Joulu tuli ja meni. Vietimme jouluaaton Tampereella ja muut joulunpyhät Kurussa. Pääsääntöisesti joulun aika meni rauhallisesti… Tai siis puitteisiin nähden rauhallisesti. Jos ajatellaan, että meitä on kaksi aikuista, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Lisätään soppaan vielä auton täydeltä tavaraa: kasseja, joululahjoja, jouluruokia ja muita muistettavia. Unileluja, mielikuvitusystäviä, vaippapusseja ja d-vitamiinipurkkeja(joka muuten unohtui…). On jo kasassa aikamoinen paketti, jonka liikuttamiseen ympäri Pirkanmaata tarvitaan tiettyä kärsivällisyyttä ja sopeutuvaista luonnetta. Olisi pitänyt arvata, että se nuorimmaisen nokassa kytevä flunssan poikanen oli vasta alkua. Tässä muutama kohokohta meidän joulusta.

Aatonaattona Kurussa teimme viime hetken valmisteluja, laatikoita ja muita leipomuksia. Soiteltiin haitaria, voivoteltiin pientä nuhaista Taattia ja minä kudoin puikot sauhuten viimeistä lahjasukkaparia.

Aattoaamuna koristelimme kuusen ja söimme joulupuuroa, jonka jälkeen pakkasimme kamat päivän reissua varten ja lähdimme jouluaaton viettoon Tampereelle. Martti oli nuhasta huolimatta reipas ja pirteä. Matilda oli ihmeissään kaikesta jouluhössötyksestä.

Perille päästyämme, söimme uuden kierroksen joulupuuroa ja vietimme rauhallista iltapäivää miehen perheen ja suvun kesken. Kävimme hautausmaalla, joimme glögiä, saunoimme, söimme ja pukkikin kävi.

Olimme olleet tosi kilttejä, koska saimme ihania lahjoja ja muistamisia.

Aaton iltana ajoimme takaisin Kuruun, vain huomataksemme, että yön aikana Martin pieni flunssa pääsi korviin asti. Rikkonaisen yön jälkeen lähdimme taas takaisin Tampereelle ja kävimme näyttämässä MarttiTaattisen kipeitä korvia ensiavussa. Matilda jäi viettämään joulupäiväänsä mummun ja papan kanssa Kuruun. Onneksi lääkärireissulla ei mennyt lopulta kuin muutama tunti ja pääsimme antibioottien kanssa takaisin joulun viettoon.

Lääkkeet vaikuttivat nopeasti ja pian oli taas pojalla täysi tohina päällänsä. Flunssa kiersi sitten lopulta myös minut, tädin ja sedän.

Tapaninpäivänä pääsi koko porukka vähän sulattelemaan kinkkuja, kun pihaan pysäköity asuntoauto otti ja upposi tanakasti pihamaahan.

Matilda sydän Amsler-täti

Matildakin seuraili aikuisten touhotusta ihmeissään. ”Voi voi, saadaankohan sitä sieltä enää koskaan ylös?”

Yhteistuumin, lähinnä Matson sedän ponnistelujen ja muiden kannustuksen ja työntöavun voimin, saatiin auto viimein ylös. Kuka olisi uskonut, että jouluna takapiha on kuin perunapelto!?

Kaikesta huolimatta, meillä oli ihana ja tunnelmallinen joulu. Edessä on uusi vuosi ja uudet kujeet. Tämän vuoden viimeinen blogipostaus tulkoon huomenna.