Salainen kakkailija tuli taloon

Kiitos kaikille rakkaille ystävilleni hyvästä kannustuksesta ja tsemppauksesta blogiani kohtaan. Minä tein sen! Kiitos, että jaksoitte lukea ensimmäiset ajatukseni. Toivottavasti pysytty jatkossakin linjoilla ja saan ehkä muutamia uusia lukijoita. Kaikenlaista hömppäähän tämä on.

Mutta kuka on salainen kakkaaja? Muutama lukija taisi jäädä miettimään tätä mysteeriä. Onko kyseessä perheen kuopus vai peräti aviomies? Vai onko kakkaaja naapurin lihava kissa?

Lähes koko elämänsä ajan rakas tyttäreni on vinkunut omaa lemmikkiä. Aina on vedottu kiireeseen ja puolison "pahaan" allergiaan. Paras lahja olisi koira.  Joka ikinen kerta ennen kuin keskustelu on edes päässyt kunnolla alkuun, on asia kielletty ja työnnetty syrjään. Meillä vanhemmilla on ollut hyvin kielteinen kanta asiaan ja olemme kieltäytyneet edes pohtimaan asiaa. Meillä on ollut erittäin hyvä ratkaisu tähän koirakuumeeseen - ystävillä on eläimiä joten voit hoitaa niitä!

Ystäväperhe hankkii koiran. Toinen ystävä perhe hankkii koiran. Ja pian heillä on jo useampia koiria. Huh mitä touhua! Me emme ainakaan ikinä hanki koiraa, koska

* Koirista tulee lisää menoja

* Koirat haisevat

* Koirista lähtee karvoja

* Lenkille pitäisi lähteä vaikka sataa jne...

Olen ollut koko ajan hyvin samoilla linjoilla asian suhteen kuin perheemme vahva miesääni, tai luulin olevani. Salaa jossain takaraivossa kuitenkin on elänyt minun lapsuuden haave omasta koirasta jota en koskaan saanut. Talven aikana huomaan iltaisin selailevani koirasivuja netistä. Kotikaduilla on myös paljon koiran ulkoiluttajia. Onko minun kelkka kääntymässä?

Kevään mittaan alan höpöttää koirasta kotona ja selailen kuumeisesti nettisivuja. Kukaan ei halua kuunnella minua. Etsin tietoja kasvattajista, pennuista ja laitan itselleni erilaisia hakuvahteja, jotta näen kun pentuja vapautuu. Rotuvalinta on selvä. En kuitenkaan uskalla vielä ottaa yhteyttä kasvattajiin. Hieman pelottaa ajatus siitä, että tämä kuume menee nopeasti ohi ja parin viikon omistajuuden jälkeen olisin valmis luovuttamaan koiran takaisin sinne mistä on tullutkin. Voinko tulla katuma päälle? Onko tämä vain jokin ohimenevä villitys? Mies on edelleen kovin vastaan hankintaa ja uhkaa muuttaa pois kotoa sinä päivänä, kun pentu astuu taloon. Jopa tyttäreni alkaa miettimään onko tässä touhussa mitään järkeä. Perhe kehottaa minua lenkkeilemään päivittäin ja useampaan kertaan. Kaksi kuukautta minun pitäisi näyttää heille. Kyllä minä tähän pystyn. Perhe vaatii, että herään joka aamu lenkille klo 6.00, jotta todellisuus iskostuisi päähäni. Tietävät, että minä en ole lainkaan aamuihminen. Tämä lannistaa, mutta minä en luovuta.

Koirakuume vain kasvaa ja nettisurfailut jatkuvat. Eräänä iltana tapaan pienen suloisen koiranpennun lenkillä Linnunradan laidalla ja pysähdyn ihastelemaan pentua. Olen aivan myyty, Voi mikä ihanuus!

Esitän kysymyksiä kysymysten perään pennun omistajalle ja hän ystävällisesti jaksaa vastata minulle. Ihana nainen. En millään malttaisi päästää heitä jatkamaan matkaa. Minä haluan koiran! Illalla ilmoitan perheelle, että koira tulee taloon! Olen valmis ottamaan riskin mieheni suhteen :D

Pari päivää ja löydän itseni pentutehtaalta. Otan kuopukseni mukaan, mikä on tietoinen valinta. Varma ääni koiralle, kun näkee pennut. Melko ovelaa - eikö ?

Miten löysin niin nopeasti pentutehtaan?

Olin kotona varmaan melko rasittava. Puhuin puolisolleni koko ajan koiranpennuista. Yhtenä iltana mieheni mainitsi ohimennen, että jos pentua edes harkitaan, niin koira hankitaan kasvattajan kautta. Pimeät markkinat eivät tule kysymykseen. Puolisoni mainitsi samalla myös ystävästään ja kertoi, että ystävän vaimolla on oma Kennel. Pling! Ajatella - Minun mieheni pehmenee!

Soitto kasvattajalle seuraavana päivänä. Tämän on pakko olla kohtaloa. Kasvattajalle oli tullut viime hetken peruutus kyseisenä aamuna ja onnistun soittamaan juuri oikealla hetkellä. Yksi tyttönen etsii kotia. Tämän pennun on todellakin tarkoitus tulla meille. Itse uskon kohtaloon, uskotko sinä? Uskon, että asioilla on tapana mennä niin kuin ne menevät. Myös surullisen asian on tapahduttava, jotta tapahtuu jotain hyvää ja jopa vielä parempaa.

Lopulta asiat pyörähtivät todella nopeasti maaliin. Kahdeksan päivää ensitapaamisesta ja arvon Lady muuttaa taloon murskaten koko perheen sekä naapuruston sydämet! Edelleen puolisoni jakaa yhteisen kodin Linnunradan laidalla - tällä kertaa riski kannatti ottaa.

Kaiken arjen kiireen keskellä minun on ollut pakko muuttaa tapojani. On löydettävä päivittäin aikaa ja lähdettävä ulos. Minun on jätettävä pyykit odottamaan huomista, unohdettava ikuinen siivous ja annettava pölyjen leijua pianon päällä. Vihdoin liikkuminen on osa arkea. Tapoja pystyy muuttamaan, jos vain haluaa. Muutama vuosi sitten tämä ei olisi minulta onnistunut, ei olisi ollut riittävästi päättäväisyyttä asioiden muuttamiseen.  Eikä itsensä hoitamiseen. Aika pitää olla oikea. Nyt minulla on oma personal trainer - Hän liikuttaa minua päivittäin ja kuuntelee minun hölmöt juttuni pää kallellaan. Hän on minun ja koko meidän perheen paras ystävä!

Hän on siis meidän salainen kakkailija - arvon Lady Fiia <3

Hän on saanut koko Linnunradan sekaisin.

Naapurin rouvakin meni Ikean reissulla sekaisin ja toi pienen ihanan tuliaisen Ladylle. Koska pieni kakkailija vaan on niin söpö!

Arvon Lady tietää olevansa supersöpö. Koko perhe rakastaa tätä ihanaa pientä hassua puudelia. Pieni, rakas salainen kakkailija.

 

 

 

Mitä minä tästä opin? Älä koskaan sano ei, elämä yllättää. Harkitse ja pohdi.

 

ps. en minä aamuisin lenkkeillyt kahta kuukautta, enkä lenkkeile vieläkään klo 6.00 aamulla  :D

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.