Syksy vie mennessään

Syksy on tullut. Se kutsuu luokseen pihalle ja ärsyttää ailahtelevuudellaan. Välillä on kirpeän kylmä niin, että sormet ja varpaat ovat ihan kohmeessa kerrospukeutumisesta huolimatta. Välillä tuntuu, että läkähtyy. Pipo on liikaa, muttei ilmankaan voi olla. Syksy on aina ollut minun lempi vuodenaikaehdokkaani. Voi kulkea villasukat jalassa koko ajan. Tässä kohtaa oli pakko pitää pieni tauko kun hain taas villasukat jalkaan.

Olemme tutkineet lähiseutuja. Käyneet kävelyllä ja ihmetelleet keppejä. Onneksi keppejä riittää ja niiden ehtymätön monimuotoisuus jaksaa aina ihmettää pientä ihmistä. Vähän isompaakin joskus. Mihin äiti laitoit sen kepin?

Välillä pitää poiketa polulta ja kokeilla jalkojaan vähän hatarammalla alustalla. Kuinka ne kannattelevat, kun tulee töyssyjä vastaan. ”Martti ja iskä eivät voi vielä tulla, koska Martti on niin pieni”

Kaatuneesta puunrunkosta saa oivallisen lyömäsoittimen. Äidin mielikuvitus laukkaa ja tekisi mieli huikata varoituksia ”Varovasti nyt, ettei silmäsi puhkea” ja ”Älä nyt siihen koske se voi olla likainen”. Onneksi maltan tällä kertaa ja taputan riemusta hienolle konsertille.

Alkaa hämärtyä. Vielä nopea piipahdus lähikauppaan hakemaan täydennystä huomiselle.

Nuorin jäsen saavutti tänään kunnioitettavan 11 kuukauden iän. Kuukauden päästä on isot kemut. Ihanaa viikkoa kaikille!