Yksin seisoo nainen rannalla

Katselee myrskyävään mereen,

Kylmä tuuli tanssii takkuisessa tukassa,

Silmissänsä karvaat kyyneleet.

Hän tekee parhaansa

yrittäen ymmärtää

Että menetti hän rakkaansa,

Koko elämänsä tärkeimmän ihmisen.

sydän on edelleen tuskasta raskasta kylmää metallia.

Tämä vuosi on ollut helvetin raskas,

Painavaa taakkaa täynnä ollut lähes jokainen päivä,

ei hänellä voimia olisi enää kunnolla itseään kantaa,

Hetkittäin hän ei näe toivon kipinää pienintäkään

Että tuuli joskus myönteiseksi kääntyisi.

Hän on tuulispäänä nyt taas mennyt.

Kaikenlaista turhaa menoa ja tilannetta itselleen luonut

Vaikka oikeasti hän ei olisi halunnut tehdä mitään.

Ei millään jaksaisi nähdä ketään

tai varsinkaan esittää iloista tai vahvaempaa,

eikä hän millään kestäisi mitään ylimääräistä,

Hän ei nyt todellakaan kaipaisi yhtään lisää paskaa elämäänsä.

Mutta väkisin eteenpäin aika menee.

vaikka nainen on sisäisesti avohaavoilla

Ja sydämensä on tuhantena palasena.

Hän on juossut todellisuutta pakoon,

peläten pysähtyä ajatuksiaan ja tunteitaan edes itselleen selvittämään.

Hän on pelännyt ikävän ja muiden kipeiden tunteiden tulvahtavan ylitsensä,

Olisi mahdolluauua että tuska olisi liikaa

ja kipu veisi hänet lopullisesti mukanaan.

Hiljalleen meri kuitenkin nyt huokaisee,

ranta häntä kutsuu muistelemaan,

ymmärtämään ettei tarvitse enää pakenemalla yrittää parantua,

Pakko on totuudet vihdoin kohdata.

Hänen olisi aika rauhoitua

Nyt pitää ottaa riski ja pysähtyä.

Miettimään aikaa taaksepäin,

muistamaan rakkaan lämmön ihollaan

Käymään läpi hetket kaikki menneet.

Huonoimmista kokemuksista valmiina oppimaan,

parhaita muistoja hymyillen kaipaamaan.

Tulevaisuus suuri arvoitus on vielä.

mutta nyt eteenpäin on mentävä.

Hän selviää tästä kyllä.

Ottaen pienen askeleen kerrallaan,

Nyt ei tarvitse vielä tietää minne tiensä kääntyy tulevaisuudessa,

On aika vain hengähtää rauhassa.

Antamaan Aikaa itselleen.

Elämän on jatkuttava

Tässä ja nyt.

Hän on kuin syksyn myrsky,
Hyvin kaunis ja villi,
mutta herkkä

Ja pahasti särkynyt ja elämän satuttama.

Hänen silmissään tanssii kipu,
jota hän ei itsekään ymmärrä.

Hän kulkee läpi päivien eläen kuin  haamuna entisestä
etsien pakoa tunteidensa syövereistä.

Hän on ihana ja lumoava,
mutta samalla kaoottinen ja arvaamaton.

Hän ei tunne itseään,
Eikä tiedä mitä oikeasti haluaa,
vaan hakee hetken seikkailuja, harharetkiä.
Hän Kaipaa unohtamista,
Hetkellistä helpotusta,
jättäen jälkeensä vain sirpaleita.

Satuttaen samalla myös läheisiään tahtomattaan.

Hänen vierellä kuljen,
kaverina vain,
sydämessäni silti toivo roihuaa.
Haluaisin olla lohduttaja,
kestävä tukipilari,
ehkä Jotain enemmän kuin kaveri,
ja paljon enemmän kuin varjo.

Näen hänet sellaisena kuin on,
rikkinäisenä,
Kauniina,

Arkana
Satutettuna
Ja hyvin haavoittuneena.

Olen päättänyt

Että jos hän ei halua väkisin työntää minua pois elämästään

minä pysyn hänen vierellään

Tuen ja kuuntelen murheensa,

Mutta kuinka voisin kertoa joillakin sanoilla

Tai kuinka voisin teoillani hänelle osoittaa

Että minä olen oikeasti pysyvästi läsnä.

Olen valmis ottamaan vastaan haasteen!
Haluan auttaa häntä korjautumaan palasista ehjäksi.