Challenge accepted!

Tätä ei nyt kirjoita otsikosta huolimatta Barney Stinson, vaan Kaitafilmi ihan itse. Sain tosiaan blogihaasteen keneltäpä muulta kuin blogijulkkis-Cougarwomanilta  joten pakkohan haaste oli ottaa vastaan. Lisäksi tämä rikkoo mukavasti blogini uber-deeppiä pohdintalinjaa hetkeksi tarjoamalla kevyemmän postauksen. Ja kertoo myöskin minusta itsestäni, jota olen blogissani tähän mennessä tehnyt varsin säästeliäästi. 

Eli ilman sen suurempia puheita, tässäpä saamani 11 kysymystä sekä vastaukset niihin :

1. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa, mikä se olisi?

Huh, tulipa suuri vastuu. Toki voisin poistaa kaiken eriarvoisuuden, estää tulevan ympäristökatastrofin tai haluta maailmanrauhaa. Mutta kun minä tykkään juuri niistä pienistä yksityiskohdista, niin ehkä tähtään tässäkin johonkin pieneen mutta silti merkittävään asiaan. Poistaisin sen ikävän nykymaailma vaivaavan ilmiön, jossa ihmisten keskellä ollaan yksinäisempiä ja eksyneempiä kuin koskaan ennen. Anomian siis. Ennen oltiin yhteisöllisiä, naapurit tunnettiin, vastaantulijaa tervehdittiin, avuntarvitsijaa autettiin ja ihmiset elivät yhteisöllisesti. Nykyään istutaan yksin yksiöissä itkemässä kuinka ei tunneta ketään ja ollaan autuaan tietämättömiä siitä, että naapurissa kiviseinän takana joku toinen tekee juuri samaa. 

2. Jos saisit olla eläin, mikä eläin olisit ja miksi?

Miekkavalas. Ehkä Blackfish-dokumentti vaikuttaa taustalla, mutta haluaisin kyllä olla eläin jolla on ihmistäkin kehittyneempi/suurempi limbinen järjestelmä sekä sosiaalisen vuorovaikutukseen tähtäävät aivoalueet. Ehkä miekkavalaat bondaavat tasolla, jota ihmiset eivät edes voi ymmärtää? 

3. Mikä on ärsyttävin luonteenpiirre kanssaihmisessä?

Ylimielisyys. Mikä voisi ihmisessä ärsyttää enemmän kuin se, että hän on mielestään sinun yläpuolellasi ja sinua parempi? Tai ettet ole tarpeeksi tasokas tai arvokas ihminen puhuaksesi hänelle tai ylipäätänsä ollaksesi ”samalla tasolla”.

4. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Merkityksellisyys elämässä. Se, että teen jotain joka tuntuu merkitykselliseltä ja sellaiselta, jossa olen hyvä. Se, että minun olemassaoloni todella vaikuttaisi positiivisesti muihinkin ihmisiin ympärilläni. Se, että koen saavani arvostusta.

5. Miksi naiset rakastuvat renttuihin?

Koska miehen täytyy erota keskimäärin varsin sopuisista ja tunteellisista naisista jollain näkyvällä tavalla, jotta syntyisi seksuaalista jännitettä edesauttavaa erilaisuutta. Renttu näyttäytyy ihmisenä, joka tietää mitä haluaa eikä pelkää toimia sen mukaisesti. Kiltti mies on paljon sovittelevampi, varovaisempi ja tunnustelevampi. Pitkän suhteen kannalta varmasti parempi niin, mutta se ei ehkä luo yhtä voimakasta karismaa alussa. 

6. Mikä on elämän tarkoitus?

Tehdä siitä itselle ja muille merkityksellistä. Elämä ilman iloa ja kehittävää sisältöä on ollut miltei turha elämä. Elämä on tilaisuus, jonka saa vain kerran.

7. Miksi bloggaat?

Saadakseni ”kuuntelijan”. Ajattelen paljon näitä asioita, joista bloggaan, mutta en tunne ketään jolle voisin kokea näistä oikeasti voivani puhua. Tavallaan myös ajatus siitä, etten tunne lukijoitani on kutkuttava. Jossain höpöhöpö-Disney maailmassa lisäksi tämän blogin sattuisi lukemaan se joku juuri oikea ihminen, joka ottaisi yhteyttä ja sitten oltaisiinkin jo ihan dancing on the streets. Yeah, right!

8. Jos sinusta tehtäisiin 2.0 –versio, mitä muuttaisit itsessäsi?

Itsevarmempi ainakin haluaisin olla. Ja olisin voinut aloittaa sen kitaransoiton nuorempana. Toki aina voisi olla vaikka millä tavoin komeampi ja sen sellaista, mutta niin ajatteleminen myös loisi käsitystä etten olisi riittävän hyvä tällaisenaan. Olen ihan kelpo näinkin ja siihen haluan uskoa. Jos jotain muuttaisin, niin 2.0 tekisi vähemmän tyhmiä päätöksiä tähänastisessa elämässään. Monta tärkeää asiaa on päässyt lipsumaan sormien läpi ja sen kierteen olisin voinut katkaista jo kauan sitten.

9. Jos voisit viettää päivän vastakkaisen sukupuolen kehossa, mitä tekisit?

Tähän oikeasti ei voi sanoa muuta kuin että harrastaisin seksiä. Ketäpä ei kiinnostaisi tietää, millaista se vastakkaisen sukupuolen kokemusvinkkelistä on? Testaisin myös olisinko mm. taitavampi tunnistamaan tunteita kasvonilmeistä. Haluaisin myös ehkä kokea millaista olisi olla naisena baarissa. Kerrankin ei tarvitsisi nähdä sitä kaikkea vaivaa itse.. :)

10. Onko sinulla ärsyttäviä tapoja – jos, niin mitä?

Mitähän kaikkia näitä :D. Rummuttelen sormilla musiikin tahdissa esim jonkun toisen selkään jos sattuu vieressä istumaan. Spoilaan vahingossa elokuvien ja sarjojen loppuja. En siivoa jälkiäni ja kasaan tiskivuoria. Olen huono luomaan mitään suunnitelmia lukkoon ennalta ja aina jätän asiat vähän auki a la ”katsotaan sitten”. Niiskutan välillä (nenäni on jotenkin iki-allergisoitunut).

11. Mitä sinun persoonastasi tärkeää asiaa et ole vielä paljastanut blogissasi?

Sorrun aivan liian helposti valkoisiin valheisiin ja kerron sen vähän karumman totuuden vasta liian myöhään. Moraalini on toisinaan varsin häilyvä, vaikka haluaisinkin mieltää itseni ihmisenä joka toimii aina niin oikein kuin osaa.

 

Tässä olisi pitänyt lopuksi haastaa 11 alle 200 seuraajaa omaavaa blogia omilla kysymyksilläni, mutta en taida edes lukea niin montaa. Mietin tuota vielä…

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä Syvällistä