Ensin kainalokarvat, nyt silarit. Feminismiäkö?

Törmäsin tänään Youtubessa Sara ”Kielinainen” Forsbergin tuoreimpaan videoon ja aloin miettiä feminismiä.

Otsikko: ”My Boobs are Fake.”

Okei. Tämä nyt on nähty ennenkin.

”Tänään olen päättänyt avoimesti kertoa, että minulla on silikonit.”

Ei vieläkään mitään mullistavaa.

Mutta sitten:

”Olin aina lauta eivätkä rintani koskaan kasvaneet kummoisiksi. Se aiheutti minulle valtavasti epävarmuutta. Yritin kovasti hyväksyä itseni sellaisena kuin luonnostaan olin, mutta se kävi vuosi vuodelta vaikeammaksi. Itkin ja rukoilin Jumalaa antamaan minulle rinnat, mutta sitä ei koskaan tapahtunut.

Kunnes lopulta, 17-vuotiaana, sanoin äidilleni, että haluan silikonit. [–] En kannusta ketään muuttamaan sitä, mitä olet luonnostaan. Sen sijaan kannustan ehdottomasti tekemään sitä, mikä tekee juuri SINUT onnelliseksi.”

Tämänkaltaisissa avautumisissa ei päällisin puolin ole mitään väärää. Jos joku käy omasta vapaasta tahdostaan nipistämässä ryppynsä pois tai hiomassa nenäkyömynsä suoraksi, muilla ei ole siihen juuri sanomista.

Sen sijaan ongelmallista on se, että kauneuskirurgiasta puhutaan kuin ihmisoikeudesta. Valinnanvapauden julistus paketoidaan usein feminismiksi, kuten Sarakin tekee: ”Naisia ei saa kritisoida sen vuoksi, että he tekevät keholleen mitä tahtovat!”

Nyökytämme ymmärtäväisinä päätämme, kun tuttava täytättää huuliaan ”epäsymmetrian” korjaamiseksi. Epäsymmetria on ehkä niin pieni, että muut tuskin huomaavat sitä. Mutta jos tuttava itse toimenpiteeseen tahtoo, niin mikäs siinä. Typeryyttä on myös tuomita ja rankata joku pinnalliseksi tämän epävarmuuden takia.

Harvempi sen sijaan pohtii ääneen sitä, miksi täydellisen symmetriset kasvot ovat normi ja epäsymmetria taas haitta, josta pitäisi päästä eroon. Kenen näkökulmasta se on haitta? Valtaosa meistä on vähän vinoja, kieroja, näppyläisiä ja oudoista paikoista ohuita tai paksuja. Eikö se ole normi?

Ja toisaalta: eikö ole ongelmallista, jos pidämme normina epätodellista utopiaa? Eikö se aiheuta vain pohjattoman kuilun, rahanmenoa ja jatkuvan tyytymättömyyden tilan? 

Videonsa lopuksi Sara vielä muistuttaa, että tärkeintä on hyväksyä itsensä ja että todellinen kauneus tulee sisältä päin. 

Toisin sanottuna on siis ihan okei, jos et ole sinut kehossasi. Viesti osuu ja uppoaa kuulijoihinsa, vaikka se heti perään kuorrutetaan edellisen täydellisellä vastakohdalla, puhumalla sisäisen kauneuden tärkeydestä. Ristiriitaisuudessaan se onnistuu samaan aikaan näyttelemään voimaannuttavaa ja lietsomaan epävarmuutta. Kauneusleikkausta harkitseva kuulee juuri sen, minkä hän haluaakin kuulla. Paljon epämiellyttävämpää olisi, jos häntä kehotettaisiin vähän pönkittämään itsetuntoaan.

Kyllä, jokainen saa tehdä keholleen mitä ikinä tahtoo, sillä kauneusleikkaukset eivät ole moraalinen kysymys. Mutta plastiikkakirurgia on lähes aina kehno keino sisäisen epävarmuuden korjaamiseen. Pahimmillaan tärkein ja vaikein työ, eli oman asenteen muuttaminen, jää tekemättä, jos eurot kuluttaa leikkauspöydälle eikä terapeutin tuoliin. 

Kauneusihanteet eivät koskaan vapaudu, jos niitä ei kritisoida sisältä päin, kysymällä, miksi naisen (tai miehen) pitäisi näyttää juuri tältä tai tuolta. Sikäli männävuosien feministit, jotka jättivät kainalokarvansa ajelematta, olivat oikeilla linjoilla. Sen sijaan plastiikkakirurgialla ei ole mitään tekemistä feminismin kanssa. 

Mieti aina tarkasti, kun kommentoit omaa ja muiden kehoja. Ole erityisen kriittinen, kun joku sanoo sanan ”vika”. ”Vikoja” ei ole olemassa ennen kuin ne joku määrittelee sellaisiksi. On vain erilaisia kehoja. Yksilöllisyyttä. Mitään sen hienompaa ei voi rahalla saada.