Missä me ollaan ja mihin me ollaan menossa?

2358E90A-FA55-42FD-AE7C-57A3700892AB.png

 

Tällä hetkellä ollaan siis Havaijilla Big Islandilla. Meillä ois täällä vielä kolme viikkoa aikaa tutkia paikkoja ennenkuin matka jatkuu eteenpäin. Me molemmat ollaan tehty aupair hommia täällä, mutta kuitenkin meillä kummallakin on paljon vapaa-aikaa tutkia tätä saarta ja makoilla (laavakivillä) rannalla yhessä.

 

Ei yleensä haluta kertoa meidän suunnitelmia muille ennen kuin ne on 100% varmoja, koska ne muuttuu jatkuvasti niin kauan kunnes lennot on hankittu. Muuten kuullaan jatkuvasti, että ”pari päivää sitten olitte vielä menossa ihan eripaikkaan”. Kesän aikana meidän suunnitelmat muuttu viikoittain, oltiin aina menossa eri paikkoihin. Kesän alussa tiedettiin, että Janina tulee Havaijille, mutta Salla teki päätöksen lähteä tänne vasta myöhemmin kesän aikana.

 

17F934A4-E835-4D8E-8408-1A9E07AB030B.jpeg

 

Pari päivää sitten varattiin lennot Bangkokiin. Thaimaa tai Bangkok ei aiemmin ollut missään suunnitelmissa mukana. Thaimaa ei päässyt edes viimevuoden Aasia kierrokselle, koska käytiin siellä jo parivuotta sitten. Mutta tälläistä meidän reissusuunnittelu välillä on, saadaan joku idea ja jos kumpikin on samaa mieltä, se toteutetaan (tai toinen suostuttelee toisen tarpeeks hienoilla kuvilla). Sallalla on thaimaalainen ”kummi”, jonka veli asuu Bangkokin lähellä ja me saadaan mennä asumaan sen luokse, mikä oli iso syy siihen miksi Bangkok pääty meidän reissun yheksi kohteeksi. Tää veli ei puhu englantia, mutta odotetaan mielenkiinnolla millainen viikko siellä vietetään! 

 

Matka ei ala siinä vaiheessa kun saavut Helsinki-Vantaa lentokentälle, vaan iso osa matkaa on jo se kun oot päättänyt milloin lähet reissuun ja alkaa googlaus. Mihin maahan mennä, mitä siellä on, mitä siellä voi tehdä jne. Me istutaan aina yhdessä, tai erikseen, tietokoneen ja paperivihon kanssa ja aletaan ettiä tietoa. Meillä on monta vihkoa täyteen tuherrettu erilaisia reitti suunnitelmia, lentojen hintoja, budjetteja, majotuksien hintoja ja kaikkea siltä väliltä. 

 

98456A27-6C46-4ACB-B0FC-F809EEDFE0C5.jpeg

 

Meidän matkojen suunnittelut on aina lähtenyt siitä, että kumpikin valitsee maita missä haluaisi käydä, ja sitten aletaan kokoomaan palapeliä lentojen, budjetin ja ajan kanssa. Mikäli palat eivät osu yhteen niin joku maa jää pois ja sen tilalle keksitään uusi. 

 

17D98A7F-ABB6-4E0C-A12B-B9038435A12A.jpeg

 

 

Kun me lähdettiin Suomesta syyskuussa, ainoa asia mikä oli varmaa, oli että Havaijilta lennetään Uuteen-Seelantiin. Muita lentoja tai kohteita ei vielä ollut. 

 

Meillä oli (ja on edelleen) pitkä lista maita mihin oltais haluttu. Oltaisiin kumpikin haluttu päästä Uuden-Seelannin lisäksi Australiaan, mutta päädyttiin siihen ratkaisuun, että muutama viikko niin isolle ja upeelle maalle ei riitä. Päätettiin siis, että Australia jää koettavaksi seuraavaan kertaan. Myös Srilanka pyöri meiän vaihtoehdoissa melkeen loppuun asti ja olikin ”varmaksi” päätetty maa, mutta se kuitenkin karsiutui pois. 

 

8841E92C-19EF-4969-A40A-3CED838CE786.jpeg

 

Lopulta meidän suunnitelma oli valmis ja alettiin hankkia lentoja. Me käytetään yleensä momondon sivuja aluksi, kun aletaan etsiä lentoja ensimmäisen kerran. Joskus halvin versio on löytynyt momondon kautta, joskus lentoyhtiöiden omilta sivuilta ja joskus jotain ihan muuta kautta. Hyvänä esimerkkinä meidän tuleva lento Suomeen Balilta, josta päädyttiin maksamaan alle 400€ per tyyppi, sisältäen laukun ruumaan (mikä ei ole itsestäänselvyys kun varaat lentoja halvoilta yhtiöiltä). Sama lento momondon sivuilla olisi ollut yli 600€, ilman matkatavaroita. Lentoyhtiöillä on myös usein nuorisohinnoin lentoja, mitkä kannattaa hyödyntää!

 

 

Meidän reissu alkaa siis Uudesta-Seelannista, missä kierretään pohjois-saarta ensin kaksi viikkoa, minkä jälkeen me lennetään Fidzille viettämään joulu ja uusivuosi. Sallan pikkusisko Henrietta tulee meidän kanssa reissaamaan Uutta Seelantia ja Fidziä. Fidziltä lennetään Balille, missä hengaillaan kolme viikkoa, ja viimeisellä viikolla lennetään Bangkokiin.  

 

ef26b7ac-aec0-41f6-a919-8fe893b60da2.jpeg

 

Tällähetkellä meillä on varattuna kaikki lennot, sekä majoitukset kaikkialle muualle paitsi Balille. Balille ei niitä aiota varata etukäteen vaan kierretään luultavasti eri paikoista kyselemässä hintoja ja millaisia huoneita on tarjolla. Pitää vielä hioa meidän tinkimistaitoja, mitkä on edelleen sysisurkeet. 

 

Suomen talveen me palataan helmikuun alussa… Uuden reissun unelmointi ja suunnittelu alkaa luultavasti samoihin aikoihin… 

 

DBA33175-04CA-46EF-9C7D-C16600CDFA65.jpeg

 
 
Mahalo, Salla & Janina

kulttuuri matkat