Mystinen Satu.. (Tai alku siitä….)

Olipa kerran kuningas, jolla oli kaksi tytärtä: Asla ja Kira. Kira oli älykäs ja pohdiskeleva, mutta ei oikein tiennyt, mitä elämältään halusi. Asla taas oli rento ja nautti elämästään, haaveillen hauskoista asioista, kuten tanssimisesta karhun kanssa tai kahvilan avaamisesta. Heidän äitinsä oli kuollut, ja vaikka kuningas halusi kasvattaa heistä kuningattaria, hän ei ollut aivan varma, miten sen tekisi.
Eräänä päivänä tytöt päättivät lähteä etsimään itseään ja uutta suuntaa elämälleen. Heidän matkaansa liittyi myös kuninkaan neuvonantaja, Pouta, pingviini, joka pukeutui aina mustiin korkokenkiin. Pouta tanssahteli ympäri linnaa ja teki päivästä hauskan. Samalla Tavion, hovimestari, joka oli rauhallinen ja lempeä, suunnitteli päivän ohjelman, mutta se ei ollut tytöille kovin innostavaa – täynnä tylsiä historialuentoja.
Linnassa ei ollut tavallisia vartijoita, vaan kolmetoista virtahepoa, jotka olivat tarkasti koulutettuja sotureita. Eräänä päivänä, kun tytöt päättivät kokeilla tanssia, virtahepot seurasivat heidän perässään ja tanssivat niin taitavasti, että koko alue tuntui elävän. Pouta oli iloinen, koska virtahepot olivat osa valtakunnan sydäntä – he eivät olleet vain suojelevia jättiläisiä, vaan myös ystäviä ja tanssijoita.
Tytöt nauttivat tanssista ja naurusta virtahepot, pingviinit ja hovimestarit yhdessä, ja koko valtakunta täyttyi ilosta ja yhteisöllisyydestä. Tässä valtakunnassa ei ollut rajoja… ei varsinkaan naurulle eikä ystävyydelle.

Kuningas istui mietteissään huoneessaan, painavana taakkana naapurin kuninkaan vaatimus: tytär naimisiin ja viidesosa valtakunnasta rauhan takia. Se oli liikaa. Hän ei voinut kuvitella luopuvansa osasta kansaansa, mutta oli epävarma siitä, mitä tehdä.
Tavion, hovimestari, astui sisään ja ehdotti, että kuningas ei kantaisi taakkaa yksin. Kuningas myönsi epävarmuutensa ja kertoi, että se oli päätös, joka koski myös hänen tytärtään. Tavion muistutti, että joskus on tehtävä kompromisseja, ja kuunneltava muita ennen kuin kaikki menee pieleen.
Kuninkaan ajatukset harhailivat ja hän soitti tädilleen. Täti oli omalaatuinen, mutta viisas. Hän muistutti, että ei voinut pakottaa tytärtään naimisiin, vaikka rauha olisi kyseessä. ”Jos hän haluaa rauhaa, ei se ole paketoitua sopimusta,” täti sanoi lempeästi.
Kuningas jäi mietteisiinsä. Hän ei ollut miettinyt tyttärensä tunteita ja toiveita. Täti oli oikeassa. Hän ei voinut päättää tytärensä elämästä ilman hänen suostumustaan.
Kuningas päätti, että oli aika keskustella Aslan kanssa. Hän ei ollut vain valtakunnan kuningas – hän oli isä. Hän nousi ja meni tyttärensä luo, päättäväisenä kuuntelemaan, mitä tämä todella halusi.

 

Kuningas löysi tytöt lammelta kalastelemasta.. ja vielä enemmän puhumassa elämästä.. haaveista.. ja rakkaudesta…
Pavion ja kuningas menivät tyttöjen luo hiljaisina..
Tytöt hämmentyivät ihmettelemään kovasti, mitä kuningas siellä tekisi.
”Onko joku hätänä?” Asla kysyi heti.
Kuningas kertoi valtion vaikeasta tilanteesta.. (kertomatta kuitenkaan vielä että tähän tarjottuun rauhan sopimukseen kuuluisi myös Aslan ”väkisin” prinssille naittaminen ja hänen rupeaminen toisen valtion kuningattareksi) Kumpikaan vakavista tytöistä ei heti osannut sanoa yhtään mitään… Tähän ei nyt ollut helppoa ratkaisua. He eivät voineet suoraan suostua.. mutteivät myöskään sanoa ei.
He seisoivat hiljaisuudessa pitkään..
Kunnes Hovi-apina heitti  vielä yhdenvoltin ja muisti tädin sanat ja ehdotuksen. Paviaani katsoi hetken hiljaa muita ja mietti uskaltaako edes sanoa ajatuksiaan. Se Päätti uskaltaa! ” mitä jos… pidetäänkik oikeasti tanssiaiset, siis isot?? Ja kaikille meidän neljälle viereiselle valtioille, ja jutellaan siellä?? Tanssitaan, jutellaan, pidetään hauskaa, tutustutaan, mutta samalla teemme rauhan.”

Kuningas hiljeni. Tytöt innostuivat! ”Niin.. Siinä voi olla ideaa! Neuvotteluissa on parempi tunnelma kesken juhlien”
Tytöt sanoi sen uhtä ainaa ja..
Kuningas katseli tyttäriensä intoa ja tunsi, kuinka pieni toivon kipinä syttyi hänen sisällään. Ehkä tämä tanssi, tämä juhlallinen epävirallinen tapa lähestyä vakavia asioita, voisi todella muuttaa kaiken. Tytöt olivat oikeassa – elämä ei ollut pelkkää sotaa ja suuria ratkaisuja. Joskus, ehkä juuri silloin, kun maailma tuntui olevan vaarassa, ilon ja yhdessäolon voima saattoi olla avain.
”Jos te oikein haluatte tanssia, niin minä lähden mukaan,” kuningas sanoi mietteliäänä, mutta silmissään kiilui pieni virne. ”Tämä saattaa todella olla meidän ainutlaatuinen tapamme ratkoa asioita.”
Pavioni kirmasi innoissaan ja hyppäsi korkealle ilmaan, aivan kuin juhla olisi jo alkanut. ”Vihdoin! Meillä on suunnitelma! Ja se on tanssittava!”
Tytöt nauroivat, ja heidän kasvoillaan näkyi innostus ja toivo. He eivät enää olleet vain kuninkaan tyttäriä tai suurten asioiden pelissä mukana olevia naisia. He olivat päähenkilöitä omassa tarinassaan, ja ehkä he olivat löytäneet juuri sen ratkaisun, jota kukaan ei ollut osannut kuvitella.
”Me teemme sen,” sanoi vanhempi tytär, päättäväisesti. ”Tämä ei ole vain tanssia. Tämä on meidän tapa näyttää maailmalle, että olemme valmiita tekemään asioita eri tavalla.”
Nuorempi tytär hymyili ja nyökkäsi. ”Kyllä, tämä onHetken aikaa kalastettuaan ja juteltuaan kuningas nousi. Hän sanoi tytöille: ”Kiitos keskustelusta. Nyt minun pitää lähteä äkkiä soittamaan tädillenne tästä ideasta juhlista.  Hän on loistava kaikessa tälläisessä..”
Kuningas heilautti kättään ja käveli nopeasti takaisin linnaan.

 

 

 

 

Hän meni huoneeseensa ja pyysi kaikilta, että saa olla hetken yksin.
Kuningas astui huoneeseensa ja sulki oven varovasti takanaan. Hän nojautui hetkeksi ovella, sulki silmänsä ja hengitti syvään. Tämä kaikki oli niin hämmentävää, mutta samalla jotenkin toiveikasta. Hän ei ollut koskaan kuvitellut, että rauhan ja konfliktien ratkaiseminen voisi alkaa tanssiaisista, mutta ehkä se oli juuri sitä, mitä valtakunta tarvitsi – jotain uutta, jotain raikasta.
Kuningas nappasi puhelimensa ja soitti tädilleen. Puhelin soi hetken ennen kuin täti vastasi, ja heti kuului hänen tuttua, iloista ääntään:
”Hei, hei! No terve terve! Mikä hätä on, kuningas rakas?”
”Hei taas täti, tarvitsisin apua”, kuningas aloitti, äänessään pieni epävarmuus. ”Tiedän, että tämä on outoa, mutta meillä on idea.. järjestään ne tanssiaiset… tiedät, sellaiset, jotka eivät ole vain juhlaa, vaan myös neuvotteluja. Rauhanneuvotteluja. Meidän pitäisi kutsua naapurivaltioiden suurimmat henkilöt, mutta en tiedä, miten tehdä siitä… no, sopivaa.”
Täti naurahti, ja kuningas ei voinut olla hymyilemättä, vaikka ei ollutkaan varma, oliko hän juuri keksinyt täysin järkevän ratkaisun. ”Tanssiaiset? Oikeasti?? Voi rakas, se on täydellistä! Kyllä, minä autan teitä järjestämään ne. Ruoka, juoma, pukeutumiskoodit, tanssityylit… kyllä me saamme nämä juhlat niin upeiksi, että naapurivaltioiden prinssit ja kuninkaat eivät osaa muuta kuin tanssia ympäriinsä ja unohtaa sodan kokonaan!”
Kuningas ei ollut aivan varma, kuinka vakavasti täti suhtautui tilanteeseen, mutta ajatus oli ainakin hauska. ”Tiedän, että sinä pystyt siihen, täti. Tanssiaisten pitää olla täydelliset, mutta meillä on pieni ongelma – miten saamme kaikki, jotka yleensä vihaavat toisiaan, tanssimaan saman lattian? Ei kai me voida vaan pyytää kaikkia tanssimaan ja toivoa, että sodasta ei puhuttaisi?”
Täti kuuli hänen epävarmuutensa ja puhui lempeästi: ”Ei, ei, kultaseni. Jos heidät saa tanssimaan, he kyllä myös kuuntelevat ja neuvottelevat. Tanssissa ei ole vain rytmi, on siinä myös viesti. Jos he voivat nauraa ja keskustella samaan aikaan, ehkä he voivat löytää yhteisen sävelen, ja ei pelkästään tanssissa, vaan myös politiikassa.”
Kuningas mietti tätä hetken. ”Tiedän, että tämä on vähän hullu ajatus, mutta ehkä se on juuri sitä, mitä me tarvitaan. Kiitos, täti. Lähden järjestämään tilannetta täällä, ja saan varmaan pian takaisin niin, että voimme tulla hakemaan sinut”
”Minä odotan. Kuulemiin” sanoi täti ja sulki puhelimen.

Kuningas nousi. Hän oli tehnyt päätöksen. Hän hakisi nyt tytöt ja lähtisi sitten heti matkaan tädin hakuun! Hän pyysi pavionia tilaamaan valtavat kärryt, joita veti neljä ylväänä astuvaa leijonaa, molemmilla pienet kultaiset huput sadeviitoiksi puettuina.

Kun kuningas ehti pihalle. Vaunut olivat jo siinä. Pavion sai luvan ohjastaa. Ensin rantaan. Tytöt hämmentyneenä katsoivat..
Kuningas komensi.
”Tulkaa kyytiin sieltä. Nyt mennään”
Tytöt nauroivat ja nousivat äkkiä kärryihin
. Ja niin he lähtivät liikkeelle, valtava sateenkaari alkoi juuri kaartua taivaalle heidän taakseen.
”Kierrämme koko valtakunnan”, kuningas ilmoitti, ”ja keräämme ideoita tanssiaisiin! Ja käymme hakemassa tädin matkaan!”
Matka oli kuin suoraan sadusta. He pysähtyivät välillä vilkuttamaan kyläläisille, jotka nauroivat ja taputtivat nähdessään kuninkaan ja prinsessat matkustamassa leijonakärryissä sateessa.
– ja tietenkin kertoivat myös ideoita tanssiaisiin: ”Tarjoilkaa hillokeksejä!” ”Laulakaa valtakunnan hymni kolmella kielellä!” ”Rakentakaa tanssilattia kelluvan järven päälle!”
Kaikki ideat kirjattiin ylös.

Kuningas nauroi niin paljon, että hänen kruununsa keikahti otsalleen.
Päivän kääntyessä iltaan he saapuivat tädin talolle. Täti, joka oli pukeutunut oranssiin kaapuun ja lauloi paraikaa itse keksimäänsä laulua kukkakedolla, heilutti heille iloisesti.
”Nytkö se juhla viimein tulee?” täti kiljaisi ja hyppäsi suoraan leijonavaunuihin. ”Hyvä on! Minä olen valmis!”
Ja niin, nauraen ja kastuneina mutta onnellisina, he suuntasivat koko porukka takaisin linnaa kohti. Sade taukosi ja valtakunta tuntui kerrankin olevan täynnä toivoa ja iloa.
He tiesivät nyt: tanssiaisista tulisi kaikkien aikojen juhla – eikä vain siksi, että suunniteltiin rauhaa, vaan siksi, että he tekivät sen yhdessä, sydän kevyenä ja mieli avoimena.

Kun he päätyivät takaisin linnaan, he olivat todella väsyneitä. Kukaan ei tehnyt mitään muuta kuin menivät nukkumaan. Mutta jo aikaisin aamulla he sopivat tapaavansa, alkavansa miettimään, ketä kutsutaan ja millä verukkein. Ja ennen kaikkea Miten saisimme kaikki neljä valtiota saman tanssijaispöynnön ääreen, ilman että keskustellaan heti siitä, kuka räjäyttää ja mitä.

Vähän ajan päästä täti keksi, miten kutsut kirjoitetaan. Hän ohjeisti kuningasta ja tyttöjä muotoilemaan kutsut huolella, jotta ne vaikuttaisivat arvokkailta ja juhlallisilta. Kutsut kirjoitettiin kauniilla käsialalla, ja kuningas itse varmisti, että kaikki valtakunnat saivat kutsut.
Kutsut lähetettiin matkaan, ja kaikki tiesivät, että pelkästään kutsujen kuljetuksessa menisi vähintään kolme päivää. Niinpä vastauksia sai odottaa kokonaisen viikon. Odotus tuntui pitkältä, mutta samalla se herätti innostusta ja jännitystä. Kuningas ja koko linna valmistautuivat suurta juhlaa varten, vaikka he eivät vielä tienneet, mitä kaikkea oli tulossa.

Kuningas käveli mietteliäänä, kunnes tytöt yrittivät piristää häntä tanssiharjoituksilla. Täti puolestaan pysyi rauhallisena ja muistutti, että parhaat ratkaisut kypsyvät ajan kanssa. Eräänä aamuna tuli ensimmäinen lähettiläs, joka ilmoitti Yxr-valtion osallistuvan tanssiaisiin, vaikka mukana oli myös kiukkuisia ministereitä ja epämääräinen taikuri. Tytöt riemuitsivat, ja täti innostui heti, sillä tämä oli ensimmäinen askel kohti suurta juhlaa. Seuraavana päivänä tuli toinen vastaus, jossa lupauduttiin osallistumaan noidan kanssa. Kuningas huomasi jännityksensä vähenevän ja sai tädiltä rohkaisua.
Noita kuitenkin hämmensi häntä!!

Kuninkaalle saapui vielä kolmas viesti: Kolmas valtakunta lähettää sirkusjoukkueen, mutta vaati juustotarjoilua. Kuningas ja kaikki olivat innoissaan, mutta vielä odotettiin viimeistä valtakuntaa. Kaikki valmistautuivat suurella innolla, ja juhla sai yhä jännittävämmän ja hauskemman muodon.

 

 

Muutaman päivän päästä tuli sitten viimeinenkin vastaus kirjoiseen…Se ei ollut ihan sitä, mitä piti, mutta siinä luki…” Olemme tyytyväisiä että otitte yhteyttä. Olemme saaneet kutsunne. Ikävää, että meidän piti miettiä näin kauan, ja jopa äänestämään tulemmeko me. Olemme edelleen sitä mieltä, että annoimme teille hyvän rauhan tarjouksen jo aiemmin, mutta kyllä. Voimme osallistua tanssiaisiinne sillä ehdolla, että meillä on jokaisella oma huone ja myös palvelijamme saavat tulla mukaan, ja pari sotilasta. Mukaamme tulee tietenkin myös meidän oma mahtivelhomme, joka loppuunsa päättää, sataako vai paistaako aurinko ollenkaan. Meitä tulee siis yhteensä 16 terveisin Me vaxtratonin kuningaskunta”
Kuningas luki kirjeen ääneen, ja kaikki hiljenivät hetkeksi.
Pavioni nosti kulmiaan ja kysyi:
”Siis… he äänestivät, että tulevatko juhliin?”
”Taitaa olla sellainen kuningaskunta, jossa kaikki tehdään äänestyksellä,” huokaisi kuningas ja nojasi tuoliinsa.
Täti virnisti:
”No hyvä, että sentään tulivat siihen tulokseen, että juhlat ovat parempi idea kuin sota. Vaikka vähän mutistenkin.”
Tytöt supisivat keskenään ja miettivät, että 16 henkeä ja velhomestari, joka päättää säästä, kuulosti aika hurjalta kokoonpanolta.
”Meidän täytyy varautua siihen, että taivas saattaa sataa sammakoita tai jotain,” kuiskasi nuorempi tyttö.
”Tai että aurinko paistaa keskellä yötä,” lisäsi vanhempi.
Kuningas kuitenkin nosti käden ja sanoi:
”Me suhtaudumme tähän kutsuun vastaanotettuna. Otamme heidät vastaan vieraanvaraisesti — ja varmuuden vuoksi laitetaan varasateenvarjot valmiiksi jokaiselle vieraalle.”
Täti purskahti nauruun ja sanoi:
”Ja muistakaa laittaa keittiölle viesti, että yksi valtio saattaa tarvita tuplamäärän jälkiruokia, kun heitä tulee enemmän kuin ketään muuta!”

 

 

Kuningas hikoili ja käänsi kaikki mahdolliset kivet ja kannot, jotta kaikki vieraat saivat mukautetut majoitukset. Vanhan linnan ympärillä oli vain muutama majatalo ja maalaistalo, mutta kuningas ei antanut periksi.
”Ei auta, täytyy keksiä! Tämä on kansainvälinen tanssiaistilaisuus, ja meille tullaan nauttimaan — ei jäädä kenenkään kanssa makuuhuoneen pimeyteen”, kuningas mutisi ja piirsi kartan pöydälle. Hän oli tehnyt huolellisen laskelman: jokaiseen taloon oma henkilökohtainen makuuhuone, ja varmuuden vuoksi ainakin kolmelle vieraalle olisi tarjolla lisätilaa.
Pavioni, joka oli jäänyt linnaan järjestelyjä seuraamaan, hihitti sivussa:
”Voi kuninkaani, toivottavasti ei kukaan ajattele, että tämä on ikään kuin jollain tavalla spektaakkeli, missä ei voi nukkua rauhassa.”
Kuningas käänsi katseensa häneen ja pudisti päätään. ”Ei, ei, tämä on kunniakysymys! Täytyy olla reilu kaikille, että jopa noidat ja taikurit saavat oman sängyn. Ei mitään mönkään!”
Täti oli myös mukana laskemassa:
”Ja muista, että niille, jotka tulevat kauempaa, täytyy olla hyvät kuljetukset, ei vain kylmä huone”
Kuningas ratkoo ongelmat. Kaikille löytyi huoneet…
Jäätiin odottaa milloin ensimmäiset vieraan tuloa…

 

 

Ensimmäisenä tullur
Mahti Velho astui linnan porteille kolmen palvelijansa seurassa. Vaikka heidän vaatteensa säihkivät, kuningas ei ollut valmistautunut niin nopeaan vierailuun. Hän seisoi linnan pihalla ja tuijotti velhoa epäuskoisena.
”Ketä meillä on täällä?” kuningas kysyi epävarmasti.
Mahti Velho hengitti syvään ja nosti kätensä niin, että hänen vaatteensa hohtivat auringossa. ”Minä olen Mahti Velho, suuri taikuri, rauhan asialla,” hän julisti.
Kuningas ei ollut vakuuttunut. ”Ah, Mahti Velho siis… Tulitko oikein tänne?”
Virtahepojen joukko, joka oli valppaana, astui esiin. Yksi niistä murahti: ”Ei mene läpi. Kuningas ei tunnista sinua. Meidän rajamme on pyhä.”
Mahti Velho valmistautui käyttämään taikavoimia, mutta kuningas huusi: ”Olkaa rauhassa! Ei ole syytä riehua. Voimmeko olla ystävällisiä?”
Virtahepo antoi periksi, mutta asetti ehdon. ”Vain jos todistat henkilöllisyytesi ja näytät kutsun.”
Mahti Velho ojensi kuninkaalle koristeelliset kutsukirjeen ja taikamaalauksin koristellun henkilöllisyystodistuksen. Kuningas myönsi: ”Onhan tämä vakuuttavaa… mutta ei pyörremyrskyjä, okei?”
Mahti Velho teki vielä salaman ja naurahti. ”Spektaakkeli, ei pelkkä juhla!” Kuningas koetti rauhoittaa tilanteen: ”Juhla voi olla spektaakkeli, mutta ei vielä.”
Sisään päästyään, Pavion otti heidät vastaan, mutta ei ollut varma huoneen sijainnista. Kompuroituaan ja pelästytettyään palvelijat, Pavion huusi tädilleen apua. Täti saapui paikalle, löysi huoneen ja esitteli sen Mahti Velholle huumorilla: ”Tässä on huoneesi, jossa voi harjoittaa taikuutta – tai tanssia.”
Mahti Velho kiitti ja sanoi Pavionille: ”Olet kummallinen, mutta hauskaa on täällä linna täynnä.”
Pavion hymyili: ”Eiköhän me tarjoa jotain, mutta ei taikajuomia tänään!”

Mahti velho jäi yksin miettimään, kuinka vähän arvostusta hän oli saanut saapumisensa jälkeen. ”En voi uskoa, että taikavoimeni ei riittänyt edes huoneen saamiseen! Olen Mahti Velho, koko universumin hallitsija.” Yö saapui, ja seuraavana aamuna toisen maan kuningas saapui kolmen palvelijan kanssa. Kuningas ja Pavion ihmettelivät, miksi muut eivät olleet saapuneet. Pian suuri lintu tiputti viestin: ”Olemme kiihreisiä, tulemme pian. On ongelma, terveisin kuningatar.” Kuningas ja Pavion miettivät, mitä ”kiihreisiä” tarkoitti, mutta päättivät vain odottaa.
Viestiä seurasi toinen, joka varoitti: ”Varokaa taikureita ja heidän huomiota herättäviä taikakeinojaan!” He naurahtivat, mutta tiesivät, että juhla ei ollut pelkkää rauhanneuvottelua – myös oppimista ja naurua oli luvassa. Kun kuningattaren porukka saapui, he näyttivät väsyneiltä ja vaivautuneilta. Kuningas toivotti heidät tervetulleiksi, mutta huolestui heidän voinnistaan. Kuningatar kertoi matkan olleen haastava ja taikureiden huonovointisia. Kuningas ehdotti, että he levähtäisivät ennen juhlaa.
Pavion ehdotti, voisiko heidän taikuuttaan jotenkin hoitaa, mutta kuningatar oli epäileväinen. ”Taikuus ei ole samaa kuin ennen. Emme tiedä, voimmeko enää luottaa siihen.” Kuningas pyysi heille rauhaa ja aikaa, sillä juhla oli vasta perjantaina.
Kun taikurit leväsivät, yksi heistä paljasti kuninkaalle ja Pavionille, että matka ei ollut tavallinen – se oli ollut testi. Heidän täytyi valmistautua, sillä joku saattoi yrittää estää juhlan onnistumisen. Kuningas ja Pavionin päässä alkoi liikkua ajatus, että tämä juhla oli jotain suurta ja vaarallista, enemmän kuin pelkkä juhla.

 

 

 

 

Kuninkaan linna täyttyi jännityksestä, kun kolmannen valtion päämiehet saapuivat yöllä. Fanfaarit raikuivat, ja valtion joukot astuivat sisään. Heidän kanssaan oli erikoinen hahmo – noita, joka ei puhunut sanaakaan eikä tervehtinyt ketään. Kuningas ja Pavion katselivat huolestuneina. ”Mitä hän aikoo?” Pavion kysyi. ”Hän ei kuulu tähän,” kuningas vastasi.
Noita liikkui varjojen tavoin, ja hänen askeleensa olivat raskaat mutta äänettömät. Hän ei tullut iloitsemaan juhlista, vaan tunnelma tuntui uhkaavalta. Koko valtio oli saapunut juhlimaan, mutta noita teki ilmapiiristä synkän. ”Mitä hänellä on täällä tehtävänään?” kuningas mietti.
Noidalle osoitettiin nukkumapaikka, mutta hän ei mennyt huoneeseen. ”Taion itselleni teltan,” hän sanoi. Hokus pokus, ja ilmestyi pieni, tumma teltta, jonka savupiipusta nousi vihreää höyryä. Teltan ympärillä oli seitsemän kiikaria, jotka tarkkailivat ympäristöä.
Pavion astui telttaa kohti, hämmästellen kiikareiden liikettä. ”Se ei ole normaalia,” hän totesi, mutta kuningas ei vastannut. ”Ei olekaan,” hän sanoi.
Noita seisoi teltan ulkopuolella ja katsoi heitä syvällä katseella. ”Aika on täällä,” hän sanoi matalalla äänellä. ”Tämä ei ole sattumaa. Te olette täällä, ja maailma odottaa teiltä jotain.”
Kuningas katsoi noitaa. ”Mitä meiltä odotetaan?” hän kysyi. Noita ei vastannut suoraan, vaan nosti kätensä ilmaan. ”Aika on taikuutta, mutta voimat voivat tuhota tämän kaiken, jos emme ole varovaisia. Sinun, kuningas, on aika valita. Tämä ei ole vain juhlia. Tämä on valinta, joka vaikuttaa meihin kaikkiin.”
Kuningas ja Pavion katsoivat toisiaan. He tiesivät, että tämä oli vasta alkua. Tanssiaiset eivät olleet vain juhlaa – ne olivat pelin alku.

 

Kuningas,Täti ja mahtivelho tiesivät, että ennen kuin juhla käynnistyisi, kuninkaan taikahenkilöiden ja noidan kanssa piti käydä tärkeä keskustelu. Heidän oli varmistettava, että kaikki ymmärsivät, mitä oli tulossa. Kutsut lähetettiin, ja he kokoontuivat huoneeseen, joka oli täynnä taikuuden energiaa. Huoneessa oli tummat verhot, taianomaisia kynttilöitä, elävät kartat ja kirkasta nestettä täynnä olevia pulloja.
Mahtivelho astui huoneeseen ensimmäisenä, kuninkaan taikahenkilöt seurasivat perässä, ja noita tuli viimeisenä, sanattomana ja epämääräisenä. Täti viittasi heitä istumaan pöydän ympärille. ”Tanssiaiset ovat vain ulkokuori”, Täti aloitti. ”Teemme jotain, joka vaikuttaa syvemmälle. Meidän on puhuttava siitä, mitä tiedämme.”
Noita sanoi kylmästi, ”Olette tienneet tästä kaikesta jo aiemmin.”
Täti nyökkäsi. ”Tiedämme, mutta emme tienneet, että se oli niin lähellä.”
Kuningas tunsi ilmassa olevan raskautta ja tunsi, että ei voinut jäädä huoneeseen enää hetkeksikään. Hän nousi ja astui ulos, Pavion ja palvelijat perässään. ”Meidän täytyy valmistautua”, hän sanoi hiljaa, mutta päättäväisesti. Pavion nyökkäsi, ja vaikka he eivät puhuneet enempää, molemmat tiesivät, että jotain suurta oli tulossa.
Tämän jälkeen taikahenkilöt, mahtivelho ja noita keskustelivat salassa, pitäen suunnitelmansa piilossa. He tiesivät, että aikaraja oli tulossa, mutta se ei ollut vielä aika kertoa muille. Aamun koittaessa ja muiden saapuessa tanssiaisiin, he jatkoivat roolejaan, mutta tiesivät, että oli liian myöhäistä palata taaksepäin.

 

Kun neljäs valtio saapui juhliin, tunnelma oli sähköinen, mutta jollain tavalla jännitteinen. Kuningas ja hänen seurueensa, erityisesti ”kuoloksi” kutsuttu mutta hurmaava viihdyttäjä, herättivät monien epäilyksiä. Juhlien keskushenkilö, nuorempi tytär Alsa, huomasi, että jotain oli pielessä. Hän kiinnostui erityisesti salaperäisestä nuoresta miehestä, Hemmosta. Jonka tausta oli pimennossa.
Alsa päätti kerätä rohkeutensa voittaen ujoutensa ja meni juttelemaan hänen kanssaan illallisissa. He tutustuivat ja viihtyivät toisiinsa vähän ihastuneina yhdessä. Molemmat huomasi, että Tavion oli hieman epävarma heidän keskustelusta…
Hemmo sanoi olevansa täällä linnassa nyt niin juhlan vuoksi mutta myös etsimässä jotain paljon enemmän.
Hämmästyneenä Asla kysyi Hemmolta mitä hän oikeasti etsi, mutta Hemmo vain hymyili salaperäisesti ja sanoi, ettei vielä voinut paljastaa kaikkea.
Tavion tuli keksityllä verukkeella keskeyttämään nuorten keskustelun.
Kun he palasivat sisälle, Tavion kaatui kuralammikkoon, mikä sai nuoret nauramaan. Tavion itse ei harmistunut, vaan naurahti tilanteelle. ”Elämä on enemmän nauramista kuin vakavuutta”, hän sanoi ja nousi ylös. He palasivat nauraen juhliin, mutta Alsa tunsi, että tämä ilta oli vain alkua jollekin suuremmalle.

 

Alsa meni sisarensa Kiran luo, joka viimeisteli illallista.
”Täällä on joku outo juttu meneillään,” Alsa sanoi. ”Se nuori mies, jonka näin viime yönä…”
Kira katsoi kiinnostuneena. ”Eihän hän ole edes meidän valtakunnasta. Miksi se nyt on sinulle niin tärkeää?”
Alsa istahti mietteliäänä. ”En tiedä. Mutta Hemmo ei ollut täällä sattumalta, eikä se nuori mies ole pelkkä seikkailija.”
Kira kohautti olkiaan. ”Täällä on nyt monia muukalaisia ja taikureita. Ehkä hän on vain yksi heistä?”
”Ehkä…” Alsa mutisi, mutta hänen päättäväinen ilmeensä kertoi muuta.
Kira virnisti ja taputti häntä olkapäälle. ”Kysy suoraan häneltä.”
”Minä hoidan tämän,” Alsa sanoi ja jäi pohtimaan seuraavaa siirtoaan.
Illallisen ja esitysten jälkeen kuningas viittoi musiikin poikki ja kuulutti megafonilla, että juhlat päättyisivät torstailta tähän. ”Huomenna vasta juhlitaan kunnolla. Nyt kaikki nukkumaan!”
Väki ihmetteli äkkinäistä päätöstä, mutta vetäytyi huoneisiinsa mukisematta.
Kuningas itse koputti vielä tyttäriensä oveen, mikä sai heidät hämmentymään – isä ei ollut tullut heidän makuuhuoneeseensa lapsuuden jälkeen.
Hän hymyili ja sanoi: ”Tapahtui mitä tahansa, muistakaa: rakkaus voittaa kaiken. Ja teillä on aina toisianne.”
Tyttöjen jäi miettimään isän sanoja: mitä ihmettä oli oikein tulossa?
Keskellä yötä puhkesi raju myrsky. Kaikki heräsivät, mutta kukaan ei uskaltanut poistua huoneestaan. Jyrisi, tuuli ja satoi, mutta jostain tihkui hyvää energiaa – oudolla tavalla lohdullista. Välillä taivaalla näkyi sateenkaaria, ja tuntui kuin aurinko paistaisi yölläkin.
Linna tuntui elävän myrskyn mukana – seinät ja katot värähtelivät kuin vastaanottaen salaisia viestejä. Taikurit aistivat muutoksen, mutta eivät sanoneet ääneen mitään.
Aamulla, sateen laannuttua, maailma näytti kirkkaalta mutta oudolla tavalla erilaiselta. Valo ja varjo leikkivät keskenään.
Tyttöjen huoneessa vallitsi hetken hiljaisuus.
”Tuntuu kuin tämä olisi merkki,” Alsa sanoi.
Kira nyökkäsi. ”Jotain on tulossa. Jotain, mitä me emme vielä ymmärrä.”
Linnan jokaisessa huoneessa leijui tunne, että he olivat osa suurempaa tarinaa – eikä paluuta vanhaan enää olisi..

 

Aamiainen oli täynnä vilskettä ja jännitystä, kun kaikki tajusivat, että tänään olisi suuri juhla. Koko linna valmistautui illan tanssiaisiin ja esityksiin. Kuningas ilmoitti mikrofoniin aikataulut: juhla alkaisi virallisesti viideltä. Luvassa olisi marssiesitys, ilotulituksia ja lentokoneshow.
Noita oli levoton. Hän ei pitänyt massiivisista valmisteluista eikä tiennyt, miten ne liittyivät hänen salaperäiseen tehtäväänsä. Hiljaa hän vetäytyi telttaansa, joka oli hänen turvapaikkansa. Häntä vaivasi tunne, että jotain oli tapahtumassa.
Iltapäivän edetessä linnassa vallitsi kiireinen, sähköinen tunnelma. Kysymys jäi ilmaan: oliko juhla pelkkää juhlaa, vai jotain enemmän?
Vähän ennen viittä juhlaväki kokoontui kentän ympärille. Virtahevoset ampuivat ilotulitteita joka suuntaan, poliisin torvisoittokunta marssi, lentokoneet nousivat ilmaan, ja panssarivaunut jyristivät kentän halki. Esitykset olivat huikeita ja saivat kaikki tuntemaan olevansa osa jotain suurempaa.
Silloin Mahtivelho astui esiin ja pimensi taivaan. Hiljaisuuden jälkeen taivas räjähti ilotulituksista, jotka muodostivat sanan: ”Juhla alkakoot.”
Kuningas astui lavalle ja ilmoitti, että juhla oli alkanut. Ihmiset saivat vapaasti liikkua ja juhlia sunnuntaihin saakka. Viralliset puheet tulisivat myöhemmin.
Kuninkaan tyttäret nousivat lavalle. Säihkyvin silmin he julistivat: ”Tänään ei ole rajoja! Tänään on vain tanssia, musiikkia ja naurua!” Yleisö riemuitsi, ja musiikki valtasi kentän.
Jokainen taikahenkilö istui pöydässä tarkkaillen juhlahumua. Vaikka tanssittiin ja naurettiin, heidän sisällään painoi outo tunne. Juhlassa oli jotain pielessä.
Monen katseissa viivähti varjossa pöydän kulmalla – jotain outoa, jotain mikä ei kuulunut joukkoon. Juhlan ilo tuntui naamiona, joka peitti jotain synkempää. Jokainen taikahenkilö päätti pysyä varuillaan.

Sitten noita saapui, outo violetti hehku ympärillään. Hän ei hymyillyt, ei osallistunut iloon. Hän valitsi paikkansa syrjäisestä pöydästä, siemaisi viiniään silmät kiinni ja tarkkaili.
Hänen läsnäolonsa erottui. Kukaan ei uskaltanut lähestyä, mutta kaikki tunsivat hänen läsnäolonsa. Jokainen taikahenkilö tunsi, että noidan ilmestyminen ei ollut sattumaa. Jotain suurempaa oli tulossa.
Noita joi yhä enemmän, vilkuillen jatkuvasti ovea ja kaappikelloa. Hänen jännittynyt katseensa sai vieraat levottomiksi. Kun joku kysyi, miksei hän syönyt, hän vastasi lyhyesti:
Noita vastasi:
”Viini on herkullista, mutta ruoka ei ole minun tarpeeni. Minä odotan jotain muuta.”
Äänessä oli kylmyyttä, mutta myös päättäväisyyttä, joka sai muut mietteliäiksi.
Hänen silmänsä pysyivät koko ajan tiukasti oven ja kaappikellon suunnassa. Mikä oli tulossa? Mikä sai hänet niin valppaaksi?

Kukaan ei uskaltanut kysyä. Kaikki tiesivät, että Noita oli voimakas ja salaperäinen, mutta nyt hänessä oli jotain uutta – painostavaa.
Aika kului, ja Noidan kiinteä tuijotus kaappikelloon alkoi tarttua muihinkin. Juhlan ilmapiiri kiristyi huomaamatta. Mitä hän oikein odotti?
Sitten kaappikello räjähti.
Hetken ajan kaikki olivat sanattomia. Sitten musiikki ja puhe täyttivät tilan kiireesti, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmiset tanssivat ja keskustelivat, mutta ilmassa leijui selittämätön tunne – kaikki tiesivät, että jotain oli vialla, vaikka kukaan ei sanonut sitä ääneen.
Noita oli kadonnut.
Hän oli ollut paikalla vielä hetki sitten, ja nyt ei jälkeäkään. Oliko räjähdys liittynyt häneen? Miksi juuri se hetki?
Monet vaihtoivat epäluuloisia katseita.
Jotkut kuiskivat onnettomuudesta, toiset epäilivät pahempaa.
Mutta yksi asia jäi Kaikkien mieleen.
Noidan intensiivinen tuijotus kelloon juuri ennen räjähdystä.
Hän oli tiennyt!!

Nuorempi kuninkaan tytär Asla törmäsi vessasta tultuaan noitaan, joka sanoi:
”Sinä olet se, ketä olen etsinyt. Tapaisimmeko aamukuudelta linnan kanalan pihalla? Älä ota muita mukaan. Jos totuus merkitsee sinulle jotain.”
Tyttö jäi hämmentyneenä paikalleen. Noita oli jo kadonnut. Hän mietti, pitäisikö kertoa jollekin, mutta tiesi, ettei voisi. Tämä oli jotain suurta.
Yön hän valvoi levottomana. Aamulla, ensimmäisten valonsäteiden aikaan, hän hiipi kanalan pihalle.
Kasteinen ruoho ja kanojen kolina ympäröivät häntä. Hetken hän luuli noidan jättäneen hänet pulaan, kunnes kuuli hennot askeleet. Noita ilmestyi esiin ja tarkkaili häntä arvioiden.
”Ajattelitko, että tämä olisi sattumaa?” noita sanoi matalasti.
”Se, mitä tiedän, voi muuttaa kaiken. Olet osa tätä peliä enemmän kuin arvaat. Mutta saat valita.”
Tytön sydän löi villisti.
”Jos tahdot tietää totuuden, sinun täytyy olla valmis kohtaamaan se. Eikä ole paluuta.”
”Onko se paha?” tyttö kysyi hiljaa.
”No,” noita hymähti arvoituksellisesti, ”se riippuu siitä, mitä pelkäät ja mitä olet valmis uhraamaan.”
Silloin varjoista astui toinen hahmo – Hemmo. Alsa (tyttö) tunsi sydämensä nousevan kurkkuun. Hemmo, jota hän oli paljon miettinyt, oli nyt täällä.
Hemmo katsoi hämmentyneenä sekä Alsaa että noitaa.
”Miksi minä olen täällä?” hän kysyi.
Noita katsoi heitä molempia vakavana.
”Ette kumpikaan ole täällä sattumalta. Teidät on valittu. Mutta kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.”
Hemmo näytti edelleen eksyneeltä.
”Teidän täytyy valita”, noita jatkoi, ”mihin suuntaan kuljette. Mutta muistakaa: valinta voi muuttaa enemmän kuin arvaatte.”
Yhtäkkiä noita tarttui heidän käsiinsä ja painoi heidän kätensä yhteen. Hemmo ja Alsa vilkaisivat toisiaan:
”Mitä helvettiä nyt oikeasti tapahtuu?”
Noita kysyi:
”Onko rakkaus, universumin rauha ja valtioiden sopu teille tärkeintä? Jos on, lupaatteko olla mukana?”
Alsa ja Hemmo katsoivat toisiaan pitkään.
”Mikä tämä on?” Alsa kysyi, ääni väristen.
”Miksi juuri me?”
Noita hymyili, kuin muinaisen salaisuuden haltija.
”Rakkaus, rauha ja sopu eivät ole vain sanoja”, hän sanoi hitaasti.
”Ne ovat voimia, jotka pitävät galaksit tasapainossa. Jos haluatte suojella tätä rauhaa, joudutte tekemään enemmän kuin koskaan kuvittelitte.”
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Hemmo vastasi vakavana:
”Me lupaamme.”
Alsa nyökkäsi.
”Olemme mukana. Mutta kerro meille, mitä meidän on tehtävä.”

Noita katsoi heitä arvoituksellisesti hymyillen.
”Hyvä,” hän sanoi. ”Teidän täytyy luoda voima, joka on suurempi kuin mikään, mitä teidän maailmassanne on koskaan tunnettu.”
Noita taikoi ilmaan punaisia sydämiä ja pommeja, nyökkäsi tyytyväisenä ja sanoi:
”Tämä keskustelu on nyt ohi. Lupaukset on annettu ja sopimus on sitova. Kiitos.”
Sitten noita katosi.

Hemmo ja Alsa seisoivat hetken hiljaa ihmettellen minne Noita katosi mutta sitten he lähtivät kävelemään linnalle. He yrittivät puhella niin kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunut, mutta molemmat miettivät, kuka toinen oikeastaan oli, Mitä noita tarkoitti? – ja mitä heille oli juuri tapahtunut.

Kesken matkan Hemmo pysähtyi ja sanoi vakavana, että oli vielä yksi tärkeä asia. Kun Alsa nyökkäsi kysyvästi, Hemmo keräsi rohkeutensa ja paljasti:
”Oikeasti olen kruununprinssi. Valtion Rax. Olen ollut täällä muka palvelijana, mutta kukaan muu ei saa tietää tätä ennen kuin on sen aika.”
Alsa jäi hämmästyneenä sanattomaksi – ja juuri silloin hovi-paviaani Pavion keskeytti heidät. Hän tanssi ja lauloi iloisesti heidän ympärillään, saaden väkisin nauramaan, aivan kuin mitään vakavaa ei olisi tapahtunutkaan.
Kun Pavion lopulta huomasi tunnelman vakavoituneen, hän pysähtyi ja sanoi hyväntuulisesti:
”Älkää jääkö tähän! Menkää linnaan. Siellä teitä odottaa jotain tärkeää – en tiedä mitä, mutta menkää!”
Kun Pavion oli kadonnut muun seurueensa joukkoon, Alsa kääntyi Hemmon puoleen.
”Miksi et kertonut aiemmin?” hän kysyi varovasti.
Hemmo mietti hetken ja sanoi sitten:
”Pelkäsin. Että kaikki muuttuisi. Mutta nyt… ehkä se, mitä teemme, on tärkeämpää kuin mikään muu.”
Alsa nyökkäsi.
”Me teemme sen yhdessä,” hän sanoi päättäväisesti.
Ja niin he jatkoivat matkaansa kohti linnaa, tietäen, että vaikka tulevaisuus oli epävarma, he kulkisivat sen yhdessä.

 

…JATKUU…