Hän oli kaikki

Mä olin siinä,

kun se hajoili kun maailma polki sen maahan.

Mä pidin hänet pystyssä, vaikka en enää olisi itsekään jaksanut,

mä annoin ittestäni kaiken, mitä oli jäljellä — ja vähän enemmän.

 

Mä olin se, joka ei karannu,

vaikka tuli paskaa niskaan enemmän ku laki sallii.

Te nauroitte sen jutuille,

mut mä näin, milloin ne oli vaan suojakilpi raivoa tai  itkua vastaan.

 

Mä olin sen elämässä, ajatuksissa ja sydämessä koko ajan

Silloinkin kun en ollut läsnä fyysisesti.

Minä olin se kehen hän purki pahan olonsa ja se kuka sai hänet unohtamaan muun maailman

Olin se jota vasten hän itki kun ei enää jaksanut elämäänsä

Ja se jolle hän kertoi salaisimmat ajatuksensa, haaveensa ja traagisimmqt muistonsa

ksydän huusi ja silmät ei enää loistaneet.

Mä rakastin sitä paskoina päivinäkin — vaikka se pahasti loukkasi ja satutti.

 

Ja nyt kun se on poissa,

tei muistelette häntä  ja postaatte kuvja menneisyydestä

mut ette tajuu vittuakaan siitä, kuka se oikeesti oli mulle.

Mä en ollu joku pelkkä sivuhahmo sen elämässä,

mä olin sen toinen puolikas.

Me oltiin katastrofinen kaaos yhdessä

— mut me oltiin me.

 

Ja nyt kun näätte mut kadulla,

te ootte niinku ette tuntisi

Tai käännätte päänne pois, niinku olisin joku tauti.

Tai jopa kuiskaatte toisillenne mun selän takana,

Et toi oli ”se sen hullu exä” tai ”vitun tyhmä horo”

Mut mä nään teidän läpi.

Mä nään, miten pieneksi te jäätte,

kun ette uskalla kohdata mua taj totuutta.

 

Mä olin osa sitä.

Kun se huusi, mä kuuntelin.

Kun se oli hukkua, mä olin pelastusliivi.

Kun kaikki muut jätti sen

– mä en koskaan lähtenyt lopullisesti.

 

Te unohditte mut siinä hetkessä.

Mut mä kannan sen muistoa joka päivä.

Teillä oli bileet – meille se oli elämää ja ikuinen sota.

 

Mä oon vieläkin pystyssä,

Vaikka en itekää tiiä miten.

Ja vaikka tää kaikki on repii mut rikki,

mä en häpeä mitään siitä, mitä me oltiin.

Mä olin se, joka oikeesti välitti.

Ja se, jûota te ette koskaan pystyneet hänelle korvaamaan.