Auttaja

Hän on kuin syksyn myrsky,
Hyvin kaunis ja villi,
mutta herkkä

Ja pahasti särkynyt ja elämän satuttama.

Hänen silmissään tanssii kipu,
jota hän ei itsekään ymmärrä.

Hän kulkee läpi päivien eläen kuin  haamuna entisestä
etsien pakoa tunteidensa syövereistä.

Hän on ihana ja lumoava,
mutta samalla kaoottinen ja arvaamaton.

Hän ei tunne itseään,
Eikä tiedä mitä oikeasti haluaa,
vaan hakee hetken seikkailuja, harharetkiä.
Hän Kaipaa unohtamista,
Hetkellistä helpotusta,
jättäen jälkeensä vain sirpaleita.

Satuttaen samalla myös läheisiään tahtomattaan.

Hänen vierellä kuljen,
kaverina vain,
sydämessäni silti toivo roihuaa.
Haluaisin olla lohduttaja,
kestävä tukipilari,
ehkä Jotain enemmän kuin kaveri,
ja paljon enemmän kuin varjo.

Näen hänet sellaisena kuin on,
rikkinäisenä,
Kauniina,

Arkana
Satutettuna
Ja hyvin haavoittuneena.

Olen päättänyt

Että jos hän ei halua väkisin työntää minua pois elämästään

minä pysyn hänen vierellään

Tuen ja kuuntelen murheensa,

 

Mutta kuinka voisin kertoa joillakin sanoilla

Tai kuinka voisin teoillani hänelle osoittaa

Että minä olen oikeasti pysyvästi läsnä.

Olen valmis ottamaan vastaan haasteen!
Haluan auttaa häntä korjautumaan palasista ehjäksi.