Vuosi plussasta, ei pieniä rakkaita rinnalla

MUISTOJA POJISTA JA MUITA KUULUMISIA

Poikien osalta asiat etenevät pikkuhiljaa omalla painollaan. Asiat ovat isoja ja menevät virallisia reittejä, jolloin aikaa voi kestää. Lisäksi asiat on selvitettävä jokaisen terveysaseman ja sairalan osalta, jossa olen ollut hoidettavana raskausaikana. 

Poikien haudalla tulee paljon käytyä. Tykkään sytyttää kynttilät yleensä illalla, koska ne loistavat hyvin hämärällä/pimeällä. Se kaikki on yhtäaikaa niin surullista ja kaunista.

Siellä on omat pienet pojat. Välillä tulee mietittyä, mitä minulla olisi nyt, jos kaikki olisi mennyt hyvin ja toisin. Jos pojat olisivat syntyneet lähellä laskettu aikaa, he olisivat nyt noin 3 kuukauden ikäiset. Syntymästä ja kuolemasta on kulunut jo yli puoli vuotta.

Ensimmäinen plussa ja ultrakuva joulukuussa 2017

Ajankulua on välillä vaikea ymmärtää, ehkä se kestää ja kestää. Tämmöistä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole itse kohdannut sitä. Ja vaikka olisikin, on jokainen ihminen yksilöllinen, jokainen syntymä ja jokainen kuolema. Käpy Ry:n kautta olen myös saanut hyvin vertaistukea ja jopa uusia kaverisuhteita.

MEIDÄN OMAA ELÄMÄÄ

Meillä menee elämä päivä kerrallaan ja omalla painollaan. Puoliso on töissä, minä hoidan MLL:n ja Pelastakaa lasten kautta lapsia. Meillä käy myös pikkuisia leikkimässä. Toisten lasten hoitaminen ei tunnu pahalta, se on luontevaa ja semmoista, jota olen tehnyt kauan.

Kaikesta huolimatta uusi raskaus ja oma lapsi on päällimmäisenä isossa haaveessa. Yksi raskaus takana noin puoliväliin kestäneenä, kiireellinen sektio ja lasten menetys. Samalla haluan ajatella, että olen äiti hyvin pienille kaksospojille, jotka vain nyt loistavat kirkkaimpina tähtinä taivaalla. Olen suunnitellut tähtikuviollisen tatuoinnin, jonka otan poikien muistolle.

Hahmotelmaa… Jotain tämmöistä joskus…

Asia oli pitkään harkinnassa, sillä olen pitkään halunnut tatuoinnin, mutta en ole uskaltanut. Nyt tuntui, että tällä on suuri merkitys ja kestän sen mahdollisen kivun tunteen. Pojat kulkevat aina elämässä mukana.

Kotiin olen saanut laitettua kuvia ja muistoja pojista. Heillä on muistohyllyn lisäksi kotona oma nurkka, jonne sytytän usein kynttilät ja muistelen heitä. Kuvat pienistä sormista ja varpaista muistuttavat yhtäaikaa ensimmäisestä kosketuksesta ja hyvästelystä viimeiselle matkalle. 

UUSI PERHEENJÄSEN

Kotiin on tullut myös paljon iloa ja piristystä, sillä haimme meille viime kuussa pienen kissan. Kissa on todella leikkisä, jolle saa pitää seuraa vaikka kuinka. Juoksentelee pallon ja muiden lelujen perässä ympäri taloa ja touhuaa. On hyvin seurallinen ja haluaa myös olla paljon sylissä silitettävänä, välillä melkoinen sylivauva kun siihen jopa nukahtaa. Yöt antaa onneksi nukkua, sillä jotkut kissat ovat öisin todella villejä. Tuhojakaan ei ole mennyt vielä suuremmin tekemään! Pikkusiskoni puoliso nimesi sen Kaleviksi, joten se nimi sitten jäi, vaikka usein tulee sanottua vain kisuksi. Ja täytyy muistaa hänen sanojaan lainaten ”Kalevikissat on aina mukavia ja kilttejä, sitte jos se rikkoo jotain niin se ei ollut kalevi” :D