”Tuu mukaan, voit vaikka tapaa jonkun ihanan miehen!”

Minusta on ihana tutustua uusiin ihmisiin. On ihana tavata satunnaisia ihmisiä joiden kanssa bondaa saman tien, ja on ihana päästä näyttämään itsestään puolia, joita moni ei näe.

Ikävä kyllä menen helposti kipsiin kun olen ekstroverttien ympäröimänä, ja tästä olen varmasti kirjoittanut aiemminkin.

Vahvasti ekstroverttien ihmisten kanssa pääsen näyttämään oman persoonani hyvin harvoin. Olen se, joka hiljaa odottaa omaa puheenvuoroaan kun muut puhuvat toistensa päälle.

Jos seura on enemmän introvertti, tai edes sen suuntainen, olen helpostikin äänessä.

Mutta useimmiten olen se joka jää muiden varjoon, ja antaa parhaimman ensivaikutelman kahdenkesken eikä porukassa.

Siksi ärayttääkin kun ystävät vakuuttavat, että miehiä tapaa parhaiten kavereiden kautta, ”eikä missään Tinderissä.”

No okei, Tinder on poistettu kun ei sieltä mitään tuntunut löytyvän, mutta ei niitä miehiä kyllä kavereidenkaan kautta löydy!

Jos olen istumassa iltaa sellaisessa porukassa jossa voin olla täysin oma itseni, ovat ”potentiaaliset miehet” niitä joita tunnen jo ennestään ja tiedän, etten ole heistä kiinnostunut.

Sitten taas ovat nämä istujaiset joihin pääsen ystävän siivellä ja olen uusien ihmisten ympäröimänä. Ensinnäkin, näitä on ehkä keskimäärin 0,5 kertaa vuodessa. Toiseksi, ilta menee jollain seuraavista tavoista:

A) Olen seurassa jossa saan tilaa olla oma itseni, on hauskaa, ja kaikki ympärilläni ovat parisuhteessa.

B) Olen seurassa jossa saan tilaa olla oma itseni, on hauskaa, ja ainoa mies joka on sellainen jolle olen valmis hankkimaan lähestymiskiellon heti ensitapaamisella. Hei tosi kiva että te kaikki haluatte meidät vaan siksi että olemme molemmat sinkkuja ”vielä tässä iässä”.

C) Olen seurassa jossa en saa suunvuoroa, kaikilla näyttää olevan hauskaa, kaikki vaikuttavat kivoilta tyypeiltä, ja isken silmäni aivan mahtavaan mieheen, jonka kanssa haluaisin mennä treffeille tutustumaan paremmin, mutta jälkikäteen hän tuskin tietää edes kuka olen, koska emme ole vaihtaneet sanaakaan sen jälkeen, kun meidät esiteltiin.

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Nettikaverit

LOZENGE.png

 

Aika ajoin annan itseni nautiskella ja katson Youtubesta Catfish TosiTV-ohjelmaa, joka on saanut alkunsa Catfish-nimisestä dokkarista. Dokumentti kannattaa muuten katsoa, mieluiten ennen kuin alkaa katsoa sarjaa, katsoin sen itse aikoinaan Jenkki Netflixin kautta, mutta kotimaisesta versioista sitä ei löydy.

Sarja perustuu siihen, että joku random tyyppi ottaa yhteyttä Catfish-tiimiin ja kertoo kuinka on netin kautta tutustunut tyyppiin, jonka kanssa on ollut niin pitkään yhteyksissä, että on rakastunut. Tyyppi ei koskaan ole syystä tai toisesta suostunut ”face time”-keskusteluun Skypen tms välityksellä, eikä ole tavannut livenä, joten yhteydenottaja haluaa selvittää onko kyseessä oikea ihminen vai onko häntä kusetettu.

Tänään nautiskelin taas parilla jaksolla ja tulin muistelleekseni nuoruuttani. Teininä minulla oli paljonkin nettituttavuuksia. Tunsin ihmisiä ympäri maailmaa, ja paljon tuttuja oli Suomessa, sellaisia, joita en koskaan tavannut.

Silloin Windows Messenger oli se kanava jossa tapahtui WhatsAppin korvaama ilmainen viestittely. Oli ryhmächatit ja oli yksityisviestit. Joku random tyyppi saattoi lähettää keskustelupyynnön, ja sitten sen kanssa chattailtiin useampi vuosi, ja oltiin kavereita, vaikkei koskaan tavattu. (Nykyään jos joku random eri puolelta maailmaa laittaa FB-kaveripyynnön, ajattelen sen olevan hullu.)

Koulun seinillä oli Netiketti-julisteita, joissa opetettiin, miten käyttäytyä netissä ja nettikavereiden kanssa. Että jos nettikaveria ei näe web-kameran edessä livenä, hän ei välttämättä ole se joka väittää olevansa. Jos tapaa nettikaverin livenä, valitse kahvila tai muu julkinen paikka. Jos joku sanoo olevansa 15-vuotias poika Savosta, voi hän olla 53-vuotias pedofiili paikkakunnaltasi.

Mutta se oli yli kymmenen vuotta sitten. Nykyään on some, on älypuhelimet. Miten johonkuhun voi mennä läpi ”ei ole web-kameraa, ei onnistu face time”? Kuitenkin tämän Catfishin instagram täynnä kuvia. Älypuhelimella voi ottaa viedeoitakin hei haloo, on snapchat ja kaikki! Voi ihan puhua puhelimessa niin että se toisen pärstä näkyy.

Ja tätä olen ihmetellyt jo ennen älypuhelimia: jos ei pysty tarjoamaan livekuvaa, mutta IM (Instant Messenger) toimii, niin miksei vaan pyydä todistamaan itseään kuvin? ”Lähetä mulle kuva jossa jossa laitat sormen sieraimeen.” ”Lähetä mulle kuva jossa pidät oikean jalan kenkää kädessä pohja kameraan päin.” Lähetä mulle kuva jossa pitelet tämän päivän sanomalehteä.”

Onko se muka niin vaikeaa? Vai onko vain niin, että some on nykyään niin jokapäiväinen juttu, ettei koeta tarvetta opettaa ihmisiä sen vaaroista ja niiden ehkäisemisestä?

catfish.jpg

Suhteet Ystävät ja perhe Ajattelin tänään Höpsöä