”Mä olin se (helvetin hullu rakastava eksä)”

Mä olin se,

joka piti sen hengissä läheisyydellä, kahvilla, kiroilulla ja rakkaudella,

vaikka se oli kävelevä katastrofi,

joka ei osannut avata tunteitaan muuten ku huutamalla

tai hajottamalla jotain keittiöstä.

Mä olin se,

joka sai kuulla että oon sen ”ainoa turva”,

ja viisi minuuttia myöhemmin,

että ”sä oot vitun raskas”.

Romantiikka oli tasoa:

”Voitko kulta tuoda mulle sytkärin, mä en jaksaisi nousta”

— ja mä toin.

Ja nyt ku se on poissa,

jengi puhuu siitä ku se ois ollut joku

Jeesus Nikotiinilaastarissa.

Mut hei —

kuka nukkui sen kanssa, kun se kuorsas ku panssarivaunu

Ja piereskeli sängyssä niin et verhot lepatti?

Niinpä. Minä.

Mä olin se,

joka jakso katella sitä sillonkin,

ku se luuli olevansa maailmankaikkeuden napa

ja minä olin joku kuutio jossain

Oerseplaneetan reunalla.

Silti mä rakastin.

Tai ehkä olin vaan tosi väsynyt

Ja tottunu siihen kaaokseen.

Mut nyt ku mä kävelen kadulla,

Tuttu porukka kääntyy pois niinku oisin korona part 2.

Ja ne jotka ei käänny, ne saattaa kuiskaills:

”Tuolla toi sen sekopää on… se, joka teki välillä sen elämästä helvettiä ja jonka kanssa ne palas aina uudestaan yhteen VIISI kertaa.”

Joo, meillä oli kausikortti draamaan — mutta rakkaus, kiihko ja ymmärrys piti meidät kaksi vaikeaa paskiaista toistemme elämässä AINA!

Ihmissuhteemme oli sellaista räjähdysherkkää realityä,

ei mitään Netflixin romanttinen elokuva höttöä.

Ja nyt?

Mä oon se unohtunut. Se hullu eksä,

jolla on liikaa tunteita ja liian vähän filtterii.

Mut arvatkaa mitä?

Mä selviän elämässäni edelleen!

Ja ihan ilman teidän ”voimia”-viestejä ja tekopyhiä insta-stoorien sydämiä.

Mä elän,

mä jopa nauran,

ja mä muistan sen rakkaus-tarinamme niin kuin se oikeesti oli:

tulipalo, jonka sammutin vesipyssyllä

Ja sitten sytytin uudestaan,

Koska olin idiootti.

Mut mä olin se.

Se aito minä.

Olin se nainen joka jäi,

vaikka olis pitäny lähtee jo sillon ku se unohti mun synttärit kolmatta kertaa.

Ja nyt mä oon täällä —

hymyilen kyynelteni läpi,

ja kiroilen hiljaa

— koska muuten vain itkisin ääneen tai raivoaisin jatkuvasti

Yksin – ja vihaten tätä koko vitun maailmaa.

Mä olin siinä,

kun se hajoili kun maailma polki sen maahan.

Mä pidin hänet pystyssä, vaikka en enää olisi itsekään jaksanut,

mä annoin ittestäni kaiken, mitä oli jäljellä — ja vähän enemmän.

Mä olin se, joka ei karannu,

vaikka tuli paskaa niskaan enemmän ku laki sallii.

Te nauroitte sen jutuille,

mut mä näin, milloin ne oli vaan suojakilpi raivoa tai  itkua vastaan.

Mä olin sen elämässä, ajatuksissa ja sydämessä koko ajan

Silloinkin kun en ollut läsnä fyysisesti.

Minä olin se kehen hän purki pahan olonsa ja se kuka sai hänet unohtamaan muun maailman

Olin se jota vasten hän itki kun ei enää jaksanut elämäänsä

Ja se jolle hän kertoi salaisimmat ajatuksensa, haaveensa ja traagisimmqt muistonsa

ksydän huusi ja silmät ei enää loistaneet.

Mä rakastin sitä paskoina päivinäkin — vaikka se pahasti loukkasi ja satutti.

Ja nyt kun se on poissa,

tei muistelette häntä  ja postaatte kuvja menneisyydestä

mut ette tajuu vittuakaan siitä, kuka se oikeesti oli mulle.

Mä en ollu joku pelkkä sivuhahmo sen elämässä,

mä olin sen toinen puolikas.

Me oltiin katastrofinen kaaos yhdessä

— mut me oltiin me.

Ja nyt kun näätte mut kadulla,

te ootte niinku ette tuntisi

Tai käännätte päänne pois, niinku olisin joku tauti.

Tai jopa kuiskaatte toisillenne mun selän takana,

Et toi oli ”se sen hullu exä” tai ”vitun tyhmä horo”

Mut mä nään teidän läpi.

Mä nään, miten pieneksi te jäätte,

kun ette uskalla kohdata mua taj totuutta.

Mä olin osa sitä.

Kun se huusi, mä kuuntelin.

Kun se oli hukkua, mä olin pelastusliivi.

Kun kaikki muut jätti sen

– mä en koskaan lähtenyt lopullisesti.

Te unohditte mut siinä hetkessä.

Mut mä kannan sen muistoa joka päivä.

Teillä oli bileet – meille se oli elämää ja ikuinen sota.

Mä oon vieläkin pystyssä,

Vaikka en itekää tiiä miten.

Ja vaikka tää kaikki on repii mut rikki,

mä en häpeä mitään siitä, mitä me oltiin.

Mä olin se, joka oikeesti välitti.

Ja se, jûota te ette koskaan pystyneet hänelle korvaamaan.