Veljeni, sankarini

Pahoittelen mikäli seuraava teksti tulee vaikuttamaan alkoholin vaikutuksen alaisena kirjoitetulta, olen juuri istunut 6 tuntia autossa ja aivot käyvät yhtä tehokkaasti kuin sima ilman hiivaa.

Koko viikon olen ollut mummolassa kesää viettämässä ja sukulaisia tapaamassa. Suku on aina ihana asia, mutta erityisen ihanaa olisi jos tulisi sukulaisten kanssa toimeen.

Eli siis aina tunnen olevani suvun musta lammas.

Olisin esimerkiksi halunnut lähteä ajamaan kotiin aamulla ennen ruuhkia, jotta ehtisi purkaa laukut ja hengähtää ennen kuin menee nukkumaan, ja kaikki olisivat matkan ajan pireitä.

Kaikkien muiden mielestä oli kuitenkin järkevintä lähteä ruuhkien jälkeen, eli sitten kun väsyttää jo auton pakkaamisen aikana ja kaikki tiuskivat toisilleen ja riitelevät siitä kenen pitäisi olla kotona ensimmäisenä.

Myös muut kuin aikataululliset seikat erottavat minut suvustani  (siis ainakin niistä jotka tällä reissulla olivat mukana”.

Itselleni suurimpana näistä sukupuoliroolittaminen, jota en siedä. 

Koko halvatun viikon ajan sain kuunnella työnjakoja, jotka menivät näin:

Miehet

– puiden pilkkominen

– saunan lämmitys

– grillaaminen

– Kaikki mihin tarvitaan vasaraa, sahaa, meisseliä tai voimaa

Perustelut

– Miehet tykkäävät olla tekemisissä tulen kanssa, se herättää heissä jonkinlaisen alkukantaisen vietin joka juontaa kivikautisilta ajoilta

– Miehet ovat vahvempia kuin naiset

– Miehillä on hyvä looginen päättelykyky

Naiset

– istuttaminen

– kitkeminen

– viljelmien/istutusten kastelu

– parsiminen/harsiminen

– ruoanlaitto (paitsi grillaus)

Perustelut

– Ei miehiä voi pyytää näitä tekemään

– Naisilta hoituu luontaisesti kodinhoito

 

Minä onnistuin antamaan itsestäni vihaisen valittajan kuvan kun tein kovaan ääneen kaikille selväksi (niin moneen kertaan kuin koin olevan tarvis) oman mielipiteeni näistä jaoista, mutta keskusteluani kaikkien työläisten kanssa henkilökohtaisesti pitkin viikkoa, sain aikaan myös seuraavan listan:

Asiat joita ihmiset joutuivat tekemään vastoin omia yksilöllisiä valmiuksiaan, sukupuolestaan johtuen:

– puiden pilkkominen

– saunan lämmitys

– grillaaminen

– kaikki mihin tarvitaan vasaraa, sahaa, meisseliä tai voimaa

– istuttaminen

– kitkeminen

– viljelmien/istutusten kastelu

– parsiminen/harsiminen

– ruoanlaitto (paitsi grillaus)

 

Monelta kinalta, raivarilta ja huulen veriseltä puremiselta oltaisiin säästytty jos oltaisiin esitetty yksinkertainen kysymys:

”Kuka haluaa 《lisää mieleisesi tehtävä》?”

P.S. Koko viikon yritin saada muutosta tähän kuvioon, mutta ”suvun vanhimmat” (keski-ikä 66v) eivät korvaansa letkauttaneet. Siis ennen kuin veljeni osoitti minulle tukensa toteamalla olevansa oiva herbalisti ja remppahommissa luottavansa enemmän minuun.

Tästä kiitos veljelleni, joka on aina pitänyt ja tulee aina pitämään puoliani, mutta on se surullista että joutuu tasa-arvo asioissa turvautumaan aina vain toiseen sukupuoleen tullakseen otetuksi todesta.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Uutiset ja yhteiskunta

Ei enää yksiäkään häitä, kiitos.

Olin viikonloppuna häissä, ensimmäistä kertaa aikuisena. Odotin päivää innolla, sillä mikäs sen ihanampaa kuin juhlia rakkautta, tutustua uusiin ihmisiin ja päästä käyttämään juhlavaatteita. Lapsena oli ihanaa olla häävieraana, joten oli jännittävää kokea se kerrankin aikuisen silmin.

Mutta mitäs voikaan odottaa kun sinkkuna pääsee osalliseksi rakkauden juhlaan?

Kokonainen juhlasali täynnä pariskuntia.

Yritin kovasti säästyä seinäruusun osalta ja nauttia ajastani, mutta on jotenkin vaikea yhtyä keskusteluun siitä mitä Matti ja Sirpa sekä Roni ja Kaisa aikovat tehdä yhteisellä pariskuntalomallaan, tai millaista remonttia Anna ja Johannes suunnittelevat omakotitaloonsa, kun omassa elämässä suunnittelee lähinnä sitä, mitä aikoo syödä seuraavana päivänä aamiaiseksi.

Myös keskustelut perheen perustamisesta jättivät ulkopuolisen olon, ja auta armias kun yritin vääntää small talkia naisen kanssa jonka mies kävi hakemassa heille lasintäydennystä.

”Niin anteeks, mistä sä tunnet mun miehen?” ”Öö siis en mä tunnetaan, tunnen hääparin. Mä oon siis Mandy, me tutustuttiin morsiamen kanssa kun–” ”Aa okei. Me ollaan mun miehen kanssa seurusteltu nyt about siitä asti kun se tutustu tohon sulhasen.”

Nainen kääntyi juttelemaan toisessa päässä olevan pariskunnan kanssa enkä loppuiltana vaihtanut sanaakaan hänen (tai miehensä) kanssa.

Ihmeellisesti onnistuin pariskuntaviidakosta löytämään erään sinkkumiehen, jonka kanssa tartuimme toisiimme kuin pelastusrenkaisiin.

Viihdytimme toisiamme vertailemalla Tinder-kokemuksia ja keskustelimme sosiaalisen median vaikutuksesta deittailuun. Minulla oli todella hauskaa, ei sillä tavalla että olisin ollut kiinnostunut hänestä romanttisessa mielessä, mutta hän ehdottomasti pelasti iltani.

Kunnes lopulta koitti se hetki, kun muutkin vieraat tajusivat meidän olevan juhlien ainoat sinkut.

Ensin ystäväni kuiskasi minulle silmää isien ”Ei mutta tossahan olis sulle hyvä mies.”

Ei mennyt aikaakaan, kun morsiamen serkun kummitäti ja sulhasen naapurin koiranulkoiluttaja sun muut omassa elämässäni merkittävät henkilöt alkoivat leikkiä amoria meille molemmille, lähes tulkoon työntäen minut miehen syliin istumaan.

Ikävintä tässä oli se, että mies taisi kuvitella minun olevan osallisena parituksessa, ja vältteli seuraani loppuillan.

Että kiitos vaan kaikki te jotka kuvittelitte tekevänne palveluksen, päädyin istumaan yksin pöydässä hääkakun jämiä mussuttaen siihen asti että muutkin kimppakyytini jäsenet olivat valmiita lähtemään kotiin. Ja se oli myöhään.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe