Liikennevalotesti
Olen jotenkin aina ajatellut, että intuitiiviseen havaintoon toisesta ihmisestä voi oikeasti luottaa. Se oikea ihminen ei ole sellainen, jonka kohdalla täytyy järkisyin perustella itselleen, miksi tähän tilaisuuteen kannattaisi tarttua. Se on sellainen ihminen, jonka kohdalla niin vain haluaa tehdä, jopa mahdollisesti vastustavasta järjen äänestä huolimatta. Se on sellainen ihminen, jonka puolesta on valmis taistelemaan, vaikka olo olisi kuin Don Quiotella tuulimyllyjen edessä.
Mutta mistä merkeistä sellaisen ihmisen aluksi tunnistaa? Toki voisi sanoa että perhosista vatsanpohjassa, mutta eivät nekään välttämättä tule ihan heti, tai voivatpa moiset johtaa harhaankin. Ehkä yksi parhaista kuulemistani ajatuksista tuohon liittyen onkin ns. liikennevalotesti.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan liikennevalotesti tarkoittaa tilannetta, jossa olet kulkemassa jonkun kanssa autolla, bussilla tai millä vain johonkin määränpäähän, jossa tiet eroavat. Esimerkiksi tilanne, jossa olisin tarjoutunut viemään treffikumppanini illan päätteeksi autolla kotiinsa. Liikun paljon autolla ja minusta olisi epäkohteliasta olla tarjoamatta toiselle illan lopuksi kyytiä kotiin, joten tilanne on minulle varsin tuttu. Liikennevalotestin läpäisee ihminen, jota kotiinsa viedessäni salaa toivon, että liikennevalot matkalla olisivat punaisia ja saisin olla vielä minuutin tai useammankin lisää kyseisen ihmisen seurassa. Ehtisin vielä kertoa yhden jutun, kysyä jonkun kysymyksen, kuulla hänen kertovan vielä jotain itsestään. Tai vain olla hiljaa hänen seurassaan.
Niin monesti on viettänyt aikaa kivan ihmisen kanssa, oli kyse sitten kaverista tai tapailusta, ja illan lopuksi ollut tavallaan helpottunut että pääsee omaan rauhaan ja tekemään omia juttujaan. Eikä se tarkoita, että kyseisen ihmisen kanssa ei olisi ollut mukavaa. Mutta tietyssä pisteessä iltaa häntä on vain nähnyt tarpeeksi sille päivälle. Jos hakee oikeasti ihmistä jonka kanssa haluaisi jakaa elämänsä, eikö sen pitäisi juuri olla ihminen jonka seurassa haluaisi aina olla vielä pienen hetken lisää ja jota ei vain haluaisi päästää pois, koska tietää että heti seuraavalla silmänräpäyksellä jää tyhjä olo, ikävä ja kaipaus?
Mielestäni pitäisi.
Ainahan sitä voisi listata loputtomiin asioita, joita toisessa toivoo. Hyviä ominaisuuksia, yhteneviä kiinnostuksenkohteita, ulkonäön piirteitä tai mitä vain. Mutta silti voi tavata sellaisen teoriassa täydellisen sopivan ihmisen, jonka seuraa ei silti niin janoa. Ja sitten ihmisen jollaisesta ei edes kuvitellut kiinnostuvansa, mutta jonka kanssa haluaisi vain olla vielä sen pienen hetken lisää. Ja lopulta vain sillä on väliä. Kaipaan kovasti sitä tunnetta.
