Unianalyysiä

Näin viime yönä todella omituista unta. Olin eksäni kanssa viettämässä viikonloppua jossakin huoneessa ja harrastimme paljon seksiä.

Minulle kyseessä oli pelkkä viikonlopun mittainen hurvittelu, mutta yritin silti saada hänen tunteensa minua kohtaan palaamaan. Jossain vaiheessa tajusin etten ollut kysynyt onko hän eronnut nykyisestä tyttöystävästään, ja samassa muistin että hän oli juuri pari päivää aiemmin päivittänyt Facebookiin kuvan heidän uudesta, yhteisestä asunnostaan.

Päätin että minun on kerrottava naiselle eksäni pettäneen häntä minun kanssani. Heti viimeisen panon jälkeen.

Sitten heräsin ja pääni oli pyörällä. En ikinä päätyisi tuohon tilanteeseen, enkä ole kiinnostunut puuhastelemaan eksäni kanssa yhtään mitään. Luultavasti olen vain katkera heidän onnensa kukoistuksesta, ja tunnen että minut on lopullisesti syrjäytetty miehen sydämessä. Ehkä tunnen, ettei mies koskaan rakastanut minua yhtä paljon kuin luulin, kun hän on niin helposti löytänyt uuden rakkauden jonka kanssa elää sitä elämää johon luulin kuuluvani ikuisesti. Ja varmasti tunnen kateutta siitä, että hän on löytänyt kumppanin vaikka itse en löydä ketään jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni.

Naurettavinta on se, että ennen kuin hän aloitti uuden suhteen, toivoin vilpittömästi hänen löytävän jonkun jotta päästäisi minusta vihdoin irti.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä

taas yksi onneton loppu

Vihdoin ja viimein, kuukauden tuskailun jälkeen törmäsin Seksi-Batmaniin. ”Älä kato taakse mutta tossa se nyt on”, kuuluivat ystäväni sanat, ja perhoset pesiytyivät vatsaani.

Kun soveliaan ajan kuluttua, saatuani innostuneen virneen pyyhittyä kasvoiltani, käännyin ympäri, oli mies hävinnyt. Näimme hänet kuitenkin pian tupakkapaikalla ja menimme ystävieni kanssa juttelemaan. Seksi-Batman ei reagoinut meihin millään tavalla ennen kuin tervehdin, ja senkin jälkeen vaikutti todella omituiselta. Keskustelua piti yllä lähinnä ystäväni jonka kanssa olen hänet yleensä nähnyt, itse olin älyttömän hermostunut enkä saanut suustani kuin yhden järkevän lauseen. Kuulemma olin näyttänyt siltä kuin kaikki aivotoimintoni olisivat sulkeutuneet yksi toisensa jälkeen.

Mies oli kylmä ja täysin välinpitämätön ja lähti baarista ennen kuin oli juonut ensimmäistä juomaansa loppuun.

Totta kai mies kyllästyy heti kun olen ollut tarpeeksi typerä mennäkseni ihastumaan.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi