Omani oli

”Mä olin se (helvetin hullu rakastava eksä)”

 

Mä olin se,

joka piti sen hengissä läheisyydellä, kahvilla, kiroilulla ja rakkaudella,

vaikka se oli kävelevä katastrofi,

joka ei osannut avata tunteitaan muuten ku huutamalla

tai hajottamalla jotain keittiöstä.

 

Mä olin se,

joka sai kuulla että oon sen ”ainoa turva”,

ja viisi minuuttia myöhemmin,

että ”sä oot vitun raskas”.

Romantiikka oli tasoa:

”Voitko kulta tuoda mulle sytkärin, mä en jaksaisi nousta”

— ja mä toin.

 

Ja nyt ku se on poissa,

jengi puhuu siitä ku se ois ollut joku

Jeesus Nikotiinilaastarissa.

Mut hei —

kuka nukkui sen kanssa, kun se kuorsas ku panssarivaunu

Ja piereskeli sängyssä niin et verhot lepatti?

Niinpä. Minä.

 

Mä olin se,

joka jakso katella sitä sillonkin,

ku se luuli olevansa maailmankaikkeuden napa

ja minä olin joku kuutio jossain

Oerseplaneetan reunalla.

Silti mä rakastin.

Tai ehkä olin vaan tosi väsynyt

Ja tottunu siihen kaaokseen.

 

Mut nyt ku mä kävelen kadulla,

Tuttu porukka kääntyy pois niinku oisin korona part 2.

Ja ne jotka ei käänny, ne saattaa kuiskaills:

”Tuolla toi sen sekopää on… se, joka teki välillä sen elämästä helvettiä ja jonka kanssa ne palas aina uudestaan yhteen VIISI kertaa.”

Joo, meillä oli kausikortti draamaan — mutta rakkaus, kiihko ja ymmärrys piti meidät kaksi vaikeaa paskiaista toistemme elämässä AINA!

Ihmissuhteemme oli sellaista räjähdysherkkää realityä,

ei mitään Netflixin romanttinen elokuva höttöä.

 

Ja nyt?

Mä oon se unohtunut. Se hullu eksä,

jolla on liikaa tunteita ja liian vähän filtterii.

Mut arvatkaa mitä?

Mä selviän elämässäni edelleen!

Ja ihan ilman teidän ”voimia”-viestejä ja tekopyhiä insta-stoorien sydämiä.

 

Mä elän,

mä jopa nauran,

ja mä muistan sen rakkaus-tarinamme niin kuin se oikeesti oli:

tulipalo, jonka sammutin vesipyssyllä

Ja sitten sytytin uudestaan,

Koska olin idiootti.

 

Mut mä olin se.

Se aito minä.

Olin se nainen joka jäi,

vaikka olis pitäny lähtee jo sillon ku se unohti mun synttärit kolmatta kertaa.

Ja nyt mä oon täällä —

hymyilen kyynelteni läpi,

ja kiroilen hiljaa

— koska muuten vain itkisin ääneen tai raivoaisin jatkuvasti

Yksin – ja vihaten tätä koko vitun maailmaa.