityisen söpöltä. Ensimmäinen kerta kun törmään vanhaan ihastukseen kun on itsevarma olo!

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ajattelin tänään

Nopea päivitys

Huonojen treffien jälkeen olen jatkanut itsepintaisesti verkkojen vesille heittämistä. Matcheja on tullut mukavasti siihen nähden etten tunnu juuri koskaan svaippaamaan oikealle, mutta ne harvat keskustelut ovat loppuneet lyhyeen kun ei tuntunut millään lähtevän käyntiin. Yksi tyyppi kysyi milloin tapaamme, heti tervehdysten jälkeen. Se oli vähän liian nopeaa omaan makuuni.

Uudessa työpaikassa olen viihtynyt hirveän hyvin, mutta koska kyseessä on määräaikainen sopimus, pitäisi alkaa hyvissä ajoin etsiä uutta paikkaa. Varsinkin kun koulukin loppuu kohta!

Päällikköä olen oikeastaan nähnyt vain palavereissa. En nyt ole häntä kaivannutkaan, mutta ongelma on siinä, etten sen takia pysty keskittymään käsiteltäviin asioihin. Päällikkö on vaan niin söpö! Tuijotan häntä kuin murkkuikäinen tyttö nuorta sijaisopettajaa ja huomaan aika ajoin etten yhtään tiedä mistä puhutaan. Uutena työntekijänä pitäisi vielä olla eri skarppi kun vanhatkin asiat ovat uusia.

Ja kyllä, se ”kylmä” Päällikkö on todellakin söpö. Jos se sanoo jotain hauskaa se katsoo ensin varovasti yleisöään kuin varmistaakseen toimiko vitsi, ja kun joku nauraa  (yleensä vähintään minä), se hymyilee ja katse siirtyy kenkiinsä.

Se myös juttelee muille iloisesti, mutta vain silloin kun sitä puhutellaan ensin. Ei se olekaan kylmä, taitaakin olla vain vähän ujo.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Työ