”Elämääni Sveitsissä” muuttuikin ”Elämääni Ranskassa” -blogiksi

No niin tammikuu lähestyy loppuaan ja mun piti ennen joulua tänne kirjoitella kaikista eri joulumarkkinoista, missä ehdin käymään marras-joulukuun aikana. Joulukuu oli kuitenkin jotenkin super kiireinen ja en ehtinyt millään niistä tänne kirjoitella ja kuka nyt enää joulun jälkeen niistä haluaa lukea 😀 No ens marraskuussa taas sitten!

Tää vuosi on alkanut mulla tosi ihanasti ja ihan ensimmäiseks niin oon nyt ”virallisesti” muuttanut tänne Ranskaan. Virallinen heittomerkeissä, koska osoite mulla vielä on mun host-perheen luona, kun siellä edelleen Au Pairin hommia teen aina heinäkuun loppuun asti. Mutta siis kaikki tavarat oon tuonut jo tänne Ranskaan ja sovittiin nyt tammikuussa mun host-perheen kanssa, et annan mun huoneeni niille takaisin, koska enhän mä siellä juuri enää loppuvuodesta öitä viettänyt 🙂 Tällä hetkellä siis käyn siellä vaan töissä ma-ke ja loppuviikon sitten oon vapaalla. Ja pakko sanoa, että oon kyllä aika onnekas, kun oon päässyt viettämään hiukan ”vapaa vuotta” mun sairaanhoitajan työstä ja toteuttamaan mun unelmia, joista olin haaveillut monia vuosia. Jotenkin on uskomatonta ajatella, että vielä 11kk sitten en puhunut siis juuri sanakaan saksaa ja nyt puhun sitä päivittäin täällä. Mun miehenkin kanssa pystyn kommunikoimaan jo ”todella” hyvin saksaksi. Sovittiin myös joulukuussa mun miehen kanssa, että tammikuussa aletaan katsomaan Netflixiäkin saksan tekstityksellä ja sitä nyt sitten aloitettu treenaamaan 😀

4AC339FD-F9F7-4782-89F8-C312671B7172.jpeg

Toinen suuri juttu, mikä ei varmasti siis tullut yllätyksenä (näin pomoni sanoikin; ”Kyllähän mä Janika sen tiesin, kun lähdit, että maailma vie sut menneessään, etkä tuu enää takaisin”) on, että joululomalla Suomessa käydessäni poikkesin tietenkin myös mun työpaikallani moikkaamassa mun ihania, vanhoja työkavereita. Samalla reissulla myös irtisanoin itseni töistä ja nyt siis mun on PAKKO saada täältä jotain töitä syksyllä! Hiukan jo jännittää tuleva työnhaku ja se nostaakin varmaan keväällä stressitason mulla ihan toiselle asteelle. 

Olen myös miettinyt, että jos ja kun tässä nyt tätä blogia kirjoittelee, niin pitäisi varmaan vaihtaa myös blogin nimeä, koska sehän on tällä hetkellä aika harhaanjohtava.”Elämääni Sveitsissä” muuttuikin ”Elämääni Ranskassa” blogiksi 😀 Mutta tässähän sen näkee miten elämä heittelee. Alunperin mun tarkoitus oli kuitenkin lähteä Saksaan Au Pairiksi, sitten Saksa muuttuikin Sveitsiksi ja nyt asunkin yhtäkkiä Ranskassa, aika hullua vai mitä!? 😀 Mitä tästä siis opimme, älkää pelkästään unelmoiko vaan tehkää unelmista totta ja ette tiedä mihin elämä teidät johdattaa <3

Loppuun vielä pari kuvaa täältä Ranskasta, läheltä paikkaa, jossa asumme ❤️

7C2B4B24-E0C2-4FC7-8E2D-73B2A47C96F6.jpeg

 

C4EE565A-D057-4729-B714-D3BA93A7E104.jpeg

B15D6335-1E5E-46DD-A745-670B61DD8A86.jpeg

19724DD2-DB7D-4359-B023-FC2F0EF9BFF9.jpeg

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli

Ystäviä, perheenjäseniä, töitä ja sairastelua

Heippa kaikki pitkästä pitkästä aikaa.

Taitaa olla jo yli 2 kuukautta edellisestä postauksesta ja nyt vihdoin on taas aikaa ja etenkin energiaa kirjoitella. Oon ollut viimisen 2 kuukautta enemmän ja vähemmän sairas, joten kirjoittelut jääneet taka-alalle ja oon yrittänyt parannella itseäni. Mulla on ollut täällä nyt kaikki mahdolliset sairaudet, ensin flunssa, jonka jälkeen paha korvatulehdus. Tämän jälkeen sain virtsatieinfektion, jonka jälkeen infektio levisi mun munuaisiin. Nyt kaikki vihdoin kunnossa ja toivon, että tää sairastelukierre oli nyt tässä, joten ei siitä sen enempää 🙂 Mennään siis muihin aiheisiin….

FE6F665E-5F45-400A-AA29-391402299B5E.jpeg

Nyt on jo kolme kuukautta takana täällä oleskelua ja sairastelua lukuunottamatta mulla on mennyt täällä todella hyvin. Oon viihtynyt paremmin kuin koskaan ja mun kielitaito on parantunut täällä huimasti, jonka johdosta lasten kanssakin alkanut sujua paremmin 🙂 Toki edelleenkin on paljon sanoja ja lauseita joita en ymmärrä, mutta alkutaipaleeseen verrattuna mun kielitaidossa on tullut tosi paljon edistystä. On ihanaa, kun alkaa ymmärtämään enemmän mitä lapset puhuvat ja pystyy itsekin vastaamaan lapsille ja selittämään asioita paremmin. Ja tietenkin välillä, kun en kaikkea ymmärrä, niin käytämme edelleen lasten kanssa Google Translatoria 🙂 

Myös tän kahden kuukauden kirjoitustauon aikana täällä on kerennyt vierailemaan mun pari ihanaa ystävää. Ensin lokakuussa kävi mun vanha koulukaveri, jota en ollut tavannut kuuteen vuoteen ja oli aivan ihana vaihtaa kuulumisia, sillä kuudessa vuodessa meille kummallekkin oli ehtinyt tapahtua vaikka mitä 🙂  Kävimme yhdessä kiertämässä Sveitsiä mm. Luzernissa ja Rheinfallseilla ja kiertelimme myös pieniä kyliä Ranskan puolella. Ja miksi Ranskan puolella, niin olen löytänyt täältä myös aivan ihanan ranskalaisen miehen ja hänen kanssaan olemme viettäneet nyt lähes kaiken vapaa-ajan yhdessä 🙂 Olen tutustunut hänen ystäviinsä ja perheeseen ja tulemme yhdessä Suomeen joulun aikaan. Oon kyllä aivan korviani myöten rakastunut ja onnellinen! Välillä olen miettinyt miten oon voinut löytää niin ihanan ihmisen mun rinnalle, joka on jaksanut kaikista näistä mun sairauksistakin huolimatta olla mun tukena enemmän kuin tarvisikaan <3

280AA7A3-C99A-4439-AA13-522938D22DE3.jpeg

No mutta palatakseni ystäviini :)…. Kävimme siis Ranskan puolella Eguisheimissa, Keyserbergissä ja Colmarissa. Kaikki aivan super ihania pieniä paikkoja.

Sain myös toisen ystäväni (parhaan kaverini) tänne vierailulle marraskuussa. Hänen kanssaan käytiin myös Ranskan puolella pienissä kylissä maistelemassa ranskalaisia viinejä.. nam 🙂 Ja tutustuttiin myös Baseliin ja käytiin Herbst Messeillä (syysmessut ennen joulumarkkinoita).

C27A693F-4280-4BED-96BF-3F9698EEAE31.jpeg

974280A9-A6DC-43B3-A2FF-D3444616964E.jpeg

2D2F6BD4-BC00-4A01-B137-8F1D83EC2402.jpeg

5D45C974-928D-434B-BCF6-8BD9972B8AA5.jpeg

6F696084-0F86-48D2-AC15-69FB00759C41.jpeg

39E5E2A2-5F8D-4C8B-AB09-65F512A40A8D.jpeg

7E3AC8A4-4A9F-419B-BA31-5E4F507962A8.jpeg

Tänä viikonloppuna mun ihana veli ja hänen tyttöystävänsä vierailivat myös täällä. Oli aivan mielettömän hienoa nähdä pitkästä aikaa, onhan siitä jo yli kolme kuukautta kun viimeksi nähtiin mun veljen kanssa. Kierreltiin yhdessä joulumarkkinoita niin Baselissa kuin Zurichissäkin ja vierailtiin myös mun host perheen luona Sissachissa, jossa tavattiin myös edellinen perheessä ollut Aupair (hänkin suomalainen tyttö) 🙂

CE3DE301-4084-4D76-86B1-618029C05C32.jpeg

F05B9356-71C2-48CA-9EB3-816BA689FAC2.jpeg

904B581B-C539-4461-8EF3-C4CDC654F4C2.jpeg

84EFD9F7-F55F-4EE7-865C-E3B9E209EE1F.jpeg

FE6E0769-AF87-4338-8578-6C1BB4B3A631.jpeg

No mutta tää blogiteksti oli nyt tälläinen pieni yhteenveto mun muutamasta kuukaudesta ja nyt lupaan, että kirjoittamistauko ei tule venymään näin pitkäksi 🙂 Kirjoittelen varmasti vielä ainakin ennen joulua blogipostauksen eri joulumarkkinoista mm. Zurich, Basel, Stuttgart ja mahdollisesti myös Colmar ja Strasbourg. 

Nyt leipomaan juttuja joulua varten ja odottamaan mun ihanan äitini saapumista, joka tulee tänne ensi torstaina <3

AA74B4B2-D519-4820-B65B-64CB784AF831.jpeg

Ihanaa Joulukuuta Kaikille <3

  

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli