Ensimmäinen lääkärikäynti

Kaikki alkoi siitä kun kuukaitiskivut yltyi niin kovaksi etten kunnolla voinut liikkua. En uskaltanut syödä kun syönnin jälkeen rupesi sattumaan mahaan niin kovasti että penkiltä ylös nouseminen sattui. En halunnut juuri syödä tai juoda, koska joutuisin käymään vessassa sen jälkeen ja vessassa käynti sattui. Tämä kaikki kuukautisten aikaan, 5-6 päivää kipua ja odottelua että kipu loppuisi. Joka kuukausi oli kerta toisensa jälkeen kauheampaa.

Tammikuussa -18 päätin mennä lääkäriin kipujeni takia. Täällä meidän paikkakunnalla ei ole gynekologia niin soitin neuvolaan ja pyysin että pääsisin neuvolalääkärille. He sanoivat että kun olen jo 27 vuotias, niin eivät yleensä ota neuvolaan jos ei ole raskaana, mutta vastaanottovirkailija kuitenki sanoi että hoitajalle hän voisi laittaa ajan. Otin hoitaja ajan vastaan seuraavalle viikolle.

Hoitajan luona vastailin kysymyksiin ja kerroin kivuista. Hän aikoi kysyä lääkäriltä että voisiko ottaa vastaanotolleen minut ja lääkäri kertou että aikoja on joten tämän kerran vielä voi ottaa.

Kun menin sovitulle lääkäri ajalle muutaman viikon päästä. Sanoin epäileväni endometrioosia itselläni ja kerroin kivut sekä sen että minulla on kuukautiset kahden viikon välein. Hän sanoi että endometrioosi ei ala yhtäkkiä. Selitin kuitenkin että kun kuukautiskipuja minulla on ollut aina, mutta nyt ne on pahentunut. Silti hänen mielestään ei voi olla endometrioosia.

Samalla käynnillä kerroin että en ole käyttänyt mitään ehkäisyä yhdeksään vuoteen, eikä perheenlisäystäkään ole tullut. Enkä ole ollut vielä valmis hakeutumaan hoitoon sen takia, koska ajattelin että minulla on vielä aikaa ja mietin asioita silloin niinkin pitkälle että miten kertoisin miehelleni että hakeudun lapsettomuushoitoihin ja että mitä hän ajattelisi siitä, pelkäsin että haluaisiko hän erota, mutta kun tässä nyt samalla pääsen tutkimuksiin ajattelin että jos hän todella rakastaa, hän on minun rinnallani. Ja niinhän siinä kävi, ollaan edelleen yhdessä, ostettiin yhteinen omakotitalo ja mies on ollut minulle tukena enemmän kuin osasin arvata 🧡

Lääkäri sitten sanoi että ultrataan ja katsotaan mitä me nähdään siellä. Mietin mielessäni silloin, että on hyvä että tämä lapsettomuus asia tulisi tässä ”ohi mennen” hoidetuksi samalla kun selvitetään mistä kovat kuukautiskivut johtuvat. Kun tosiaan jotenkin en vain uskaltautunut aiemmin hoitoihin hakeutua.

Ultra neuvolassa oli tosi huono, lääkäri mainitsikin siitä ja sanoi että hän näkee jotain joka voisi olla myooma, mutta niin huonoilla laitteilla ei tarkkaan voinut sanoa. Hän ei löytänyt minun munasarjoja ja totesi että siellä jossain ne täytyy olla, koska sulla tulee kuukautiset. Sitten hän sanoi että laittaa lähetteen naistentautienpoliklinikalle jossa voivat katsoa paremmilla laitteilla ja samalla keskustella siitä miksi en ole tullut raskaaksi ja että haluanko tutkimuksiin sen osalta. Määräsi minulle vielä 3kk terolut kuurin kuukautisiani säännöllistämään ja verikokeet joissa katsottiin tapahtuuko ovulaatiota ja onko kaikki hyvin sen osalta.

Huokasin helpotuksesta että sain lähetteen ja että apua on saatavilla. 🧡

Vastaanottoaika naistentautienpoliklinikalle meni parin kuukauden päähän ja tuli pitkä odottelu aika, mutta sen jaksoi odotella.

Perhe Oma elämä Parisuhde

Tästä kaikki alkoi

Olen 29 -vuotias nainen,sairastan vaikeaa endometrioosia diagnoosin sain ihan hiljattain. Samalla kun etsittiin kivuilleni syitä tuli esille lapsettomuus.

Noin 9 vuotta ilman minkäänlaista ehkäisyä ei alkanut toivomamme raskaus. Vaikka toki alkuun ajateltiin että tulee jos on tullakseen, mutta kun aikaa alkoi kulua vuosi vuodelta enemmän, aloin harkita tutkimuksiin menemistä. Olin kuitenki niin nuori vielä silloin (23 -vuotias) että ajattelin ettei tässä nyt kiire ole mihinkään. Lapsia voi hankkia sitten myöhemminkin. 

Ystävilleni alkoi tulla perheenlisäystä ja joka kerta mietin että voi kun minullakin tärppäisi. Välillä en ajatellut koko asiaa, vaikka se oli koko ajan mielessä, ei puhuttu miehen kanssa asiasta ja osittain välttelinkin sitä puheenaihetta. En tiedä miksi, ehkä häpesin.

Vuodet vieri ja ikää tuli lisää. Koko ajan enemmän ja enemmän ajattelin että pitää tämä asia tutkia, miksi en tule raskaaksi.

Sitten aloin mennä kuukautisteni aikaan tosi kipeäksi, niin että kävelin lähes kaksinkerroin koko kuukautiseni ajan. Yritin keksiä mielessäni tällekkin asialle syitä. Ehkä otin liian myöhässä kipulääkkeen ja se pääsi niin kovaksi kivuksi; ajattelin.

Joka kerta sattui enemmän ja enemmän. Töissä oli hankala olla, mutta tunnollisena työntekijänä en voinut antaa itselleni periksi jäädä sairauslomalle. Eihän kukaan esimies katso hyvällä jos kuulautiskipujen takia jää sairauslomalle; taas ajattelin.

Sitten minulle alkoi riittää kipujen kanssa ja hakeuduin hoitoon. Josta alkoi matka tähän asti ja jatkuu vielä. Siitä seuraavaksi.

Perhe Oma elämä Lapset Raskaus ja synnytys