Sinkkublogin maryjane kirjoitti postauksen illanotosta yli 20 vuoden takaa juurtaneiden ystäviensä kanssa, joka ei mennyt omalta osalta ihan niin hyvin kuin olisi toivonut.

Koin taannoin vähän samankaltaisen tilanteen jota aloin kommenttikenttään kirjoittamaan, mutta meni blogitekstin pituiseksi, joten tässä:

Minulla ja vanhimmalla ystävälleni on tapana pitää yhteisiä spessuiltoja silloin tällöin, sillä erilleen kasvamisesta huolimatta haluamme pitää kiinni hiekkalaatikolla syntyneestä ystävyydestämme.

Meillä on edelleen yhteinen ystäpiiri, mutta silti teini-iän jälkeen olemme ajatuneet erilleen emmekä arjessa/porukassa keskustele henkeviä toistemme kanssa, siksi spessuillat.

No minun aloitteestani sovimme sitten oikein kunnon spessureissun. Minä tiesin hänen uudesta parisuhteestaan ja halusin kuulla kaiken yksityiskohtaisesti, kuten läheisten ystävien kuuluu. Halusin myös kertoa hänelle oman elämäni tapahtumista. Puida molempien asioita viinilasi kädessä.

Mutta. Ystäväni olikin kutsunut reissullemme kolmannen henkilön, uuden parhaan ystävänsä, jonka kanssa ovat nykyään olleet kuin paita ja peppu. Voiko tässä iässä tapahtua tällaista?

Koko reissun ajan meininki oli sitä, että he puhuivat ystäväni suhteesta, mutta minä en ymmärrä mitään. Joten jouduin olemaan se ärsyttävä ääni taustalla joka hokee: Mistä te puhutte? Kerro mullekin! Ai mitä se sano? Siis mihin tää nyt liittyy?”

Kyllä minunkin kuulumisiani kysyttiin, kerran, eikä suinkaan ”mitä siihen tiettyyn asiaan elämässäsi kuuluu josta olet maininnut”, vaan, ”mut hei mitä sulle kuuluu?”.

Aloin kertomaan kuulumisiani, ulkopuolisesta henkilöstä huolimatta hyvin yksityiskohtaisesti kun kerrankin osoitettiin kiinnostusta, mutta kesken selostukseni kiinnostus lopahti ja alettiin puhumaan päälle: ”Ai niin Maija arvaa mitä Pekka sano mulle sen jutun jälkeen…!”

Ja siitä alkoi taas heidän dialoginsa.

Sen jälkeen minun kuulumisiani ei kysytty, enkä niitä alkanut tyrkyttämään. En enää yrittänyt päästä kärryille heidän puheistaan, vaan olin hiljaa koko loppu reissun ajan.

Meidän reissumme.

Minun reissuni.

Eikä edes vanhinta ystävääni häiritse se etten ollut yhtään oma itseni, vaan se oli ”paras reissu ikinä” jonka kunniaksi he pitivät muisteloillanistujaiset, joihin minua ei tietenkään kutsuttu.