Uskonnon tunnit helvettiin kouluista!

Olen välillä miettinyt ystävieni kanssa, että minkä takia uskontoa piti opiskella koulussa, vaikka itseä ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa. Itselleni ei jäänyt oikeastaan mitään muistiin uskonnontunneista, kun aihe ei kiinnostanut minua pätkääkään.

Eikö ole hieman omituista, että lapsi joutuu kuuntelemaan tarinoita Jeesuksesta ja Jumalasta, vaikka itse ei häneen millään tavalla uskoisi. Vauva ei osaa, eikä saa päättää kastetaanko hänet, vai ei. Lapsi ei myöskään saa edes halutessaan erota kirkosta ennen kuin on täyttänyt 18 vuotta. Miksi uskontoon kuuluva ei saa halutessaan opiskella esimerkiksi elämänkatsomusta, vaan on pakko opiskella uskontoa, vain sen takia, että vanhemmat ovat sinut siihen halunneet.

Mielenkiintoista on, että uskonnon opetus halutaan aloittaa jo ensimmäisellä luokalla. Silloinhan lapsi on kaikkein vastaanottavin ja uskoo kaiken mitä sanotaan, eikä osaa luoda omia mielipiteitä asiaan. Eikö olisi mahdollista antaa lapsen itse päättää mihin haluaa uskoa, eikä vain opeteta sitä mitä hänen vanhempansa ovat halunneet?

Ongelma ei ole mielestäni ainoastaan uskonnon oppitunnit, vaan myös joulukirkot, sekä muut uskontoon liittyvät “perinnetapahtumat” pitäisi lopettaa, tai antaa lapselle luvan itse päättää, että haluaako hän niihin osallistua.

Nykymaailmassa lapsi saa itse päättää, onko hän tyttö, poika, homoseksuaali, hetero, bi… Mutta miksi hän ei saa itse päättää haluaako hän opiskella koulussa uskontoa vai elämänkatsomusta. Vaikka opettajat ja vanhemmat sanovatkin “saa uskoa mihin haluaa”, mutta miksi sitten ei saa itse päättää, haluaako opiskella asiaa, johon ei usko millään tavalla. Minusta se että lapselle opetetaan yhdeksän vuotta (1lk-9lk) siitä miten jeesus teki ihme tekoja maapallolla, siten että lapsella ei ole mitään päätäntävaltaa haluaako niitä kuunnella on jonkin sortin aivopesua.

Olisin itse opiskellut paljon mieluummin jotain oppiainetta, joka minua kiinnostaisi tuon viikoittaisen uskonnon tunnin sijaan, kuin olisin kärvistellyt siellä oppimatta oikeastaan mitään. Miksi ei voida antaa lapsen itse päättää, että haluaako hän opiskella kristinuskoa tai vaikkapa sitä elämänkatsomusta.

Puheenaiheet Hyvä olo Mieli Lapset

Onko metsästys väärin?!

Onko metsästys sinun mielestä väärin?
Syötkö silti lihaa?

Pidätkö sinä kenties metsästämistä epäeettisenä, julmana taikka pahana asiana? Syötkö silti Pirkan naudan jauhelihasta valmistettua makaronilaatikkoa? Useat metsästystä paheksuvat ihmiset syövät silti lihaa, joka on minusta aivan uskomatonta. Voin jollakin tasolla ymmärtää vegaanit jotka paheksuvat metsästämistä, mutta siinä vaiheessa kun Marjatta 40v joka syö lihaa päivittäin tulee minulle kitisemään miten ihanan söpöjen pupusien ampuminen ja metsästäminen on väärin, naurattaa minua.

Mitä itse ajattelen metsästämisen eettisyydestä?

Itse olen metsästänyt 13-vuotiaasta saakka, enkä kadu sen aloittamista pätkääkään. Olen meistä veljeksistä ainoa metsästäjä, koska aloitin tämän jalon harrastuksen setäni kanssa, eivätkä vanhempanikaan ole koskaan metsästäneet. Minun mielestäni metsästäminen on kaikista eettisin tapa hommata lihaa. Itse ammun aina metsästysajan tullessa useita lintuja ja muutaman peuran, jotka nyljen, paloittelen, pussitan, pakastan ja teen ruokaa koko vuodelle, sekä välillä annan lihaa myös muille sukulaisille.

Jos tuomitset metsästyksen, mutta ostat silti kaupasta lihaa, niin mieti kumpi on parempi eläimelle. Joko eläin on elänyt koko elämänsä ihmisen tekemässä häkissä vain tullakseen ruoaksi, vai eläin joka on saanut elää lajilleen ominaista elämää luonnossa. Ihmisen ammutuksi tuleminen on myös paljon nopeampi ja helpompi tapa kuolla, kuin esimerkiksi ketun raatelemiseen kuoleminen.

Metsästys harrastuksena

Metsästys on harrastukena ja jopa elämäntapana todella hyvä. Metsällä vierähtää hyvin nopeasti useita tuhansia askeleita ja kymmeniä kilometrejä. Metsästyksessä ollaan lähellä luontoa, eikä joka kerta tarvitse tulla saalista, mutta vaikka sitä ei tulisi, niin ei se ärsytä, kun on saanut viettää aikaa ystäviensä kanssa, joka on minusta parasta koko hommassa. Mielestäni olisi hyvä jos kaikki ihmiset ymmärtäisivät, että mistä ja miten se liha tulee sinne kaupan hyllyille. Itseäni metsästys on opettanut arvostamaan lihaa, enkä ajattele sitä enään vain hyvän makuisena ruokana. Olen järkyttynyt huomatessani, että kaikki aikuisetkaan eivät ole sisäistäneet, että esimerkiksi jauheliha on tehty eläimen lihasta.

Metsästykseen liittyviä videoita (ei kaikista herkimmille):
Jäniksen nylkeminen – YouTube
– Jäniksen suolistaminen – YouTube
– Peurajahtia, kaato ja suolistaminen – YouTube

Puheenaiheet Oma elämä Suosittelen