Voiko syyttää vanhenemista kun huomaa oman stressinsietokyvyn heikenneen?

Pari vuotta sitten olin ystäväni kanssa bussissa menossa risteilylle. Bussi hajosi kesken matkaa ja jouduimme vaihtamaan toiseen. Ystäväni helisi ääneen koko matkan, hoki ”mitä jos me myöhästytään, mitä jos me ei ehditä, mitä jos tulee ruuhka?”

Minä en jaksanut kuunnella, totesin vain tyynesti, että jos emme ehdi, se on pois meidän käsistämme. Stressaaminen ei jouduta matkaa ollenkaan ja se on pelkkää rahaa jota menetetään.

Sellainen asenne minulla on ollut lapsesta asti. Se mitä tapahtuu, tapahtuu. Turha panikoida. Jos et voi johonkin vaikuttaa, älä mieti sitä.

En myöskään ole koskaan häiriintynyt pitkistä jonoista, ahtaista paikoista tai ihmisvilinästä.

Ennen kuin nyt.

En kestä suuria tapahtumia. Haluan vain pois, johonkin syrjään missä voi olla rauhassa. En kestä jos olen ison massan keskellä, jos ei ole tarpeeksi omaa tilaa. Tuntuu etten voi hengittää ja menen paniikkiin.

Jos meinaan myöhästyä laivasta, en sano mitään, enkä halua että kukaan muukaan sanoo mitään. Haluan vain nopeasti eteenpäin. Hermot ovat kireällä ja pelkään, että jos avaan suuni, huudan. Tai en ehkä huuda, mutta tiuskin vihaisesti vihaiselle matkakumppanilleni. Joten parempi että kaikki pysyvät hiljaa ja marssivat määrätietoisesti eteenpäin.

Oli paljon kivempaa olla se laid back -tyyppi joka ei ottanut turhaa stressiä vaan antoi vaan elämän kuljettaa.