Iltapäivän kahvihetki rakkaista rakkaimman ystävän kanssa inspiroi. Tiedättekö sellaisia arjen hetkiä kun koti on vähän ihan mullin mallin ja se ei haittaa yhtään. Epämääräisiä lehtipinoja löytyy joka pöytätasolta, lattiat ovat kuorrutettu leluilla ja keittiön tasoilla on liikaa kaikkea. Pitäisi siivota, pitäisi viikata, pitäisi järjestellä ja pitäisi olla niin viimeisen päälle äitiemäntäihminen, että herramunjeee.

Sen sijaan, että heiluisin lopun iltaa hiukset hulmuten harjan varressa desifiointiaine toisessa ja rätti toisessa kädessä, päätän nauttia tästä iltapäivän tummenevasta hetkestä. Istua hetkisen ihmetellen pojan sinisiä silmiä. Käyttää toisen hetken keskittyen Tiltun uuteen tarinaan. Katsoa puolisoa silmiin hänen kertoessaan työpäivän kuulumisista. Sitten siivoan vähän, siinä ohi mennen. Tänään tämä puhtaaksi ja huomenna sitten pyykit, ehkä. No astiat voisi tänään kyllä pyöräyttää.

Liitutauluseinä näyttää hävityksen kauhistukselta, mutta kuitenkin omalla tavallaan hyvin viehättävältä. Olkoon se tuollainen, kunnes sen on aika olla toisenlainen.

Liian tehokas astianpesukoneen täyttäminen on jättänyt hetkelliset jälkensä tiskipöydälle, perunat kiehuvat kattilassa ja niistä lähtevä höyry tiivistyy kaakeliseinään valuviksi puroiksi.

Puhtaat pyykit odottavat kärsivällisesti lajittelijaansa.

Pieni tuokio isälle. Hämärä on jo kääntymässä pimeäksi.

Minä pidän epäjärjestyksestä. Siitä, että on sopivasti sotkua. Mutta ei missään nimessä liikaa. Sukat makkaralla, paita vähän vinossa, tavarakasa siellä ja toinen täällä. Se tuo turvallisuutta ja elämisen makua. Ja taito sinänsä on myös löytää kaiken sen pienen ja hallitun epäjärjestyksen keskeltä kauneutta.