Ystävyydestä, osa 2
Tiedostan sen, että pelkään hylkäämistä, ja otan hylkäämisen tunteen hyvin raskaasti. On kamalaa tajuta, että minua ei haluta. Yh-äidin lapsena hylätyksi tulemisen tunne on ollut läsnä lähes koko elämäni, vaikka isäni ei poistunutkaan omasta tahdostaan. Vasta aikuisena olenkin osannut yhdistää tunteeni häneen, ja ymmärtänyt miten epäreilua se onkaan.
Ystävän menettäminen tuntuu siis pahalta. Jos tuntuu, että ystävyys alkaa kuolla, pidän siitä kiinni niin lujaa kuin pystyn, kunnes se toinen päästää irti.
Eräs ystäväni on samanlainen. Hänkään ei käsittele ihmisten menettämistä kovin hyvin.
Olemme olleet ystäviä niin kauan, etten voisi kuvitella elämää ilman häntä. Mutta olemme kasvaneet niin erilaisiksi ihmisiksi, etten usko että meistä tulisi ystäviä jos tapaisimme nyt ensimmäistä kertaa.
Silti pidämme kynsin ja hampain kiinni toisistamme. Pidämme kiinni aaveesta, joka haihtuu pois hetki hetkeltä. Mutta kumpikaan ei osaa päästää irti.
Lisäksi olen mustasukkainen ystävistäni. Jos ystäväni tutustuu uuteen ihmiseen, jonka kanssa lähetyy paljon, koen oloni uhatuksi. Kuin minun paikkani oltaisiin viemässä.
Sama juttu jos joku ystävistäni alkaa seurustelemaan. Olen mustasukkainen, uudesta kumppanista tulee kilpailijani.
Pelkään, ettei minulle riitä yhtä paljon aikaa kuin ennen. Ettei minulle kerrota yhtä paljon kuin ennen. Että roolini luotettuna korvana ja tukijana on korvattu.
Tietenkin mustasukkaisuus laantuu ajan kuluessa. Yleensä korkeintaan viikossa, kun huomaan, ettei minua olekaan korvattu. Ystävä on vain saanut lisää rakkautta elämäänsä.
Siitähän ystävyydessä on kyse, rakkaudesta. Ystävyys ei paljoakaan eroa parisuhteesta.
Ja minä rinnasta ne toisiinsa hyvin vahvasti, useimmiten tiedostamattani. Ja jos parisuhteen päättyessä kaivataan kunnollista selitystä, kunnollista päätöstä… closure, niin miksei sitten ystävyyden päättyessä?
Näin aiheesta kirjoittaessani tuli sellainen olo, että olen kovin raskas ja vaativa ystävä. Sitä varmasti olenkin. Vaadin ystäviltäni sitä samaa rakkautta, jota tunnen heitä kohtaan. Ja onneksi niin monelta sen saankin. Olen usein kuullut jopa olevani erittäin hyvä ystävä.
Toivottavasti vielä joskus löydän sellaisen parisuhteen, joka toimii yhtä hyvin kuin parhaimmat ystävyyssuhteeni.