Voimavarat

Meillä oli viime viikolla työpaikalla tämmöinen Muutoksen kohtaaminen -valmennus (johtuen meneillä olevista YT-neuvotteluista). Valmennuksessa käytiin läpi muutoksen eri vaiheita ja sitä miten eri ihmiset reagoivat muutoksiin.

Valmennuksessa puhuttiin myös voimavaroista ja siitä, miten voimavarat helpottavat myös arjen vastoinkäymisissä. Ajattelinkin nyt miettiä omia voimavarojani, sen sijaan että aina keskittyisi elämän negatiivisiin asioihin.

Voimavarat ovat varmaan suurimalla osalla ihmisiä aika lailla samanlaiset: perhe, ystävät, harrastukset… Näihin kategorioihin ne minullakin jakautuvat.

Perhe
Saan perheestäni ihan valtavasti voimaa ja iloa! Olen aina tullut hyvin toimeen sekä vanhempien, että pikkusiskon kanssa, ja on ihanaa, että voin puhua mistä vain asioista perheeni kanssa. He auttavat jaksamaan vaikeinakin aikoina 🙂

Ystävät
Täytyy myöntää, että ilman ystäviä, ei elämästä varmaan tulisi mitään. En oikein tiedä mitä ystävistä voisi enempää kirjottaa, kaikki ajatukset tuntuvat niin itsestäänselviltä. Ehkä totean vain, että onneksi maailmassa on ystäviä <3

Harrastukset
Harrastuksia minulla ei hirveesti ole, salilla käyn muutamana päivänä viikossa ja kerran viikossa vesijumpassa. Huomaan heti jos olen vaikka viikon ollut liikkumatta, että olo on kun rekan alle jääneellä.  Joskus, vaikka olisi kuinka väsynyt, eikä millään jaksaisi liikkua, niin pakottaa vaan itsensä lähtemään salille ja olo on kyllä niin paljon parempi sen jälkeen!

Keskityn yleensä aivan liikaa elämän negatiivisiin asioihin, että unohdan aina olemassa olevat voimavarat. Ehkä pidän niitä vähän itsestäänselvinäkin. Pitää vaan kiinnittää enemmän huomiota näihin asioihin, eikä ajatella aina vain niitä vikaan menneitä asioita.

Töissäkin pomo on huomannut, että olen paljon virkeämmän ja positiivisemman oloinen.. Työt tuntuvat sujuvankin paljon paremmin, ja pitkästä aikaa on hyvä olo töissä (YT:stä huolimatta). Eli ehkä tästä itsetutkistelusta on ollut jotain hyötyä!

Ps. Viikonlopun pitsojen jälkeen olo on kuin Aktivia mainosten naisilla ennen Aktivian syöntiä.. ”Näkisit mun pallomahan!” Onneksi tänään pääsee salille vähän rääkkäämään itseään 🙂

Suhteet Oma elämä Mieli

Optimismi?

If you don’t like something in your life, change it. If you can’t change it.. Change the way you think about it

Sain valmentajaltani uuden tehtävän sähköpostiini, aiheena optimismi.

Harjoitus

Mieti joka ilta kolme asiaa, jotka sujuivat sinä päivänä hyvin, ja vastaa kahteen kysymykseen jokaisen asian osalta:
1. Miten oli mahdollista, että tuo asia tapahtui sinulle?
2. Miten tuo asia voisi tapahtua jatkossakin?

Koitin kovasti eilen illalla miettiä asiota, jotka olisivat sujuneet hyvin, mutta huonolla menestyksellä. Koska päiväni ovat niin arkiset, tylsät ja tasapaksut, asiat sujuvat yleensä samalla lailla joka päivä.

Ainut asia, minkä voisi mieltää onnekkaaksi on se, että autoni on rikki. Koska auto on rikki, joudun kulkemaan bussilla töihin. Tänään töistä lähdettyäni, kuulin että tiellä, jota pitkin ajaisin normaalisti kotiin, on käynyt kaksi ketjukolaria. Bussilla vältin tämän kolarin aiheuttaman ruuhkan 🙂

Muuten töissä asiat sujuvat ookoosti, kotona ei mitään kummempia.. Salikortti meni umpeen alkuviikosta, enkä ole saanut aikaiseksi uusia sitä, eli salillakaan ei ole tällä viikolla käynyt mitään onnistumisia. 

Se siitä tehtävästä.. Onneksi tänään on kuitenkin jo torstai. Huomenna suuntaan kohti Mäntsälää. Viikonloppu rakkaan siskon kanssa piristää aina <3

Suhteet Oma elämä